Valikko
Ulkomaat

”Google-diagnoosit” kuriin – yhtiö kokeilee uutta ratkaisua sairauksien oirehakuihin

Google aikoo tehdä uudistuksia Yhdysvalloissa käytettävään mobiilisovellukseensa. Kun sovelluksen käyttäjä hakee tietoa erilaisista oireista, hänelle tarjotaan listaa niihin liittyvistä diagnooseista.

Hakukoneyhtiö Google alkaa tarjota amerikkalaisille mobiilikäyttäjille uutta palvelua, joka helpottaa tiedon etsimistä sairauksista. Asiasta kerrotaan Googlen virallisessa blogissa.

Yhtiön mukaan noin prosentti kaikista Google-hauista koskee tautien oireita. Hakujen tuottamassa sisältömeressä voi kuitenkin olla hankalaa navigoida: vaarana on se, että lievät oireensa hakukoneeseen naputellut käyttäjä päätyy harvinaisista ja pelottavan kuuloisista taudeista kertoville sivuille. Tämä voi aiheuttaa turhaa stressiä ja ahdistusta, kerrotaan tuotepäällikkö Veronica Pinchinin kirjoittamassa blogitekstissä.

Nyt Google aikoo tehdä uudistuksia Yhdysvalloissa käytettävään mobiilisovellukseensa. Kun sovelluksen käyttäjä hakee tietoa erilaisista oireista, hänelle tarjotaan listaa niihin liittyvistä diagnooseista.

Esimerkiksi toispuolista päänsärkyä koskeva haku saattaa blogitekstin mukaan tarjota muun muassa tuloksia ”migreeni”, ”jännityspäänsärky”, ”sivuontelotulehdus” tai ”flunssa”. Google kertoo tarjoavansa myös kuvauksen oireesta, itsehoito-ohjeita sekä tietoa siitä, milloin kannattaa mennä lääkäriin.

Uudistus toteutetaan yhteistyössä Harvard Medical Schoolin ja Mayo-klinikan kanssa.

Tulevaisuudessa ominaisuus halutaan ottaa käyttöön myös muissa maissa ja muilla kielillä. Blogissa muistutetaan kuitenkin, että ominaisuus on vain ”informaatiotarkoituksia” varten ja että lääketieteellisiä neuvoja pitäisi aina kysyä lääkäriltä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terveys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    5. 5

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    6. 6

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    9. 9

      Eläinsuojelu­yhdistyksessä kohdeltiin kaltoin ihmisiä – neljää epäillään työturvallisuus­rikoksesta

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      ”Kaikki syyt ajaa polttomoottori­autolla ovat poistuneet” – Valtaavatko sähköautot viimein automarkkinat?

    10. 10

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää