Valikko
Ulkomaat

Yhdysvaltojen ensimmäinen peniksensiirto­leikkaus onnistui – Potilas: ”Tänään aloitan uuden kappaleen elämässäni”

Yhdysvaltojen Massachusettsin keskussairaalassa suoritettiin toukokuun alussa maan ensimmäinen onnistunut peniksensiirtoleikkaus.

Yhdysvaltojen Massachusettsin keskussairaalassa suoritettiin toukokuun alussa maan ensimmäinen onnistunut peniksensiirtoleikkaus.

Lääkärit kertoivat uutistoimisto Reutersille maanantaina, että potilas voi hyvin ja hänen toipumisensa on alkanut onnistuneesti.

Thomas Manningin peniksessä havaittiin syöpä vuonna 2012, minkä vuoksi siitin jouduttiin amputoimaan.

Manningille, 64, suoritettiin kuun alussa Bostonissa viisitoista tuntia kestänyt operaatio, jonka aikana kirurgit liittivät elinsiirto-ohjelman kautta saadun peniksen Manningiin.

Leikkauksen suorittaneiden elinsiirtokirurgien mukaan toimenpide oli erityisen tärkeä genitaalialueella olevien vajavaisuuksien potilaille aiheuttamien mittavien psykologisten kärsimysten vuoksi.

”Olemme toiveikkaita, että nämä uudet tekniikat mahdollistavat genitaalialueilla olevista vammoista syntyvän surun lievittämisen. Monesti tällaiset vammat aiheuttavat psykologisia ongelmia, jotka voivat johtaa itsemurha-ajatuksiin”, sanoi Curtis Cetrulo, yksi leikkauksen suorittaneista kirurgeista.

Cetrulo kertoi lääkäreiden ymmärtäneen täydellisesti Manningin toiveet uudesta peniksestä, mutta potilaan tilaa oli kuitenkin ensin selvitetty psykologisilla testeillä.

”Hän on äärimmäisen positiivinen mies, olemme ylpeitä päästessämme hoitamaan hänen kaltaistaan potilasta. Hänen tarvettaan leikkaukselle ei voisi enempää perustella. Hän vain haluaa olla jälleen kokonainen, päästä pois varjoista ja korjata tämän vamman”, Cetrulo sanoi Manningista.

Manning lähetti tiedotteen, jossa hän kiitti leikkauksen suorittanutta potilashenkilökuntaa.

”Tänään aloitan uuden kappaleen elämässäni. Olen täynnä toivoa, ja toivoa niiden puolesta, jotka kärsivät genitaalialueen vammoista. Varsinkin niiden sotilaidemme, jotka taistelevat rintamalla ja haavoittuvat vakavalla tavalla”, Manning sanoi tiedotteessa.

Yhdysvaltojen peniksensiirtoleikkaus ei ole ensimmäinen laatuaan.

Vuonna 2014 eteläafrikkalaiset lääkärit tekivät vastaavan operaation 21-vuotiaalle miehelle, jonka siitin oli jouduttu amputoimaan epäonnistuneen ympärileikkauksen seurauksena.

Elinsiirtoleikkauksien vaatima osaaminen onkin viime vuosina kehittynyt huimasti. Tänä vuonna tehtiin esimerkiksi Suomen ensimmäinen kasvojensiirtoleikkaus. Siinä aivokuolleelta luovuttajalta leikattiin irti hänen kasvonsa, ja ne siirrettiin potilaalle. Kuukausiliitteen laajan jutun leikkauksesta voi lukea lisää täältä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Niinistö ja Putin ovat lähes kaikesta eri mieltä – Nyt Yhdysvaltain ärtyisä senaatti puskee Niinistöä ja Putinia yhteen

    4. 4

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    5. 5

      Alkoholin kohtuukäyttö on riskikäyttöä

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    8. 8

      Aivosyöpää sairastava senaattori McCain pelasti Trumpin lentämällä äänestykseen, joka avasi tien Obamacaren kaatamiseen – Näin mutkikas prosessi etenee

    9. 9

      Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

    10. 10

      Eskimot metsästävät mursuja ja ryyppäävät rajusti, mutta kärsivätkö he koskaan krapulasta? Saska Saarikosken reportaasi Alaskasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    10. 10

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Vanhempiensa Malesiaan hylkäämästä Evon Söderlundista kasvoi Suomessa menestyvä yrittäjä – ”Suomessa ei ole korruptiota vaan kilpailu on reilua”
    3. Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen
    4. Niinistö ja Putin ovat lähes kaikesta eri mieltä – Nyt Yhdysvaltain ärtyisä senaatti puskee Niinistöä ja Putinia yhteen
    5. Suomalaistislaamoille voittoja kansainvälisessä viinakilpailussa
    6. Ruotsissa kolmen ministerin paikka uhattuna – porvarioppositio äänestyttää epäluottamuslauseesta tietovuotoskandaalin takia
    7. NYT: Patologi tutki 111 kuolleen NFL-pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti
    8. Yhä useampi alkaa pelätä muistisairautta tai syöpää, kun googlaa pieniä vaivojaan – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista
    9. 1990-luvun alussa Ilpo Okkonen toi elämäntapa­intiaanit Suomeen – hanke traumatisoi ja vei maineen sekä rahat: ”Toipuminen vei vuosia”
    10. ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä
    11. Japani pyrkii vähentämään itsemurhia 30 prosenttia – Yritykset teettävät yhä yli sadan tunnin ylitöitä kielloista huolimatta
    12. Näytä lisää