Ulkomaat

Pohjois-Korea käynnisti uudelleen ydinlaitoksen – IAEA: Maa valmistaa plutoniumia ydinaseeseen

Yongbyonin laitoksessa voidaan rikastaa uraania ja tuottaa plutoniumia. Sekä uraania että plutoniumia voidaan käyttää ydinaseissa.

Pohjois-Korea näyttää käynnistäneen uudelleen Yongbyonin ydinlaitoksen, jossa tuotetaan plutoniumia ydinaseisiin, kertoo Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA Reutersin mukaan.

IAEA:n mukaan laitoksen käynnistäminen viittaa siihen, että Pohjois-Korea vahvistaa aseistustaan.

Tiedot perustuvat satelliittikuviin, sillä järjestöllä ei ole maassa tarkkailijoita.

IAEAN:n johtajan Yukija Amanon mukaan kuvissa näkyy toimintaa muun muassa laitoksen pääreaktorin luona ja todisteita siitä, että laitosta laajennetaan.

Kuvissa on myös merkkejä lämmitetyn veden vapauttamisesta, mikä viittaa siihen, että reaktoria on jäähdytetty.

Yongbyonin laitoksessa voidaan rikastaa uraania ja tuottaa plutoniumia. Sekä uraania että plutoniumia voidaan käyttää ydinaseissa.

Jo helmikuussa Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper sanoi Pohjois-Korean käynnistäneen Yongbyonin laitoksen uudelleen.

Laitos on ollut suljettuna vuodesta 2007 saakka. Pohjois-Korea sulki laitoksen pitkien kansainvälisten neuvottelujen jälkeen vastineeksi raskaasta polttoöljystä.

Tuolloin länsimaat epäilivät, että laitosta käytettiin ydinaseen valmistukseen.

Yongbyonin ydinlaitosta alettiin valmistella uudelleenkäyttöä varten vuonna 2013.

Pohjois-Korea hermostui tuolloin YK:n asettamista lisäpakotteista ja Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteisistä sotaharjoituksista Korean niemimaalla.

Viime syyskuussa maan atomienergiajärjestö ilmoitti, että ydinvoimala on käynnistetty.

Vuonna 2013 asiantuntijat arvioivat uutistoimisto Reutersille, että Yongbyonin voimala voisi tuottaa noin kuusi kiloa plutoniumia vuodessa. Esimerkiksi 20 kilotonnin tehoiseen pommiin tarvitaan noin 4 kiloa plutoniumia. Vuonna 1945 Nagasakiin pudotetun pommin teho oli noin 20 kilotonnia.

Pohjois-Korea on sinnikkäästi kehittänyt ydinaseita kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta. Maa on tähän mennessä tehnyt neljä ydinkoetta. Viimeksi se räjäytti ydinpommin tammikuussa.

Kevään aikana Pohjois-Korea on myös tehnyt useita ohjuskokeita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pohjois-Korea
  • Ydinaseet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

    4. 4

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    5. 5

      Tämä oli nyt tässä, tai sitten ei – Trump vihjasi, että Obamacare voisi vielä kaatua likaisen tempun avulla

    6. 6

      Teslan kohtalonhetket ovat käsillä – Ensimmäiset käyttäjät saavat ”kansan sähköauton” Model 3:n lauantaina

    7. 7

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    8. 8

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    9. 9

      Festareiden silmiinpistävät: Hippi-Arto, 65, joka tanssii, vaikka ystävät ovat kuolleet huumeisiin

    10. 10

      Putin lähti kotiin, voimme nyt rauhoittua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    9. 9

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    10. 10

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää