Valikko
Ulkomaat

Turkki kutsui Berliinin-suurlähettilään kotiin – hermostui Saksan tunnustettua armenialaisten kuolemat 1915 kansanmurhaksi

Päätöslauselmassa on kyse myös Saksan omasta historiasta. Tapahtumat ajoittuivat ensimmäiseen maailmansotaan, jolloin Saksa oli Osmaanien valtakunnan liittolainen, joka ei tehnyt mitään tapahtumien estämiseksi.

Turkki arvosteli odotetusti kovin sanoin Saksaa torstaina sen jälkeen, kun Saksan liittopäivät oli julistanut armenialaisten joukkosurmat 1915 kansanmurhaksi.

”Tämä Saksan parlamentin hyväksymä päätös vaikuttaa vakavasti Saksan ja Turkin suhteisiin”, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi liittopäivien päätöksen jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.

Hän myös vahvisti, että Turkki kutsui torstaina liittopäivien äänestyksen jälkeen Berliinin-suurlähettiläänsä Hüseyin Avni Karslıoğlun kotiin. Turkin ulkoministeriö myös kutsui Saksan Ankaran-asiainhoitajan puhutteluun.

Turkin varapääministeri Numan Kurtulmuş puolestaan kutsui liittopäivien päätöstä ”historialliseksi virheeksi”.

Saksan liittopäivät päätti torstaina selvällä enemmistöllä, että armenialaisten joukkosurma 1915 oli kansanmurha. Jopa 1,5 miljoonaa armenialaista kuoli silloin Osmaanien valtakunnan sotilaiden toimien vuoksi.

Osmaanien valtakunnan seuraajavaltio Turkki kiistää tapahtumien olleen organisoitu kampanja ja kansanmurha. Se on reagoinut aina vihaisesti, kun jokin maa julistaa tapahtuman kansanmurhaksi.

Saksassa kysymys siis tiedettiin kuumaksi. Keskiviikkona selvisi, että koko ylin poliittinen johto on pois liittopäivien äänestyksestä. Hetki on liittokansleri Angela Merkelille hankala. Saksaan tuli viime vuonna yli miljoona turvapaikanhakijaa, joten EU:n ja Turkin maaliskuussa solmima sopimus EU:hun pyrkivien pakolaisten palauttamisesta Turkkiin on hänelle tärkeä.

Toisaalta Saksan yleinen mielipide on viime aikoina kääntynyt kriittisemmäksi Turkkia ja itsevaltaista Erdoğania vastaan. Merkeliä on syytetty myös liiasta pehmoilusta Turkin suhteen.

Saksassa on noin kolmen miljoonan turkkilaistaustaisen ihmisen vähemmistö, mikä on tehnyt asiasta poliittisesti vielä kuumemman.

Äänestys oli hallituspuolueiden hanke yhdessä oppositiopuolue vihreiden kanssa.

Päätöslauselmassa on kyse myös Saksan omasta historiasta. Tapahtumat ajoittuivat ensimmäiseen maailmansotaan, jolloin Saksa oli Osmaanien valtakunnan liittolainen, joka ei tehnyt mitään tapahtumien estämiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Turkki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillisdemokraattien kanssa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

    10. 10

      Ruotuväki: Puolustus­voimat harkitsee naisten ja miesten majoittamista sekatupiin – ”Sotiakin pitäisi yhdessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    10. 10

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää