Valikko
Ulkomaat

Luksusbrändit ovat pulassa – internet­sukupolvea ei kiinnosta

Monet 20–30-vuotiaat ”millenniaalit” suhtautuvat esineisiin ja omistamiseen eri tavoin kuin vanhempansa, joten markkinoinnilta vaaditaan uusia ideoita.

Luksustuotebrändeillä on edessään strategiauudistus: nuoria ja epäileväisiä kuluttajia ei ole yhtä helppo saada asiakkaiksi kuin heidän vanhempiaan.

Liikepankki Goldman Sachsin mukaan Yhdysvalloissa on 92 miljoonaa niin kutsuttua millenniaalia, eli 1980- ja 2000-lukujen alkujen välillä syntynyttä. Näin ollen millenniaalit olisivat ohittaneet sodanjälkeisten suurten ikäluokkien osuuden väestöstä.

Internetin, älypuhelinten ja jakamistalouden keskellä kasvaneiden nuorten aikuisten mielestä tavaroiden omistaminen tuntuu tarpeettomalta. Tutkimusten mukaan millenniaalien odotukset ovat erilaiset kuin heidän vanhemmillaan, joilla oli samassa elämänvaiheessa sekä suhteellisesti parempi palkka että vähemmän velkaa.

Konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö Deloitten analyytikon Nick Popen mukaan alalla on ”rakenteellinen huoli” siitä, haluavatko millenniaalit kuluttaa luksustuotteiden omistamiseen yhtä paljon rahaa kuin heidän vanhempiensa sukupolvi. Deloitten tutkimus kuvailee millenniaaleja oikukkaisiksi kuluttajiksi, joiden brändiuskollisuus on vähäistä. Tutkimuksessa todetaan, että digitaalisten teknologioiden vuoksi millenniaaleilla on pääsy monille tiedonlähteille sekä erilaisten vaikutusten ja pienten brändien pariin.

Monet luksusbrändit ovat ilmoittaneet matalia kasvulukuja ja -ennusteita. Useat ovat myös ryhtyneet houkuttelemaan uusia asiakassukupolvia nojautumalla vahvasti sosiaaliseen mediaan.

Läsnäolo internetissä ei kuitenkaan välttämättä riitä. Markkinatutkimus- ja konsulttiyhtiö Conluminon Neil Saundersin mukaan jotkut nuoret pitävät ”vanhan maailman luksusta” yhteensopimattomana omiin arvoihinsa ja elämäntyyliinsä. Luottoyhtiö Mastercardia edustava Sarah Quinlan huomauttaa, että tärkeintä onkin tarjota nuorille jotakin heidän elämäntapaansa sopivaa.

Kyse ei Quinlanin mielestä ole välttämättä tulotasosta. Mastercardin keräämien kuluttajatietojen mukaan jotkut kuluttajat päättävät käyttää rahansa mieluummin matkojen ja illallisten kaltaisiin kokemuksiin kuin tavaroihin.

”He ehkä ostavat yhden kappaleen jotakin, jos se on jotakin todella erityistä ja arvokasta ja siihen liittyy muisto matkasta jonnekin”, Quinlan kuvailee.

Deloitten Pope pitää luksustuotemarkkinoita kuitenkin vakaina, jos brändit tunnistavat meneillään olevat muutokset ja osaavat tarjota lisäarvoa tuovia tuotteita. Yritykset voivat esimerkiksi muuttaa kauppansa sosiaalisiksi paikoiksi, joissa voi viettää aikaa kahviloiden tapaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • luksusbrändit
  • luksusmerkit
  • Luksustuotteet
  • Nuoret

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    8. 8

      Nokian Renkaiden uusi johtaja vietti seitsemän vuotta kotiäitinä – Näin huolehdit, ettei urasi kärsi lapsia hoitaessa

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    10. 10

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää