Valikko
Ulkomaat

Näin Orlandon ammuskelun viime hetket alkoivat: poliisi puhkaisi seinään reiän panssaroidulla ajoneuvolla

Poliisi yritti ensin tehdä seinään aukon räjähteellä, joka oli kuitenkin liian tehoton. Poliisin tekemästä aukosta pakeni panttivankeja sekä epäilty itse, jolloin poliisi ampui tämän.

Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat maanantaina lisää tietoja Orlandon joukkosurman tapahtumienkulusta. Pulse-yökerhoon rynnäköineet poliisit muun muassa neuvottelivat epäillyn hyökkääjän, 29-vuotiaan Omar Mateenin, kanssa ”kahdesta kolmeen tuntia” ennen kuin tekivät ravintolan seinään reiän, kertoo muiden muassa uutistoimisto Reuters.

Ammuskelu alkoi paikallista aikaa noin kello kahdelta yöllä sunnuntaina.

Orlandon poliisipäällikkö John Mina kertoi toimittajille maanantaina, että ensikosketuksen hyökkääjään teki vapailla ollut poliisi, joka vaihtoi laukauksia epäillyn kanssa lähellä erästä yökerhon sisäänkäynneistä. Pian paikalle tuli lisää poliiseja, jotka pakottivat Mateenin lopettamaan ampumisen ja veätytymään ravintolan wc-tiloihin. Mateenilla oli wc-tiloissa panttivankeja, jolloin tuntien pattitilanne syntyi.

Poliisit onnistuivat saartamaan Mateenin ravintolan wc-tiloihin, jolloin monet ravintolassa yhä elossa olleet pääsivät pakenemaan. Reutersin tietojen mukaan yökerhossa oli ollut yhteensä 350 juhlijaa, kun ammuskelu alkoi.

New York Timesin mukaan Mateen valehteli poliisille neuvottelujen aikana, että hänellä olisi ollut mukanaan räjähteitä ja ilmoitti lopulta, että ”luvassa olisi välittömiä ihmishenkien menetyksiä”. Tässä vaiheessa Mina päätti, että poliisi rynnäköisi sisälle wc-tiloihin.

”Yritimme päästä sisälle räjähteen avulla. Räjähde ei kuitenkaan läpäissyt seinää kokonaan, jolloin käytimme panssaroitua ajoneuvoa iskemään reiän seinään”, Mina kuvailee NYT:n julkaisemalla videolla.

Poliisin seinään tekemän aukon kautta pakeni useita panttivankeja. Aukosta ilmestyi myös laukauksia ampunut Mateen, jolloin poliisit ampuivat hänet.

Kaikkiaan ammuskelussa kuoli epäilty mukaan lukien 50 ihmistä. Lisäksi 53 ihmistä haavoittui. Sairaalalähteiden mukaan 29 haavoittunutta oli maanantaina yhä sairaalahoidossa, kertoo Reuters.

New York Timesin mukaan maanantaina paljastui myös tietoja Mateeniin liittyvästä aiemmasta terrorismitutkinnasta. Lehden mukaan Mateen olisi kolme vuotta sitten kertonut työkavereilleen turvallisuusyhtiössä, että hänellä oli yhteyksiä terrorismiin.

”Ensin hän väitti, että hänellä olisi perheyhteyksiä Al Qaedaan. Hän myös sanoi, että hän olisi Hizbollahin jäsen”, sanoi liittovaltion poliisin FBI:n päällikkö James Comey maanantaina NYT:n mukaan.

”Hän sanoi toivovansa, että viranomaiset ratsaisivat hänen asuntonsa ja hyökkäisivät hänen vaimonsa ja lapsensa kimppuun, jotta hän voisi tehdä itsestään marttyyrin.”

Tapauksesta käynnistyneessä tutkinnassa Mateen sanoi Comeyn mukaan FBI:n tutkijoille, että hän esitti väitteensä suutuspäissään –Mateen ilmeisesti ajatteli työkavereidensa syrjivän häntä sekä kiusaavan häntä siitä, että on muslimi.

Maanantaina kävi myös ilmi, että Mateen olisi viimeisten viikkojen ajan yrittänyt hankkia armeijatason suojavarusteita, kertoo televisiokanava CNN.

Yhdysvaltojen lähihistorian pahin joukkomurha

 Orlandon ammuskelussa Floridassa kuoli sunnuntaina ainakin 50 ihmistä. 53 loukkaantui.

 Maanantai-iltaan mennessä uhrit oli tunnistettu yhtä lukuun ottamatta.

 Ammuskelu tapahtui Pulse-homoklubilla aamuyöstä.

 Teosta epäillään 29-vuotiasta Omar Mateenia. Hän kuoli poliisien laukauksiin.

 Poliisin mukaan Mateen vannoi uskollisuutta terroristijärjestö Isisille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Orlandon joukkoampuminen
  • Yhdysvallat
  • Terrorismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    4. 4

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    5. 5

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    9. 9

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    10. 10

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta