Ulkomaat

Kiinan netti vaikenee verilöylystä – HS käveli päin Kiinan suurta palomuuria

Vuoden 1989 verilöyly on Kiinassa yhä tabu. HS:n toimittaja kokeili, miten tapahtumat näkyvät Kiinan verkossa.

Peking

Kiinassa moni tietää, että Pekingin Tiananmenin aukiolla tapahtui neljäs kesäkuuta 1989 jotain järisyttävää ja salamyhkäistä. Tapahtumista tulee tänään lauantaina kuluneeksi 27 vuotta.

Tieto siitä, mitä tarkalleen tapahtui, on kuitenkin monella kiinalaisella kuulopuheiden varassa. Syy tietämättömyyteen selviää vaikkapa tekemällä Kiinassa nettihakuja tapahtumasta.

Avaan tietokoneen Pekingissä ja valitsen hakusanoiksi kiinankieliset sanat ”kuusi neljä tapahtuma”. Näillä sanoilla kiinalaiset usein viittaavat siihen, mitä tapahtui 4.6.1989.

Ylivoimaisesti käytetyin hakukone Kiinassa on kiinalainen Baidu. Valitsen kuvahaun.

Baidun ensimmäiset hakutulokset ovat rikosuutisia Kiinasta. Monessa mainitaan kiinalainen pistoolityyppi 64. Ilmeisesti siksi hakukone on löytänyt ne.

Hieman alempana hakutuloksissa on mustavalkokuva, jossa on kansanjoukko Tiananmenin aukiolla. Siinä kuitenkin juhlitaan niin sanotun neljän koplan tuomitsemista vuonna 1976. Neljän kopla oli ryhmä, jonka syyksi Kiinaa hallitseva kommunistipuolue pani kulttuurivallankumouksen.

Tiananmenin aukion tapahtumista vuodelta 1989 ei tule tärppejä, joten kokeillaan ulkomaista hakukonetta. Esimerkiksi Yahoon hakukone toimii myös Kiinassa. Tavallaan.

Yahoon kuvahaun tuloksissa on toisena kuva suuresta kansankokouksesta. Se on kuitenkin pidetty Etelä-Koreassa.

Hieman alempana tuloksissa on taas mustavalkokuva kansanjoukosta Tiananmenin aukiolla. Kuva on opiskelijoiden aloittamasta joukkoliikehdinnästä – toukokuun neljännen päivän liikkeestä vuodelta 1919. Siinä kansa vastusti Kiinan tasavallan velttoilua imperialististen ulkomaiden suhteen.

Vuodesta 1989 Tiananmenin aukiolla ei Yahookaan näytä tietävän, joten turvaudutaan Googleen. Verkkoselain alkaa ottaa yhteyttä Google-yhtiön hakukoneeseen. Keitän kahvit.

Google ei aukea. Vastauksen saaminen palvelimelta kestää liian kauan, lukee selaimessa.

Olen kävellyt päin niin sanottua Kiinan suurta palomuuria. Vastausta Googlen palvelimelta on turha odottaa, koska Kiina on estänyt pääsyn siihen. Kiina on estänyt lukuisien muidenkin ulkomaisten nettipalvelujen käytön Kiinassa.

Niihin kuitenkin pääsee luomalla salatun VPN- eli virtual private network -yhteyden palvelimelle, joka on jossain muualla kuin Manner-Kiinassa. Yhteys on hidas. Kiinasta nettiyhteydet ulkomaille ovat hitaita, koska niitä valvotaan ja suodatetaan.

Tällaisella yhteydellä voi saada eteensä listan hakutuloksia esimerkiksi Etelä-Korean Googlesta. Siellä haku ”kuusi neljä tapahtuma” ei näytä muusta kertovankaan kuin vuoden 1989 verilöylystä.

Hakutulos on täynnä kuvia Tiananmenin aukiolle vyöryvistä panssarivaunuista, vainajista, mielenosoittajista ja demokratian jumalattaren patsaasta, jonka mielenosoittajat rakensivat aukiolle. Tulokset ovat ulkomailta, mutta kiinan kielellä.

Eteläkorealaisesta verkko-osoitteesta myös Yahoon hakukone tarjoaa suunnilleen samat aineistot kuin Google. Yahoo löytää tiedot, mutta ei näytä niitä Kiinassa.

Yahoo näyttää taipuneen Kiinan sensuurivaatimuksiin, joiden mukaan Tiananmenin aukiolla ei kesäkuussa 1989 tapahtunut mitään, mistä kenenkään pitäisi tietää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Kiinan ihmisoikeudet
  • Kiinan politiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, yksi pidätetty – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    2. 2

      Suomalainen Siru Laine seuraa Barcelonan tapahtumia työpaikkansa ikkunasta: ”Ihmisiä juoksi ja kiljui ulkona jonkinlaisessa yleispaniikissa”

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    5. 5

      Twitter-käyttäjät vastaavat Barcelonan terrori-iskuun kissoilla – ”Kunnioitetaan tämän kauheuden uhreja”

    6. 6

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    7. 7

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Demarien gallup-luvut ovat pohjanoteeraus, sanoo apulaispormestari Nasima Razmyar – ”Jos kurssi ei muutu, puoluejohdon asema on arvioitava uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, yksi pidätetty – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pian Helsingin ainoaksi synnytys­sairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilma­ongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään
    3. Mediat: Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja useita loukkaantuneita, yksi pidätetty – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä
    4. Suomalainen Siru Laine seuraa Barcelonan tapahtumia työpaikkansa ikkunasta: ”Ihmisiä juoksi ja kiljui ulkona jonkinlaisessa yleispaniikissa”
    5. Twitter-käyttäjät vastaavat Barcelonan terrori-iskuun kissoilla – ”Kunnioitetaan tämän kauheuden uhreja”
    6. Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää
    7. Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa
    8. Demarien gallup-luvut ovat pohjanoteeraus, sanoo apulaispormestari Nasima Razmyar – ”Jos kurssi ei muutu, puoluejohdon asema on arvioitava uudelleen”
    9. Tunti sitten
    10. Air Berlinin toimitusjohtaja: Kansallinen katastrofi vältettiin hallituksen rahoitustuen ansiosta – Ryanair syyttää saksalaisia salaliitosta
    11. Eurosarjojen tähdet tuikkivat taas viikonloppuna – jalkapallon huippusarjoissa tahkoaa kourallinen suomalaisia
    12. Serie A -kauden kovin tavoittein aloittava maajoukkuetoppari Sauli Väisänen sai Italiassa aplodit laulamisestaan – ”Ihan hauska setti”
    13. Näytä lisää