Ulkomaat

Täysi kaaos lähenee Venezuelassa – presidentti teki siviilien turvallisuusjoukoista laillisia

Presidentin julistama hätätila ja viime aikojen leikkausuutiset vihjaavat ryminän alkamisesta.

Venezuelan hallinnon romahtaminen vaikuttaa vain ajan kysymykseltä, eikä kovin pitkän ajan.

Viime viikon lopussa sosialistipresidentti Nicolás Maduro julisti Venezuelaan hätätilan, jotka lisäävät presidentin valtaoikeuksia määrittelemättömästi. Hän määräsi tuotannon lopettaneet tehtaat valtion hallintaan ja sanoi heittävänsä tehtaanomistajat vankilaan, vaikka nämä vetoavat raaka-ainepulaan.

Maanantaina julkaistiin lisää tietoja hätätilasta. Presidentti antaa esimerkiksi siviileille luvan muodostaa turvallisuusjoukkoja hallituksen tueksi ja myös jakamaan ruokaa poliisin ja armeijan apuna. Armeija puolestaan on määrätty suureen sotaharjoitukseen lauantaina

Hätätila kestää heinäkuulle, mutta Maduron mukaan sitä voidaan jatkaa aina ensi vuoden läpi. Maduro kertoi, että armeija harjoittelee torjuakseen ”aseellisen väliintulon”.

Ruoka- ja lääkepulasta, hyperinflaatiosta ja väkivallasta on puhuttu jo muutama vuosi. Miksi kriisi olisi kärjistymässä ratkaisevasti juuri nyt?

Maduron julistamat toimet kertovat hädästä. Kevään aikana on kantautunut paljon dramaattisia uutisia, jotka puoltavat tulkintaa tilanteen luisumisesta äkkiä yhä huonommaksi.

Virkamiehet ovat siirtyneet kaksipäiväiseen työviikkoon, ja Maduro on jopa vaihtanut Venezuelan aikavyöhykettä säästääkseen sähköä auringonlaskun myöhästämisen avulla.

Venezuelalaiset juovat olutta enemmän kuin minkään muun Latinalaisen Amerikan asukkaat, mutta maan suurin panimo on lopettanut toimintansa, koska se ei ole saanut käyttöönsä riittävästi ulkomaista valuuttaa ostaakseen ohraa.

Inflaatiossa on saavutettu uusi virstanpylväs, sillä Venezuelalla ei ole enää edes varaa painattaa uutta rahaa.

Luonnonvoimatkin ovat kääntyneet presidenttiä vastaan, sillä sääilmiö El Niñon aiheuttaman poikkeuksellisen kuivuusjakson takia maan tärkein vesivoimala ei pysty tuottamaan tarpeeksi sähköä.

Venezuela on toistaiseksi onnistunut lyhentämään velkojaan, mutta öljyn matalan hinnan ja oman valuutan bolívarin arvon hiipumisen myötä valtion kassan uskotaan tyhjenevän lähikuukausina.

Jos Venezuelalla on ollut rahaa lyhentää velkojaan, miksi kauppoihin ei saada myytävää?

Suurin osa elintarvikkeista tuodaan Venezuelaan ulkomailta, koska kotimainen tuotanto on rapautunut lähes 17 vuotta kestäneen sosialistivallan aikana.

Elintarvikkeiden maahantuojat saavat vaihtaa bolívareja dollareiksi edullisesti virallisen vaihtokurssin mukaan. Hallituksen hintasäätelyn takia kauppa kannattaa silti niin huonosti, että dollarit on järkevämpää vaihtaa takaisin bolívareiksi pimeillä markkinoilla – eikä siis hankkia tavaraa myytäväksi lainkaan. Virallisen vaihtokurssin ja pimeän vaihtokurssin ero on moninkertainen.

Onko vallankaappaus todennäköinen?

Maduro ei tule selviämään presidenttinä kautensa loppuun eli vuoteen 2019 asti, arvioivat muiden muassa Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset perjantaina The Wall Street Journalin mukaan.

Heidän mukaansa opposition yrittämää vallankaappausta tai väkivaltaista kansannousua todennäköisempää on sosialistipuolueen kääntyminen johtajaansa vastaan tai sotilasvallankaappaus, joskaan tällaisesta juonittelusta ei ole painavaa näyttöä.

Samaa on ennustettu huomattavasti aiemminkin kriisin aikana, toistaiseksi turhaan.

Onko kansa jo kaduilla?

Venezuelassa on nähty paljon mielenosoituksia, väkivaltaisiakin, mutta ne eivät ole ainakaan vielä levinneet laajemmiksi taisteluiksi. Armeijan lisäksi järjestystä valvovat sosialistihallituksen paikalliset tukijoukot, colectivot, joita vastustajat pitävät aseellisina rikollisjoukkioina.

Maduroa kannattaa kyselyjen mukaan vain neljäs- tai viidesosa venezuelalaisista.

Oppositio yrittää järjestää perustuslain mahdollistaman kansanäänestyksen presidentin syrjäyttämisestä keskiviikkona. Maduro puolestaan yrittää viivytellä kansanäänestykseen vaadittavien allekirjoitusten varmentamista. Jos äänestys ehdittäisiin järjestää aikaisintaan ensi vuonna ja Maduro häviäisi, uusien vaalien sijaan virkakauden hoitaisi loppuun varapresidentti, jolloin valta pysyisi käytännössä samoissa käsissä.

Oppositio sai enemmistön parlamenttipaikoista joulukuun vaaleissa. Miksi se ei vain käytä enemmistöasemaansa muuttaakseen asioita?

Venezuelan hallitusta johtaa presidentti, joka on pystynyt torppaamaan parlamentin esitykset muun muassa ohjailemansa oikeuslaitoksen avulla.

Opposition päätavoitteita on ollut keskuspankin uudistus, mutta Maduro on vienyt parlamentilta vallan päättää keskuspankin johtajista.

Vastustaako kansa lähinnä Maduroa vai tämän edustamaa ideologiaa?

Edesmenneen presidentin Hugo Chávezin mukaan nimetty chavismo on yhdistelmä sosialismia, populismia, kansallismielisyyttä ja anti-imperialismia. Entinen bussikuski Maduro nähdään Chávezin osoittamana seuraajana, mutta häneltä uupuu oppi-isänsä karisma.

Chávez vetosi etenkin köyhiin perustamalla kalliita sosiaaliohjelmia ja tekemällä bensasta lähes ilmaista tukiaisten avulla. Maduro on joutunut purkamaan Chávezin säätämiä etuja, mikä on ollut omiaan syömään hänen henkilökohtaista suosiotaan.

Eihän Venezuela ole läheskään ainoa maa, jonka tulot ovat öljyviennin varassa. Miksi sillä menee paljon huonommin kuin muilla?

Venezuelalla on todennettuja öljyvaroja enemmän kuin millään muualla maalla, mutta sen öljybisnes alkoi yskiä jo kauan ennen viime vuosien maailmanlaajuista hinnanlaskua.

Chávezin presidenttikaudella (1999–2013) maan öljyntuotanto hupeni neljänneksellä ja öljynvienti puolittui. Järjestelmä hyytyi, kun presidentti muun muassa nimitti öljy-yhtiöiden johtotehtäviin ammatti-ihmisten tilalle lähipiiriään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venezuela
  • Latinalainen Amerikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Trump vaati YK:ssa koko maailmaa yhdistämään voimansa Pohjois-Korean eristämiseksi – HSTV:n suora lähetys yleiskokouksesta käynnissä

    6. 6

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilöopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää