Valikko
Ulkomaat

Kiinalaisyhtiö haastaa Disneyn teemapuistot – ”Mikki Hiiren ja Aku Ankan synnyttämä villitys on ohi”

Wanda-suuryritys avasi lauantaina Kiinan kaakkoisosassa ensimmäisen teemapuistonsa.

Kiinalainen suuryritys Wanda haastaa Disneyn teemapuistoissa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan yhtiö avasi Kiinan kaakkoisosassa sijaitsevassa Nanchangin kaupungissa lauantaina Wanda City -nimisen turistikohteen vain vajaat kolme viikkoa ennen Shanghain Disney-puiston avaamista.

Alueella on 80 hehtaarin teemapuiston lisäksi yli kahden neliökilometrin ostoskeskus. Teemapuistossa kerrotaan olevan muun muassa Kiinan korkein ja pisin vuoristorata sekä korkein vapaapudotustorni.

Wandan mukaan teemapuisto on maksanut yhtiölle 22 miljardia yuania (yli kolme miljardia euroa).

Wandan perustaja ja tiettävästi Kiinan rikkain mies Wang Jianlin kuvaili Wanda Cityn avajaisissa teemapuistoa hyökkäykseksi vieraita kulttuurivaikutteita vastaan.

Viikko aiemmin hän kertoi AFP:n mukaan Kiinan valtiollisen television CCTV:n haastattelussa, että Disney on yhtiön päävastustaja.

”Mikki Hiiren ja Aku Ankan synnyttämä villitys on ohi.”

Wang kertoi, että Wanda aikoo avata Kiinaan kolmen vuoden kuluessa kuusi uutta teemapuistoa ja vuoteen 2020 mennessä niitä olisi viitisentoista.

”Haluamme varmistaa, ettei Disney pysty tekemään Kiinassa tulosta tällä sektorilla 10–20 vuoteen. Tiikeri ei pysty taistelemaan susilaumaa vastaan.”

Lisäksi Wang syytti Disneyä vanhojen saavutusten kopioinnista ilman uudistumista.

Asiantuntijat arvioivat Wandan suunnitelmia kunnianhimoiseksi, kun ottaa huomioon, ettei yhtiöllä ole aiempaa kokemusta teemapuistoista. Wanda on kuitenkin laajentanut viime vuosina toimintaansa viihdeteollisuuden puolelle.

Vuonna 2012 Wanda osti yhdysvaltalaisen AMC-elokuvateatteriketjun. Lisäksi yhtiö toimii nykyisin muun muassa elokuvien tuotannon ja painetun median parissa.

Disney avaa teemapuiston Shanghaissa 16. kesäkuuta. Aasiassa sillä on teemapuistoja ennestään Hongkongissa ja Tokiossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Teemapuistot
  • Huvipuistot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koirarotu – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    4. 4

      Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin

    5. 5

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    6. 6

      Varastetun rynnäkkökiväärin takaisin hankkineen poliisin toiminnasta alkoi tutkinta – poliisin epäillään suojelleen rikollista

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    9. 9

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    10. 10

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Karhut maalaavat tauluja ja apinat valokuvaavat – Heikki Lehtosaaren intohimona on eläinten tekemä taide, kokoelmassa on jo noin kolmesataa teosta
    3. Ministerit kertoivat uusista keinoista vauhdittaa vientiä – Hallitus perustaa uuden yksikön yhdistämällä Tekesin ja Finpron
    4. Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin
    5. Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”
    6. Markku Kanerva lupaa muutoksia Huuhkajien kokoonpanoon illan otteluun: ”Pohjalla on tietty ajatus, katson vähän pidemmälle”
    7. Apteekeilla on nyt poikkeuksellisia vaikeuksia saada mielialalääkkeitä ja ehkäisyrenkaita – voi katkaista jatkuvia lääkityksiä
    8. Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat
    9. Varastetun rynnäkkökiväärin takaisin hankkineen poliisin toiminnasta alkoi tutkinta – poliisin epäillään suojelleen rikollista
    10. Apu loppuu poliisin suruviestin jälkeen, syytetyn joutuu kohtaamaan taukohuoneessa – näin henkirikoksen uhrien omaiset kuvaavat kärsimystään
    11. Nuorten suoratoistokuuntelu kannattelee äänitemyyntiä – ala kasvoi jo toista vuotta peräkkäin
    12. Näytä lisää