Valikko
Ulkomaat

Yli 140 kuoli iskuissa Syyrian rannikon kaupungeissa – Isis ilmoittautui tekijäksi

Jablehin ja Tartusin kaupungit Välimeren rannalla ovat tähän asti säästyneet Syyrian sodan pahimmilta tuhoilta.

Pommi-iskut surmasivat ainakin 145 ihmistä Syyrian rannikkokaupungeissa Jablehissa ja Tartusissa maanantaina, uutistoimisto Reuters kertoo. Luku perustuu Syyrian konfliktia seuraavan ihmisoikeusjärjestön tietoihin.

Alue on Syyrian hallituksen hallinnassa, ja siellä sijaitsee venäläisten tukikohtia.

Terroristijärjestö Isis ilmoitti olevansa iskujen takana. Järjestön mukaan iskujen kohteena olivat Syyrian presidentin Bashar al-Assadin tukijat. Jablehin ja Tartusin kaupungit Välimeren rannalla ovat tähän mennessä säästyneet Syyrian sodan pahimmilta tuhoilta.

Iskujen jälkeen Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi Venäjän jatkavan liittolaistensa rinnalla taistelua ”terrorismin uhkaa” vastaan, kertoo Reuters.

Uutistoimistojen mukaan useiden lähes samanaikaisten räjähdysten kohteita olivat muun muassa bussiasemat, sairaalat ja muut siviilikäytössä olevat alueet kahdessa rannikkokaupungissa.

Reutersin tietojen mukaan ainakin viisi räjähdystä johtui itsemurhahyökkäyksestä ja kahden syynä oli autopommi. Myös AFP:n mukaan räjähdykset liittyivät pääasiassa itsemurhahyökkäyksiin. Yhdysvaltalainen radio- ja tv-yhtiö CBS puolestaan kertoi Syyrian uutistoimisto SANA:aan viitaten, että Jablehiin ammuttiin kolme rakettia bussiasemalle.

CBS:n tietojen mukaan Tartusissa ainakin yksi jalan kulkenut itsemurhapommittaja hyökkäsi bussiasemalle. Perässä seurasi autopommihyökkäys.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • pommi-isku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    5. 5

      Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

    6. 6

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

    9. 9

      Kauniaisissa on Suomen suurin keskieläke, yli 3 000 euroa – katso oman kuntasi tilanne

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää