Valikko
Ulkomaat

Menivätkö brexit-uutiset ohi? HS selittää Britannian EU-eron etenemisen ja vaikutukset

HS:n entinen Brysselin-kirjeenvaihtaja Virve Kähkönen selittää laajassa artikkelissaan, miten Britannian EU-ero etenee ja mitä kaikkea siitä voisi seurata.

Mikä Britannian EU-erossa askarruttaa? Lähetä kysymyksesi brexitistä HS:lle, etsimme vastauksen

Perjantaiaamuna saatiin tulos: brittiäänestäjät haluavat maan eroavan Euroopan unionista.

Brittien päätös sysää koko unionin tuntemattomalle polulle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jäsenmaa irrottautuu unionista, joka sai alkunsa Euroopan hiili- ja teräyhteisöstä vuonna 1951. Erolla tulee olemaan perustavanlaatuisia vaikutuksia paitsi Euroopan unionin rajoihin, talouteen, poliittiseen vakauteen ja ulkosuhteisiin myös Euroopan henkiseen ilmapiiriin ja unionin kehityssuuntaan.

Britannian lähtö kutistaa Euroopan unionin 27:n jäsenmaan liitoksi ja leikkaa sen runsaan 500 miljoonan ihmisen väestöstä 64 miljoonaa eli vajaat 13 prosenttia. Eroamisprosessi käynnistyy, kun Britannian hallitus ilmoittaa Eurooppa-neuvostolle lähtöaikeistaan.

Mitään varsinaista aikarajaa ilmoituksen tekemiselle ei ole. Pääministeri David Cameron voi antaa ilmoituksen mahdollisesti alkavalla viikolla pidettävässä Eurooppa-neuvoston eli jäsenmaiden johtajien huippukokouksessa Brysselissä. Cameron on jo ilmoittanut eroavansa, ja ilmoituksen tekeminen todennäköisesti viivästyy ja jää seuraajan tehtäväksi.

Cameronin seuraajaksi on veikkailtu muiden muassa eroleirin kiiltokuvapoikaa, Lontoon entistä pormestaria Boris Johnsonia.

Kun Britannia on ilmoittanut lähtöaikeistaan, alkavat neuvottelut brittien uudesta EU-suhteesta. Britannian täytyy sopia Euroopan unionin kanssa muun muassa siitä, miten se voisi pysyä osana kaupalleen elintärkeitä Euroopan sisämarkkinoita. Perjantaina Britannian taloudella oli tosin kiireellisempiäkin huolia: äänestystulos sysäsi punnan pahimpaan päiväpudotukseen sitten vuoden 1985. Lisää Brexitin taloudellisista vaikutuksista voit lukea tästä analyysista.

Yksi Britannialle tarjottava vaihtoehto voisi olla niin kutsuttu Norjan malli. Norja osallistuu unionin sisämarkkinoihin, mutta vastineeksi se on hyväksynyt työvoiman vapaan liikkuvuuden, maksaa Euroopan unionille muhkeaa jäsenmaksun kaltaista maksua ja noudattaa suurta osaa EU:n lainsäädäntöä ilman, että sillä on sananvaltaa lainsäädäntöprosesseissa.

Tällainen malli tuskin varsinaisesti miellyttää Britannian EU-eron puolesta kampanjoinutta leiriä. Boris Johnson ja EU-vastaisen Ukip-puolueen johtaja Nigel Farage ovat nimenomaan esitelleet Brysselin sanelun ja muista EU-maista Britanniaan tulevan työvoiman suurina ongelmina.

Sisämarkkina-asioiden lisäksi Britannian täytyy neuvotella uusiksi tuhansia muita EU-sopimuksia, jotka ovat osa sen omaa lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaa vuosikausia kestävää lainsäädännön myllerrystä ja mahdollisesti jopa perustuslaillista kriisiä.

Myös kymmenet vapaakauppasopimukset EU:n ulkopuolisten maiden kanssa menevät uusiksi, sillä nämäkin sopimukset lakkaavat olemasta voimassa. Britannia tulee olemaan heikoilla uusissa vapaakauppaneuvotteluissa ilman unionin tarjoamaa tukea.

Britannian EU-eron askelmerkit määrittelee Euroopan unionin Lissabonin sopimuksen artikla 50. Artiklan mukaan neuvottelut voivat kestää kaksi vuotta, mutta niitä voidaan myös venyttää kaikkien EU:n jäsenmaiden yksimielisellä hyväksynnällä.

EU:n perustajajäsenet ja johtajat ovat patistaneet Britanniaa eroamaan EU:sta nopeasti – lisää aiheesta tästä jutusta.

Jos Britannia ei saa neuvoteltua EU:n kanssa uutta sopimusta määräajassa, sen EU-sopimukset yksinkertaisesti lakkaavat olemasta. Tämä tarkoittaa, että sen pitäisi alkaa noudattaa esimerkiksi kaupankäynnissään muiden Euroopan maiden kanssa maailmankauppajärjestö WTO:n sääntöjä.

Sopimuksen syntymiseen vaikuttavat paitsi Britannian omat ponnistelut, myös muiden EU-maiden hyvä tahto. Tämä jalomielisyys voi olla vähissä, sillä muiden jäsenmaiden johtajat eivät halua antaa Britannialle liian hyvää sopimusta ja siten tehdä siitä kannustavaa esimerkkiä omien maidensa EU-kriitikoille. Erityisesti Ranskalla tuntuisi olevan haluja tehdä Britanniasta varoittava esimerkki EU-eron vaikeudesta ja vahingollisuudesta.

Saksa luultavasti vetää sovittelevampaa linjaa, vaikka liittokansleri Angela Merkelin hallituskoalitio onkin saanut vakavan haastajan eurokriittisestä ja islam-vastaisesta Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueesta, eikä halua ruokkia sen kasvua. Jo lauantaina Merkel korosti yhteistyötä Britannian kanssa.

Pahimmillaan Britannian esimerkki voi innostaa kansanäänestysvaatimuksia EU-jäsenyydestä myös monissa muissa jäsenmaissa.

Tällainen voisi olla edessä Ranskassa, jos Britannian EU-ero siivittää Marine Le Penin johtaman EU-vastaisen Kansallisen rintaman suosiota. Heti perjantaina Britannian äänestystuloksen ratkettua omia exit-äänestyksiä vaadittiin Ranskan lisäksi myös Hollannissa – lisää aiheesta tästä linkistä.

Myös Italian poliittisessa kentässä voi olla tiedossa järistyksiä. Koomikko Beppe Grillon johtaman Viiden tähden liikkeen edustaja voitti Rooman pormestarinvaalit vajaa viikko sitten, ja puolueen kannatus näyttää kasvavan tasaisesti.

Espanjassa Britannian EU-ero vaikutti saavan ihmiset kaipaamaan vakautta, sillä konservatiivinen pääministeripuolue PP pönkitti asemiaan sunnuntain parlamenttivaaleissa.

Merkittäviä vaaleja on luvassa ensi vuonna myös muissa EU-maissa, ja Britannian lähtö voi antaa EU-eroa kannattaville kampanjointiin hedelmällisen alustan.

EU-ero tulee ravistelemaan sekä Iso-Britannian että Euroopan unionin yhtenäisyyttä.

Skotit äänestivät torstaina EU:ssa pysymisen puolesta selkein lukemin. Maassa alettiin välittömästi keskustella uudesta itsenäisyyskansanäänestyksestä, jotta sen ei tarvitsisi erota Euroopan unionista Britannian mukana.

Skotlanti järjesti vuonna 2014 itsenäistymisestä kansanäänestyksen, jonka itsenäistymisen vastustajat tuolloin voittivat. Nyt tilanne voi kääntyä toisin. Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon sanoi sunnuntaina, että sitä Britanniaa, jonka osana Skotlanti äänesti haluavansa olla, ei enää ole. Hänen mukaansa Skotlanti voisi jopa yrittää estää Britannian EU-eron käyttämällä veto-oikeutta.

Myös Pohjois-Irlannissa äänestettiin EU:ssa pysymisen puolesta. Uutistoimisto Reutersin mukaan Pohjois-Irlannissa on herännyt vaatimuksia selvittää, haluaisivatko kansalaiset maan jättävän Yhdistyneen kuningaskunnan ja liittyvän Irlantiin.

Britannia ei kuulu vapaan liikkuvuuden Schengen-alueeseen, mutta EU-jäsenyyden takia esimerkiksi suomalaiset pääsevät maahan ilman viisumia. Euroopan unioniin kuulumattoman Britannian täytyy nyt sopia ja päättää, millaisia matkustusasiakirjoja se tulee vaatimaan muiden Euroopan maiden kansalaisilta.

(Juttu jatkuu video alla)

Brysselissä EU-johtajat heittäytyvät nyt varmasti yhä enemmän puolustuskannalle pitääkseen yllä unionin uskottavuutta. Ison jäsenvaltion eroaminen on ikävä merkki ulospäin siitä, että peruuttamattomaksi ajateltu eurooppalainen projekti ei olekaan peruuttamaton. Isku on EU:lle sen historian pahin, kirjoitti perjantaina heti Brexit-tuloksen tultua julki HS:n Brysselin kirjeenvaihtaja analyysissään.

