Valikko
Ulkomaat

Vastustajat rähinöivät Trumpin vaalitilaisuuden ulkopuolella, kymmeniä pidätettiin

Donald Trumpin puheet karkotuksista ja muurista saivat mielenosoittajat liikkeelle San Diegon rajakaupungissa.

Republikaanien presidenttiehdokkaaksi todennäköisesti nouseva Donald Trump vieraili perjantaina San Diegossa ja sai vastaansa yhden tähän asti äänekkäimmistä häntä vastaan kohdistetuista mielenosoituksista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltain Meksikon-vastaiselle rajalle rakennettavaa muuria ja maastakarkotuksia ajanut Trump sai lähellä rajaa sijaitsevassa ja varsin latinovaltaisessa kaupungissa liikkeelle yli tuhat mielenosoittajaa, jotka muun muassa kantoivat Yhdysvaltain ja Meksikon lippuja sekä heittelivät poliiseja vesipulloilla.

San Diegon poliisi kertoi Twitterissä, että mielenosoituksen aikana pidätettiin 35 ihmistä mutta aineellisia vahinkoja ei syntynyt eikä kukaan tiettävästi loukkaantunut. Trump kiitteli jälkikäteen Twitterissä poliiseja, jotka pitivät ”roistot” kurissa.

Itse vaalitilaisuus San Diegon kokouskeskuksessa sujui tiettävästi varsin rauhallisesti. Tilaisuuden jälkeen Trumpin kannattajat ja vastustajat ottivat kuitenkin ulkopuolella yhteen muun muassa nimittelemällä toisiaan ja viskomalla vesipulloja.

Noin kolmasosa San Diegon väestöstä on latinoja. Rajaliikenne on vilkasta, sillä monet ihmiset käyvät töissä rajan toisella puolella. Trumpin puheet karkotuksista ja muurista eivät siis ymmärrettävästi miellytä monia sandiegolaisia.

Perjantaina Trump myös kumosi suunnitelmat kahdenkeskisestä televisioväittelystä demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Bernie Sandersin kanssa, Reuters kertoo.

Vielä torstaina Trump toivotti ajatuksen häviöllä Hillary Clintoniin nähden olevan Sandersin kanssa väittelystä tervetulleeksi. Lopulta Trump kutsui kuitenkin ajatusta ”epäsopivaksi” ja arvioi, että hänen kannattaa väitellä vain demokraattien lopullisen ehdokkaan kanssa.

”Odotan väittelyä demokraattien ykkösehdokkaan – luultavasti kieron Hillaryn – kanssa”, Trump sanoi lausunnossaan.

Sanders oli tiettävästi pettynyt Trumpin ilmoitukseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa

    7. 7

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    10. 10

      Väkiluku kasvaa nyt vierailla kielillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää