Ulkomaat

Baltic Pride keräsi ennätysmäärän väkeä Liettuassa – ”Emme ole propagandaa, olemme ihmisiä”

Seksuaalivähemmistöjen marssilla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa vastustettiin sensuurilakia ja muisteltiin Orlandon terrori-iskun uhreja.

Vilna. Orlandon terrori-isku sai liikkeelle ennätysmäärän seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolustajia Liettuan pääkaupungissa Vilnassa lauantaina. Kulkueessa vastustettiin myös Liettuan lakia, joka rajoittaa homoseksuaalisuudesta puhumista lapsille.

”Emme ole propagandaa”, huusi nuori mies Vilnan yliopisto-opiskelijoiden ryhmässä.

”Olemme ihmisiä. Olemme totta”, vastasi joukko.

Sama teksti koristi englanniksi kirkkaankeltaista pride-bussia.

Eri arvioiden mukaan osallistujia oli noin tuhat, mikä on ennätysmäärä Baltic Pride tapahtumassa. Pääasiassa osallistujat olivat nuoria ja keski-ikäisiä liettualaisia.

Kulkue täytti Vilnan pääkadun, Gediminon, ja kiersi jylhän, katedraalin. Monet kantoivat valkeita ilmapalloja tekstillä: ”We are Orlando.”

”Vanhempani olivat vähän huolissaan, että tulen tänne. Mutta voin joutua hyökkäyksen kohteeksi missä vain kadulla. Tapahtukoon se mieluummin jonkin asian puolesta”, sanoi psykologian opiskelija Kristina.

Sukunimensä Kristina halusi jättää mainitsematta vedoten turvallisuussyihin, vaikka ei itse kuulu seksuaalivähemmistöihin.

Liettuan homoseksuaalien oikeuksia edistävä LGL-järjestö on listannut useita tapauksia, joissa ihmiset ovat joutuneet fyysisen väkivallan kohteeksi seksuaalisen suuntauksensa vuoksi.

Poliisi poisti yksittäisiä häiriköitä ennen kulkueen alkua. Jokaisessa kadunkulmassa oli poliisipartio ja puistossa ratsupoliisi.

Liettua kuuluu EU:n konservatiivisimpiin maihin. Lainsäädäntö käytännössä kieltää homoseksuaalisuudesta puhumisen lapsille. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet lakia.

”Osallistujamäärä ylitti odotukseni. Tämä on selvä viesti Liettuan poliitikoille, että on aika muuttaa lakia”, sanoi puheenjohtaja Vladimir Simonko LGL-järjestöstä.

Kulkueeseen osallistui ainakin kaksi liettualaista poliitikkoa: yksi kansanedustaja sosiaalidemokraateista ja toinen liberaalien ryhmästä. Kulkueeseen oli ennakkoon ilmoittautunut 13 valtion suurlähetystöjen edustajat.

Vilnassa nähtiin todennäköisesti yksi Euroopan hillityimmistä Pride-kulkueista. Osallistujia oli neuvottu pukeutumaan hillitysti, ja välttämään yleisön ärsyttämistä.

Liettuan poliisi oli hyvin vaitonainen turvatoimista. Tiedottaja Simona Ludaviciute vakuutti ennakkoon, että poliisi piti erityisesti silmällä myös internetiä.

Internetin vihapuhe varjosti juhlatunnelmia Liettuan ainoassa homoseksuaaleille suunnatussa yökerhossa Sohossa perjantain ja lauantain välisenä yönä.

”Ensimmäisiä terrori-iskusta kertovia uutisia kommentoitiin nimettömissä kommenteissa sosiaalimediassa tyyliin: Meidän pitäisi tehdä sama. Aivan kuin Orlandossa olisi kuollut 50 epäihmistä”, sanoi judoka Ieva Ruzgyte.

”Juuri siksi on tärkeää marssia. Osoitamme, että olemme tavallisia ihmisiä”, sanoi Agne Mozuraityte.

”Toisaalta hyökkäykset voivat tapahtua milloin vain paikoissa, joissa emme osaa kuvitella niitä. Ei kukaan Orlandossa osannut kuvitella sellaista iskua”, Ruzgyte sanoo.

Ruzgyte tuli Liettuassa kaapista ulos kuukausi sitten, kun antoi haastattelun paikalliselle seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavalle LGL-järjestölle.

”Seurauksena oli hiljaisuus”, Ruzgyte sanoo.

Muut urheilijat eivät seuranneet judokan mallia, kuten hän oli toivonut.

Ruzgyte ja Mozuraityte tulivat Baltic prideen Norjasta, jonne he muuttivat Liettuasta vapaamman ilmapiirin perässä viisi vuotta sitten.

”Liettuassa olisi ollut mahdoton tulla ulos kaapista, sillä työskentelin vankilavirkailijana”, sanoo Ruzgyte.

Ruzgyte katsoi Liettuan ensimmäistä Baltic Prideä vuonna 2010 videopalvelu Youtubesta. Tuolloin kulkue sai marssia 300 metriä aidatulla alueella, hän muistelee.

Lauantaina hän kannatteli suurta sateenkaarilakanaa keskellä kulkuetta.

”Nyt olemme pääkadulla ja kävellemme kolme kilometriä. Muutos on valtava”, Ruzgyte sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Seksuaalivähemmistöt
  • Liettua
  • Pride

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    5. 5

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    6. 6

      Helsinki antautui auringolle ”viimeisenä kesäpäivänä” – ”Ihmiset sekoavat täysin tällaisista päivistä”

    7. 7

      Sähköinen työnhaku aiheuttaa päänvaivaa jopa tuhansille työttömille – ”Tuntuu, kuin työnhakija olisi hirttosilmukassa”

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää