Valikko
Ulkomaat

Lunnasvaatimuksen aikaraja umpeutui: ääri-islamistien uskotaan tappaneen kanadalaisen Filippiineillä

Abu Sayyaf -ryhmittymän lunnasvaatimuksen aikaraja umpeutui maanantaina. Hall siepattiin toisen kanadalaisen, norjalaisen ja filippiiniläisen kanssa syyskuussa 2015.

Kanadan hallitus uskoo, että myös toinen sen Filippiineillä viime syyskuussa siepattu kansalainen on tapettu, kertoo uutistoimisto AFP. Kanadan pääministeri Justin Trudeau ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun lunnaiden maksulle ilmoitettu aikaraja umpeutui maanantaina.

Etelä-Filippiineillä toimiva ääri-islamistinen Abu Sayyaf -separatistiryhmittymä ilmoitti aiemmin tappavansa kanadalaisen Robert Hallin, jos sille ei makseta noin 5,8 miljoonan euron lunnaita. Toinen kanadalainen panttivanki, John Ridsdel, mestattiin huhtikuussa sen jälkeen, kun vaadittuja lunnaita ei maksettu.

Filippiinien viranomaiset eivät ole kuitenkaan vielä pystyneet vahvistamaan Hallin kuolemaa.

”Kanadalaiset viranomaiset työskentelevät läheisessä yhteistyössä Filippiinien viranomaisten kanssa, jotta Hallin kuolema voidaan virallisesti vahvistaa. Meillä on kuitenkin vahvoja syitä uskoa, että tiedot kuolemasta ovat totta. Valitettavasti”, Trudeau sanoi AFP:n mukaan.

Televisiokanava CNN:n mukaan oletettu mestaus olisi tapahtunut sen jälkeen, Abu Sayyaf julkaisi viimeisen videon kolmesta panttivangistaan. Hall oli yksi neljästä ihmisestä, jotka separatistijärjestö sieppasi syyskuussa 2015 Samalin saarella sijaitsevasta turistikohteesta saaristovaltion eteläosassa.

AFP:n mukaan pääministeri Trudeau sanoi myös, että Kanada pitää kansalaisensa kidnapannutta Abu Sayyafia vastuussa teosta. Trudeau kuvaili Hallin tappamista ”kylmäveriseksi ja järjettömäksi murhaksi”.

Uutistoimisto Reuters puolestaan kertoo Trudeaun sanoneen, ettei Kanada voi eikä aio maksaa terroristeille lunnaita.

Samalin saarelta siepattiin kahden kanadalaisen lisäksi myös norjalainen turistialueen johtaja Kjartan Sekkingstad ja Hallin filippiiniläinen tyttöystävä Marites Flor. Heidän kohtalostaan ei ole tietoa.

Yhdysvaltojen terroristijärjestöksi luokittelema Abu Sayyaf -ryhmittymä on tienannut lunnasrahoina miljoonia euroja 1990-luvulta alkaen. Nykyään sen riveissä uskotaan olevan muutamia satoja aseistautuneita taistelijoita.

Filippiinien armeija on yrittänyt tuhota ryhmittymän mutta vähäisin tuloksin.

Vuonna 2000 kaksi suomalaisturistia joutui sukelluslomallaan saman terroristiryhmän kidnappaamaksi. Heidät vapautettiin yli neljä kuukautta myöhemmin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Filippiinit
  • Sieppaukset
  • Kanada

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    6. 6

      Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    7. 7

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    8. 8

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    8. 8

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää