Valikko
Ulkomaat

Kuohunta Brasiliassa jatkuu – nyt erosi korruption vastustamisesta vastannut ministeri

Vuodetulla ääninauhalla ministeri Fabiano Silveira neuvoo, miten suojautua öljy-yhtiö Petrobrasin korruptiotutkinnalta.

Brasilian tuoreesta hallituksesta erosi maanantaina jo toinen ministeri viikon sisään, kun hallinnon läpinäkyvyydestä vastannut ministeri joutui lähtemään kiusallisen ääninauhan vuoksi.

TV-kanava Globo Televisionin julkaisema vuodettu ääninauha antaa ymmärtää, että ministeri Fabiano Silveira yritti jarrutella öljy-yhtiö Petrobrasin korruptiotutkintaa, kertoo uutistoimisto AFP.

Silveiran ministerintehtäviin kuului nimenomaan korruption vastainen taistelu.

Silveira on jo toinen ministeri, joka eroaa viikon sisään presidentti Michel Temerin hallituksesta. Hallitus on ollut kasassa vasta runsaat kaksi viikkoa.

Hallitus kaatui, kun Työväenpuolueesta noussut presidentti Dilma Rousseff erotettiin oikeudenkäynnin vuoksi toukokuun puolivälissä.

Sunnuntaina julkaistulla ääninauhalla Silveira puhuu senaatin puheenjohtajalle Sergio Machadolle sekä valtion öljy-yhtiö Petrobrasin tytäryhtiön Transpetron toimitusjohtajalle.

Molempia tutkitaan epäiltyinä kavalluksesta.

Silveira sanoo nauhalla, että oikeustapauksen syyttäjäpuoli on jo ”hävinnyt”. Hän myös neuvoo Machadoa, kuinka suojautua tutkinnalta.

Keskustelu nauhoitettiin maaliskuussa. Tuolloin Silvera palvelu kansallisessa oikeusneuvostossa.

Irtisanomiskirjeessään Silveira puolusti itseään ja sanoi sanoneensa ääninauhalla yleisiä huomioita ja yksinkertaisia mielipiteitä, joita sen hetken kireä poliittinen ilmapiiri oli voimistanut.

Viikko sitten ministeri Remero Juca erotettiin ministerin tehtävistä niin ikään vuodetun ääninauhan vuoksi. Nauhalla Juca puhuu siitä, kuinka presidentti Rousseffin viraltapano voi auttaa jarruttamaan Petrobrasin korruptiotutkintaa.

Rousseff joutui väistymään presidentin virasta toukokuun puolivälissä, koska hänen väitetään rikkoneen budjettilakeja saadakseen maan taloustilanteen näyttämään todellista paremmalta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brasilia
  • Korruptio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    4. 4

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    5. 5

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla Suomelle enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    6. 6

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää