Valikko
Ulkomaat

Airbus A320 esiintyy usein onnettomuusuutisissa – mutta vain, koska se on niin yleinen

A320-sarjan kone lennettiin Alpeilla tahallaan päin vuorta, mutta sillä myös pelastettiin matkustajat hätälaskulla Hudsonjokeen.

Airbus A320 -sarjan koneet ovat maailman toiseksi yleisintä matkustajakonesarjaa.

Tästä pitkälti johtuu, että sarjan koneet ovat olleet viime vuosina jatkuvasti otsikoissa, kun on tapahtunut lento-onnettomuuksia ja kaappauksia. Konetyyppiä ei varsinaisesti pidetä mitenkään epäluotettavana.

A320-sarjaan kuului esimerkiksi Germanwingsin kone, jonka lentäjä ohjasi tahallaan päin vuorta Ranskassa maaliskuussa 2015. Turmassa kuoli 150 ihmistä.

Samassa kuussa Airbusilla sattuneista onnettomuuksista muistetaan esimerkiksi kiitotieltä suistuminen Halifaxissa Kanadassa. Parikymmentä ihmistä loukkaantui.

Joulukuussa 2014 Airbus 320 putosi Jaavanmereen huonon sään vuoksi ja 162 ihmistä kuoli.

A320-koneella lensi myös pilotti, joka teki hätälaskun Hudsonjokeen New Yorkissa ja pelasti näin matkustajat konevian jälkeen vuonna 2009, kertoo airsafe.com-sivusto.

Tänä vuonna A320-sarja oli uutisissa huhtikuun alussa, kun egyptiläismies kaappasi Aleksandriasta Kairoon matkanneen koneen valepommin avulla. Pariisissa huhtikuussa Airbus A320 vältti onnettomuuden täpärästi, kun yli kahden kilometrin korkeudessa lentänyt lennokki aiheutti vaaratilanteen.

Ensimmäiset A320-sarjan koneet otettiin käyttöön 1980-luvulla, ja uusia muunnelmia on sittemmin ilmestynyt jatkuvasti. Airbuseja on käytössä yli 6 000 eri lentoyhtiöissä ympäri maailman. Myös Finnairilla on sarjan koneita.

Sarjan koneet ovat alun perin kapearunkoisia, ja niihin mahtuu tyypillisesti noin 150 matkustajaa. Konetyypistä on tosin useita muunnelmia, jotka eroavat toisistaan myös mitoiltaan.

A320 -sarjan ohi menee määrältään maailmassa vain yksi konetyyppi, Boeing 737 eri versioineen. Uusimmat A320-tyypin koneet tosin myyvät ennätysvauhtia, joten järjestys ei välttämättä pysy ikuisesti samana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lento-onnettomuudet
  • Lentokoneet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    7. 7

      CNN: FBI:n mukaan Trumpin avustajat saattoivat tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa Clintonia vastaan

    8. 8

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    9. 9

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    10. 10

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää