Valikko
Ulkomaat

Nuori nainen töhri kansallispuistoja Yhdysvalloissa – retkeilijöiden nettiraivo auttoi saamaan hänet kiinni

Huonoja maalauksia kansallispuistoihin tehnyt ”taiteilija” kärähti, kun retkeilijät löysivät hänen sosiaalisen median tilinsä.

Yhdysvaltalaisnainen on saanut porttikiellon maan kansallispuistoihin. Kansallispuistot muodostavat noin viidenneksen Yhdysvaltojen pinta-alasta, tietää Guardian-lehti.

Erikoinen kielto johtuu siitä, että nainen jäi kiinni kansallispuistojen töhrimisestä.

Nuori nainen ei ole ainoa puistotöhrijä, eivätkä läheskään kaikki jää kiinni. Tämä 23-vuotias New Yorkin osavaltion asukas kuitenkin onnistui herättämään internetin huomion.

Ensin töhryjä löytyi Yosemiten kansallispuistosta. Niistä kirjoitettiin suosittuun keskustelupalvelu Redditiin, jossa keskustelu kiinnitti Yosemitessa työskentelevän puistovahdin huomion. Puistovahti kannusti internetin käyttäjiä kertomaan havainnoistaan hänelle sähköpostitse.

Nainen piti töhryistään kirjaa kuvanjakopalvelu Instagramissa sekä erillisessä blogissa. Yleensä hän maalasi puistoihin naisten kasvoja akryylimaalilla. Kun Modern Hiker -sivuston ylläpitäjä kirjoitti naisesta sivuilleen, retkeilijöiden raivo kasvoi.

”Taiteilijan” asenne oli yksinkertaisesti piittaamaton. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, ja luonto on retkeilijöille hyvin rakas. Nyt he saattoivat löytää kauniilta kallioilta sinitukkaisen naisen profiilikuvan ja signeerauksen Creepytings vuosilukuineen.

Guardian-lehti tavoitti Yhdysvaltojen kansallispuistojen lainvalvonnasta vastaavan yksikön johtajan. Hänen mukaansa sosiaalisella medialla oli keskeinen rooli töhrysarjan syyllisen selvittämissä.

Se ei kuitenkaan riittänyt internetille. Pian kansallispuistojen ystävät levittivät jo töhrijän kotiosoitetta verkossa ja nuori nainen alkoi saada tappouhkauksia. Naisen töhrytilit suljettiin, mutta joku avasi ne pilamielessä uudelleen keräämään solvauksia. Redditissä lisätietoja pyytänyt puistovahtikin joutui hillitsemään nettiraivoa.

”Olkaa hyvät ja muistakaa, että jokaisella ihmisellä on oikeusturva”, puistovahti päivitti kommenttiaan.

Kesäkuun toisella viikolla Modern Hiker -sivusto julkaisi naisen saaman tuomion. Töhrijänainen tuomittiin vuonna 2014 tehdyistä seitsemästä vahingonteosta kahden vuoden ehdonalaiseen ja 200 tunnin yhdyskuntapalveluun sekä kirjoittamaan kansallispuistoista huolehtivalle valtion virastolle muodollisen anteeksipyynnön.

Hänen tulee suorittaa yhdyskuntapalvelunsa kansallispuistoissa, mieluiten töhryjä siivoamalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Kansallispuistot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Neljäs Lontoon iskussa loukkaantunut on kuollut

    8. 8

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    9. 9

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    10. 10

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää