Ulkomaat

Kymmenettuhannet marssivat jälleen hallitusta vastaan Puolassa

Entisiä presidenttejä liittyi marssiin, jossa arvosteltiin demokratian rapautumista.

HS-AFP

Kymmenettuhannet ihmiset osoittivat lauantaina mieltään Puolan hallitusta vastaan marssilla pääkaupunki Varsovassa.

”Vapaus! Tasa-arvo! Demokratia!” huusivat mielenosoittajat ja heiluttivat sekä Puolan että EU:n lippuja.

Varsovan viranomaisten mukaan mielenosoitukseen osallistui 50 000 ihmistä. Poliisin mukaan määrä oli vain 10 000.

Mielenosoittajien mukaan Puolan nykyhallituksen politiikka vaarantaa maan demokratian.

Hallitseva Laki ja oikeus –puolue on kiistänyt syytökset. Kansallismielinen ja konservatiivinen puolue nousi valtaan viime marraskuussa.

”Vastustan tätä hallitusta. En äänestänyt sitä. Minun mielestäni he rikkovat lakeja”, sanoi 61-vuotias mielenosoittaja Dorota Leszkowicz.

Varsovan mielenosoituksessa joukkoa johtivat entiset presidentit Bronislaw Komorowski ja Aleksander Kwasniewski.

Hallituksen vastustajiin on liittynyt myös kommunismin vastaisen taistelun ikoni Lech Wałęsa, kuten hän kertoi aiemmin HS:n kirjeenvaihtaja Suvi Turtiaiselle Gdańskissa.

Lauantain mielenosoitus pidettiin Puolan ensimmäisten puolivapaiden vaalien vuosipäivänä. Vaalit 4. kesäkuuta 1989 vauhdittivat rauhanomaista kommunistivallan loppua.

Marsseja pidettiin lauantaina myös muissa Puolan kaupungeissa. Niiden järjestäjä oli oppositioryhmien liittouma. Hallituksen vastaiset protestit ovat jatkuneet jo puoli vuotta.

Huolta Puolan demokratian tilasta on esittänyt myös Euroopan unioni. Laki ja oikeus –puolue on toteuttanut uudistuksia, jotka lisäävät hallituksen kontrollia oikeuslaitoksesta ja mediasta. Tällä viikolla EU varoitti Puolaa oikeuslaitoksen rapauttamisesta.

Laki ja oikeus –puolueen johtaja Jaroslaw Kaczynski puolusti linjaansa lauantaina puoluekokouksessa.

”Puolalaisilla on oikeus rakentaa maa uudestaan ja tehdä siitä parempi puolalaisten selvälle enemmistölle”, hän sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puola
  • Mielenosoitukset
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Venäjän mediassa on hämmästelty Suomen ja Venäjän hyviä suhteita Putinin Savonlinnan-vierailun alla – ”Miksi välit ovat niin läheiset?”

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      HS seuraa: Niinistö otti Putinin vastaan Punkaharjulla – presidenttien yhteinen tiedotustilaisuus suorana lähetyksenä noin kello 16

    7. 7

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    8. 8

      Kauppatorilla matelee ”infernaalinen” lauttajono eikä parannusta näy – Suomenlinnan uusitusta laiturista tuli valmiiksi alamittainen

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Yhdysvaltain uudet Venäjä-pakotteet voivat iskeä Suomenlahden energiahankkeisiin – EU uhkaa nopeilla vastatoimilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    5. 5

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    6. 6

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    7. 7

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    8. 8

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    11. Näytä lisää