Valikko
Ulkomaat

Nuori brittimies tahtoi tappaa Donald Trumpin – yritti viedä poliisilta aseen kampanjatilaisuudessa

19-vuotias mies joutuu oikeuteen välikohtauksesta Donald Trumpin kampanjatilaisuudessa. Hän kertoo opetelleensa ampumaan vasta edellispäivänä.

19-vuotiasta miestä vastaan nostettiin maanantaina syyte välikohtauksesta, joka tapahtui lauantaina Las Vegasissa pidetyssä kampanjatilaisuudessa. AFP:n ja Reutersin mukaan mies yritti varastaa paikalla olleelta poliisilta aseen, omien sanojensa mukaan ampuakseen presidentiksi pyrkivän Donald Trumpin.

Mies epäonnistui yrityksessään ja hänet pidätettiin. Reutersin mukaan häntä syytetään ”väkivaltaisesta teosta”.

Aseen napannut henkilö on britannian kansalainen, joka on asunut Yhdysvalloissa noin puolitoista vuotta.

Oikeuden asiakirjojen mukaan syytetty sanoi tulleensa Kaliforniasta Las Vegasiin, koska halusi ampua Trumpin. Hän kertoi myös ostaneensa liput Arixonan Phoenixissa pidettävään kampanjatilaisuuteen siltä varalta, ettei onnistuisi tappamaan Trumpia Las Vegasissa.

Mies väitti, että hän oli halunnut tappaa Trumpin jo vuoden ajan, mutta tunsi vasta nyt olevansa tarpeeksi itsevarma yritykseen.

Varsinainen oikeudenkäynti välikohtauksen johdosta alkaa heinäkuussa. Brittimiestä voi odottaa kymmenen vuoden vankeustuomio.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • USA:n vaalit 2016

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    4. 4

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

    7. 7

      Trump ryhtyi romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tiistaina allekirjoitetun asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Vladimir Putinille osoitettu kirje päätyi ruotsalaismiehen postilaatikkoon Skåneen – postilaitoskin ihmeissään

    10. 10

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää