Valikko
Ulkomaat

Sikainfluenssa jyllää Brasiliassa – tänä vuonna yli 1 000 kuollutta

Myös zika-virus aiheuttaa harmia tulevia olympialaisia isännöivässä maassa.

Brasilian terveysministeriö julkisti karun tiedon vain kaksi kuukautta ennen Rio de Janeiron olympialaisia: Brasiliassa on kuollut tänä vuonna sikainfluenssaan yli 1 000 ihmistä. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Sikainfluenssatartuntoja tammikuun kolmannesta päivästä kesäkuun 11. päivään Brasiliassa on ollut yhteensä 5 214.

Sikainfluenssa on influenssaviruksen aiheuttama hengitystiesairaus, johon on kuollut Brasiliassa pahimmillaan 2 060 ihmistä vuonna 2009.

Sikainfluenssalle tapaa altistua tavallista enemmän ihmisiä Brasiliassa touko-kesäkuussa säiden viiletessä. Tänä vuonna altistumisten aalto alkoi tuotakin aikaisemmin, mikä on yllättänyt terveysviranomaiset.

”On ollut viruksille alttiita ja rokottamattomia ihmisiä. Kun alamme jakaa rokotuksia, tapaukset vähenevät”, kertoi Caio Rosenthal Emilio Ribaksen infektioiden instituutista.

Suurin osa sikainfluenssatartunnoista on kohdistunut Brasilian poliittiseen ja taloudelliseen keskittymään, Sao Paulon osavaltioon. Sao Paulossa tartuntoja on todettu yhteensä 2 917, ja niihin kuolleita ihmisiä on ollut 434.

Rio de Janeirossa tartuntoja on todettu 150, ja niihin on kuollut 44 ihmistä.

Brasiliassa taistellaan myös zika-virus-epidemiaa vastaan. Zika-virus on keltakuumehyttysen välityksellä leviävä virus, joka on vaarallinen raskaana oleville. Se saattaa aiheuttaa syntyvälle lapselle pienipäisyyttä ja kehitysvammaisuutta.

Brasiliassa on rekisteröity 1 616 pienipäisyys-diagnoosin saanutta lasta. Viranomaiset eivät kuitenkaan odota, että zika-virus-epidemia vaikuttaisi Rion olympialaisiin matkaaviin turisteihin, koska kelien odotetaan viilentyvän riittävästi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sikainfluenssa
  • Zikavirus
  • Brasilia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Nyt se on laskettu: Maailmassa on tuotettu 8,3 miljardia tonnia muovia ja peräti puolet siitä viimeisen 13 vuoden aikana – silti tuotanto vain lisääntyy entisestään

    5. 5

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Parisuhdekriisissä suku voi olla paras tai pahin – Ethän lietso aikuisen lapsesi kriisiä

    8. 8

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää