Valikko
Ulkomaat

Tutkijan arvio USA-vierailusta: Suomen välit Washingtoniin historiallisen saumattomat

Huippukokous osoitti, että Suomi on linkittämässä itseään vahvasti länteen ja lähellä Washingtonia, arvioi Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola.

Presidentti Sauli Niinistön ja muiden Pohjoismaiden johtajien yhteisvierailu Washingtoniin osoitti, että suhteet Yhdysvaltoihin ovat saumattomimmat kuin koskaan kylmän sodan jälkeen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Vierailun alussa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti puheen, jossa hän suorastaan hehkutti Pohjoismaiden ansioita demokratian ja kulttuurin saralla.

Aaltolan mukaan Obaman hallinto oli nähnyt kovasti vaivaa sen eteen, että näkemys Pohjoismaista

tuodaan esille mahdollisimman selvästi ja mahdollisimman mairittelevana.

”Haluttiin korostaa sitä, että Yhdysvalloilla ja Pohjoismailla on jaettuja arvoja, mutta myös jaettuja intressejä. Yhdysvallat ei voisi oikeistaan selvemmin ilmaista sitä, kuin miten se sen nyt ilmaisi”, Aaltola sanoo.

Samanlainen viesti kulki toiseen suuntaan, Pohjoismaista Yhdysvaltoihin.

Muutos on melkoinen verrattuna 2000-luvun alkuun, kun Suomesta ja Pohjoismaista saattoi kuulla hyvinkin kriittisiä arvioita George W. Bushin ulkopolitiikasta. Obaman kaudella Pohjoismaat ovat olleet selvästi tyytyväisempiä.

”Kylmän sodan jälkeen välit eivät ole olleet näin läheiset kuin nyt”, Aaltola sanoo. ”Tämä on historiallinen tilanne, kun asiat suhteessa Washingtoniin tapahtuvat näin saumattomasti. Totta kai tämä on hyvä huomioida Suomessa.”

Hyvät suhteet eivät kuitenkaan johdu pelkästään Obamasta tai ”yhteisestä arvopohjasta”, jota juhlapuheissa korostettiin.

Kaiken takana on Venäjä ja lisääntynyt epävakaus Itämerellä.

”Tietysti taustalla on myös turvallisuustilanteen muuttuminen. Yhdysvallat näkee selvästi, että Suomella ja Ruotsilla on tärkeä merkitys pohjoisella Itämerellä. Suomi ja Ruotsi taas näkevät, että Yhdysvalloilla on tärkeä merkitys pohjoisella Itämerellä. Eivät ainoastaan arvot, vaan myös intressit osuvat yksiin”, Aaltola sanoo.

Presidentti Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa huippukokouksen jälkeen, että Pohjoismaat ovat löytäneet uuden tavan toimia suhteessa Yhdysvaltoihin. Tällä hän tarkoitti Pohjoismaiden esiintymistä yhtenä rintamana Yhdysvaltojen edessä.

Aaltolan mukaan Pohjoismaissa ja laajemmin Euroopassa on herännyt huoli siitä, että Yhdysvallat keskittää yhä enemmän katsettaan Aasian ja Tyynenmeren alueille. Samalla se on vähentämässä sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa.

”Tämä trendi ei ole ollut toivottavaa Pohjoismaiden kannalta”, Aaltola sanoo.

Yhteisesiintyminen vahvistaa Yhdysvalloissa käsitystä, että Pohjoismaat ovat merkittävä osa Eurooppaa.

Mutta oliko huippukokous lopulta pelkkä hyvän mielen show ilman konkreettisia seuraamuksia?

Aaltola katsoo, että tapaaminen oli vahva sitoumus yhteistyön syventämiselle. Tämä voi jatkossa näkyä uusina aloitteina turvallisuuspolitiikassa.

”Suomen ja Ruotsin osallisuus laajemmassa kollektiivisessa puolustuksessa tulee varmasti olemaan asialistalla. Eli millaisia uusia mekanismeja pystytään luomaan Nato-maiden ja Natoon kuulumattomien Suomen ja Ruotsin välille.”

Kaiken kaikkiaan vierailu osoittaa Aaltolan mukaan sen, että Suomi on selkeästi linkittämässä itseään muiden Pohjoismaiden kanssa osaksi länttä ja lähemmäksi Washingtonia. Tämä liike on ennen kaikkea reaktiota Venäjän aggressiiviseen ulkopolitiikkaan.

Päätöslauselmassa Suomi ilmaisi esimerkiksi selkeästi, että talouspakotteita Venäjää vastaan jatketaan, vaikka pakotteiden jatkaminen aiheuttaakin Suomelle taloudellisia haittoja.

”Transatlanttisten suhteiden syventäminen nähdään vakauttavana elementtinä. Sillä ei pyritä haastamaan Venäjää vaan pikemminkin ilmaisemaan, että Venäjän toiminta ei ole ollut toivottavaa”, Aaltola sanoo.

Toisaalta samaan aikaan Suomi on tehnyt ulko- ja kauppapoliittisia siirtoja myös Venäjän suuntaan.”

”Ei sitäkään tietä ole suljettu.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Pohjoismaat
  • Venäjä
  • Jukka Huusko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    2. 2

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    6. 6

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    7. 7

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    8. 8

      Suomalaisyritysten avuksi tulossa uusi organisaatio – hallitus yhdistämässä Tekesin ja Finpron

    9. 9

      Selvitys: Euroopan suurimmat pankit kätkevät miljardeja veroparatiiseihin – listalla mukana myös Nordea

    10. 10

      Perusterveestä Kaisa Tolosesta, 52, tuli sairas työtön kuudessa vuodessa: ”Tulevaisuuteni jäi Mikkolan kouluun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    2. 2

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Useiden satojen tuhansien eurojen vahingot”

    9. 9

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää