Valikko
Ulkomaat

Uutistoimisto: Hillary Clinton on jo varmistanut presidenttiehdokkuuden

Uutistoimisto AP:n kyselyn mukaan Clintonilla on jo tarpeeksi monen valitsijamiehen tuki presidenttiehdokkuuteen.

Los Angeles, Kalifornia

Demokraattien johtavalla ehdokkaalla Hillary Clintonilla on jo tukenaan tarpeeksi valitsijamiehiä, jotta tämä on varmistanut demokraattien presidenttiehdokkuuden, kertoi uutistoimisto AP varhain tiistaina Suomen aikaa.

AP perusteli tietoa sillä, että tarpeeksi moni uutistoimiston tavoittama supervalitsijamies oli viikonlopun aikana ilmoittautunut Clintonin tueksi.

Supervalitsijamiehet ovat puolueaktiiveja, jotka valitsevat demokraattien presidenttiehdokkaan yhdessä äänestäjien valitsemien valitsijamiesten kanssa.

Virallisesti rajapyykin odotetaan ylittyvän tiistaina, kun esivaalit järjestetään kuudessa osavaltiossa, joissa on jaossa yli 800 valitsijamiestä. Demokraattien presidenttiehdokkuuteen tarvitaan 2383 valitsijamiehen tuki.

Maanantaina Clintonilta puuttui virallisten laskujen mukaan 28 valitsijamiestä.

Jos ja kun Clinton ylittää rajapyykin, hänestä tulee ensimmäinen pääpuolueen presidenttiehdokkuuden voittanut nainen Yhdysvaltain yli 200 vuoden historian aikana. Demokraattien puoluekokouksen on määrä vahvistaa nimitys heinäkuussa.

Clinton saa varsinaisissa vaaleissa vastaansa republikaani Donald Trumpin, jonka ehdokkuus varmistui jo toukokuussa.

Clintonin kilpakumppani, senaattori Bernie Sanders protestoi jo etukäteen sitä, että Clinton julistetaan demokraattien esivaalikisan voittajaksi. Sanders vetosi siihen, ettei Clinton ylitä rajapyykkiä ilman supervalitsijamiesten tukea. Sanders aikoo jatkaa näiden taivuttelua puolelleen puoluekokoukseen asti.

Clinton on kuitenkin saanut esivaaleissa kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin Sanders. Siksi on epätodennäköistä, että supervalitsijamiehet siirtyisivät Sandersin taakse.

Clintonin kampanja ei alkanut juhlia esivaalikisan voittoa maanantaina, vaan kehotti äänestäjiä uurnille tiistaina.

Presidentti Barack Obama ilmoittaa lähiaikoina tukevansa Clintonia presidentiksi, kertoi The New York Times -lehti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    7. 7

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    8. 8

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    9. 9

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää