Valikko
Ulkomaat

Ruotsi on maailman paras maa – tekee vertailun mukaan eniten hyvää ihmiskunnalle

Suomi putosi arvioinnissa kakkossijalta kuudenneksi.

Ruotsi on maailman paras maa tuoreen kansainvälisen vertailun mukaan. Vuosittain julkaistava The Good Country -vertailu arvioi maita sen perusteella, kuinka paljon hyvää ne tekevät omille asukkailleen ja muulle maailmalle – ja kuinka paljon haittaa.

Ruotsin jälkeen seuraavaksi parhaat maat ovat vertailussa Tanska ja Hollanti, Britannia ja Saksa. Suomi oli edellisessä vertailussa sijalla kaksi Irlannin jälkeen, mutta putosi tuoreimmalla listalla kuudenneksi.

Vertailussa oli 162 maata. Niitä arvioitiin seitsemällä kriteerillä: tiede ja teknologia, kulttuuri, kansainvälinen rauha ja turvallisuus, maailman järjestys, planeetta ja ilmasto, vauraus ja tasa-arvo sekä terveys ja hyvinvointi.

The Good Country -vertailun heikoimmat maat ovat Keski-Afrikan tasavalta, Mauritania, Päiväntasaajan Guinea ja Libya.

Vertailuhankkeen on perustanut tutkija Simon Anholt, joka toimii Itä-Anglian yliopiston kunniaprofessorina Britanniassa. Hän on toiminut useiden hallitusten neuvonantajana eri puolilla maailmaa. Vertailu korostaa maailman keskinäisriippuvutta.

”Maat eivät ole saarekkeita, irti muusta maailmasta. Kaikki ovat samaa systeemiä. Jos se epäonnistuu, me kaikki epäonnistumme”, sanotaan hankkeen verkkosivuilla.

Ruotsi oli uuden vertailun ykkönen esimerkiksi vaurauden ja tasa-arvon mittareilla. Niissä tarkasteltiin esimerkiksi kaupan avoimuutta, ulkomaille suuntautuvia investointeja, kehitysapua ja vapaaehtoisten määrää YK:n toiminnassa. Suomi oli vaurauden ja tasa-arvon arvioinnissa neljäs.

Ruotsin väkiluku lähenee jo kymmentä miljoonaa. Maan talous on nyt noin kaksi kertaa suurempi kuin Suomen.

Suomen talous pääsi vuonna 2008 lähelle Ruotsin tasoa bruttokansantuote henkeä kohden -vertailussa. Sen jälkeen Ruotsi on kuitenkin repäissyt uudelleen selvän eron Suomeen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Suomi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    8. 8

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    9. 9

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    10. 10

      Harras usko ja ateismi vähentävät kuolemanpelkoa – eniten pelkää epävarma välijoukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää