Ulkomaat

Itävallan ulkoministerin kiistanalainen avaus: Voisiko pakolaiset eristää omalle saarelleen?

Malli ehdotukselle tulee Australiasta, joka sulkee turvapaikanhakijansa Naurun ja Papua-Uuden-Guinean leireille. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Australian leirejä ankarasti.

Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz kohautti viikonloppuna esittämällä, että Eurooppaan tulevat turvapaikanhakijat voitaisiin jatkossa siirtää esimerkiksi Kreikan Lesboksen saarelle.

Malli ehdotukselle tulee Australiasta, joka sulkee turvapaikanhakijansa Naurun ja Papua-Uuden-Guinean leireille. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Australian leirejä ankarasti.

Itävaltalaiselle Die Presse -lehdelle antamassaan haastattelussa Kurz totesi Euroopan voivan hyötyä Australian esimerkistä. Hän esitti, että Euroopan unioni siirtäisi turvapaikanhakijat jatkossa valikoiduille saarille Välimerelle tai lähettäisi merellä tavatut turvapaikanhakijat suoraan paluumatkalle.

”Meidän täytyy tehdä selväksi, että pelastus merihädästä ei tuo lippua Keski-Eurooppaan”, ulkoministeri totesi.

Kurzin lausunto on herättänyt runsaasti kritiikkiä, sillä olot Australian perustamilla leireillä ovat raporttien mukaan surkeat. Lehdistö on raportoinut pahoinpitelyistä ja raiskauksista. Terveydenhuolto ja elinolosuhteet ovat alkeellisia.

YK:n alainen pakolaisjärjestö UNHCR totesi Naurulla vierailtuaan, että olosuhteet pakolaisleirillä vaikuttavat rikkovan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Järjestön johtaja Christoph Pinter onkin todennut, että Kurzin ehdotus on ristiriidassa eurooppalaisten perusarvojen kanssa.

Ajatus turvapaikanhakijoiden siirtämisestä leireille Euroopan laitamille tai sen alueen ulkopuolelle ei kuitenkaan ole uusi.

Australian entinen pääministeri Tony Abbot ehdotti jo viime vuonna, että Eurooppa ottaisi saarivaltiosta oppia sen toimissa pakolaismäärien rajoittamiseksi.

Samansuuntaisia ajatuksia on esitetty myös Euroopassa viime vuosina. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen kertoo, että EU:ssa on taannoin ehdotettu vastaanottokeskuksen perustamista Afganistaniin.

Kurzin lausunto on siis vain yksi luku pitkään käydyssä keskustelussa.

”Tämä on osa oman maahanmuuttopolitiikan ulkoistamista rajavaltioille”, Mehtonen sanoo.

Mehtonen kuitenkin painottaa Australian pakolaispolitiikan eroavan sikäli olennaisesti Kurzin esittämästä ajatuksesta, että Kreikan saarelle perustettava leiri olisi edelleen EU:n toimivallan alla.

”Siinä ei tapahtuisi samanlaista siirtoa ulkopuoliseen valtioon.”

Australian toiminnassa erityisen ongelmallista on ollut juuri se, että maa on ulkoistanut pakolaispolitiikkaansa maihin, joiden ihmisoikeustilanne on huono.

Mehtonen näkee Kurzin ajatuksessa myös yhtymäkohtia EU:n parhaillaan suunnittelemaan järjestelmään, jossa turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin jatkossa lähtökohtaisesti Kreikan ja Italian kaltaisissa rajavaltioissa.

Myös Eurooppaan perustettava vastaanottokeskus aiheuttaisi kuitenkin monenlaisia ongelmia, eikä se välttämättä edes rajoittaisi pakolaisten kulkua EU:n sisällä Kurzin toivomalla tavalla.

Naurulle ja Papua-Uuteen-Guineaan ulkoistetut leirit ovat muuttaneet Australian pakolaistilannetta. Turvapaikanhakijoiden määrä saarivaltiossa on romahtanut.

EU ei kuitenkaan ole saarivaltio, ja turvapaikanhakijat pystyvät muuttamaan kulkureittejään tilanteen mukaan.

”EU:lla on niin paljon maarajaa, että on todella epätodennäköistä, että tällä pystyttäisiin ohjaamaan ihmisiä tietylle reitille”, Mehtonen sanoo.

Muihin EU-maihin saapuneiden turvapaikanhakijoiden siirtäminen leirille Kreikkaan olisi ainakin tällä hetkellä hankalaa. Tämä johtuu siitä, että turvapaikanhakijoiden olot maassa ovat niin huonot, että siirto rikkoisi kaikkia valtioita sitovaa palautuskieltoa.

Jos vaikkapa Lesbokselle haluttaisiin perustaa leiri, olosuhteiden maassa pitäisi ensin parantua huomattavasti.

Leirien oloja on myös yleisesti hankala järjestää turvapaikanhakijoita kunnioittaen.

”On todella vaikea rakentaa järjestelmää, jossa ei olisi vapaudenriistoa”, Mehtonen huomauttaa.

Australian pakolaispolitiikka on herättänyt huolta useiden vuosien ajan. Satoja rannalta takaisin käännytettyjä pakolaisia on hukkunut merimatkalla.

Naurun ja Papua-Uuden-Guinean leirien olosuhteet ovat tiettävästi kurjat mutta myös hankalasti tutkittavissa. Australiassa tehdyn selvityksen mukaan leireillä vallitsee ”salailun kulttuuri”. Journalistiviisumit Naurulle ovat huikean kalliita.

”Edelleen kielletään monien keskeistenkin tahojen pääsy tutkimaan olosuhteita leireillä”, Amnestyn Mehtonen sanoo.

UNHCR:n mukaan leirillä asuvilla ei ole riittävästi yksityisyyttä, tilaa tai suojaa kuumuudelta. Lapsia pidetään suljetuissa oloissa, eikä heillä ole riittävää mahdollisuutta koulutukseen ja mielekkääseen vapaa-ajan viettoon.

Australian pakolaispolitiikka

 Australia otti tiukan linjan turvapaikanhakijoiden suhteen Tony Abbottin pääministerikaudella, joka alkoi 2013.

Veneillä saapuvia turvapaikanhakijoita on käännytetty suoraan paluumatkalle, ja monet ovat hukkuneet matkalla.

Australia lähettää maahan saapuvat turvapaikanhakijat Naurun ja Papua-Uuden-Guinean leireille, joilla nämä saattavat asua kehnoissa oloissa vuosien ajan.

Viime vuosina Australia on pyrkinyt asuttamaan pakolaisiaan Filippiineille ja Kambodžaan miljoonien arvoisilla sopimuksilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Itävalta
  • Australia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      Venäjä vastaa Yhdysvaltain uusiin pakotteisiin: karkottaa diplomaatteja ja sulkee amerikkalaisten loman­viettopaikan

    4. 4

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    5. 5

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    6. 6

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    7. 7

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    8. 8

      Chisu avasi ovet ”työhuoneeseensa” – soolokeikan minimalismi ei kantanut aivan loppuun asti

    9. 9

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    10. 10

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    5. 5

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    9. 9

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    10. 10

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    11. Näytä lisää