Mitään suurta hätäponnistusta Euroopan integraation edistämiseksi ei kuitenkaan tiettävästi ole luvassa suurten jäsenvaltioiden Saksan ja Ranskan suunnalta. Monet EU-asiantuntijat ovat etukäteen arvioineet, että liittovaltiokehityksen puolestapuhujat alkavat nyt viimeinkin ymmärtää, ettei EU-johtajien valitsema suunta enää miellytä suurta osaa tavallisesta kansasta.

Usko eurooppalaiseen yhtenäisyyteen on hajalla, ja se ei palaudu pakottamalla kansalaisia hyväksymään yhä enemmän ja nopeampaa integraatiota.

Siksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti François Hollande joutuvat tarkkaan punnitsemaan, millaisia lupauksia he Britannian lähdön jälkimainingeissa antavat jäljelle jäävän Euroopan unionin tulevaisuudesta. Ei ole mitenkään kirkossa kuulutettua, että esimerkiksi euroalueen integraatiota vaikkapa pankkiunionin viimeistelyn muodossa alettaisiin puskea erityisellä tarmolla eteenpäin.

Unionin sisäiseen voimatasapainoon ainakin on luvassa muutoksia, sillä suuren jäsenmaan poistuminen kuvioista sysää yhä enemmän ohjausvastuuta Saksalle ja Ranskalle. Euroon kuulumattomien maiden vaikutusvalta puolestaan kutistuu, mikä voi saada esimerkiksi Puolan, Unkarin ja Ruotsin puolustuskannalle neuvottelupöydissä.

Britannian lähtö jättää loven erityisesti Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, mutta toisaalta myös avaa oven sen tiivistämiselle, sillä ulkopoliittisena suurvaltana Britannia on halunnut pitää tämän politiikan alan vahvasti jäsenmaiden omissa käsissä.

Joka tapauksessa Britannian lähtö tulee aiheuttamaan Euroopan unionille vaivaa vuosiksi eteenpäin. Eroneuvottelut tulevat viemään leijonanosan EU:n voimavaroista tulevina vuosina ja työllistämään lakimiesarmeijoita samalla kun unionin pitäisi keskittyä moniin muihin tärkeisiin kysymyksiin.

HS:n kaikki brexit-uutiset, analyysit ja kommentit löytyvät tämän linkin takaa.

Näin Britannian ero etenee

Maanantaina

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja Ranskan presidentti François Hollande tapaavat Pariisissa ja jatkavat sieltä matkaansa Berliiniin. Siellä he tapaavat Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Italian pääministerin Matteo Renzin.

Myös Euroopan unionin komissaarien on määrä tavata maanantaina puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin johdolla. Britannian komissaari Jonathan Hill ilmoitti lauantaina eroavansa.

Näissä ja monissa aiemmissa kokouksissa keskustellaan Britannian EU-eroon johtavasta viime torstain kansanäänestyksestä.

Tiistaina

Euroopan parlamentti kokoontuu aamulla antamaan lausunnon siitä, miten Britannian eroprosessissa tulisi edetä.

EU-maiden johtajat kokoontuvat illalla huippukokoukseen. Britannian pääministeri David Cameron selittää muille johtajille maansa eroaikeita illallisella, minkä jälkeen hän palaa Lontooseen.

Keskiviikkona

Muiden 27 EU-maan johtajat valmistelevat tulevia eroneuvotteluja. Huippukokouksen muita aiheita ovat muun muassa maahanmuutto ja EU:n yhteistyö sotilasliitto Naton kanssa, mutta kokouslähteiden mukaan eniten aikaa käytetään Britanniaan.

Heinäkuussa

EU saattaa pitää ylimääräisen huippukokouksen.

Lokakuussa

Cameronin mukaan hän eroaa pääministerin tehtävästä lokakuussa, minkä jälkeen hänen seuraajansa tehtävä on ilmoittaa Britannian eroaikeesta EU:lle. EU-johtajat ovat vaatineet Britanniaa ilmoittamaan erostaan aiemmin, mieluiten tiistain huippukokouksessa.

Syksy 2016–

Virallisen eroilmoituksen jälkeen Britannian ero ja uusi EU-suhde pitäisi neuvotella kahdessa vuodessa. Neuvotteluja voidaan jatkaa, jos kaikki jäsenmaan niin haluavat.

2018?

Britannian EU-ero astuu voimaan, kun osapuolet ovat päässeet uuteen sopimukseen ja hyväksyneet sen. Jos sopimusta ei synny, eivätkä EU-maat halua jatkaa neuvotteluja, ero tulee voimaan kahden vuoden päästä Britannian virallisesta eroilmoituksesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • EU
  • Brexit
  • Britannia
  • Britannia ja EU
  • Iso-Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    3. 3

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    4. 4

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa

    7. 7

      Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    10. 10

      Räppäri Kevin Tandun elämästä oli suunta kadoksissa, nyt se on taas löytynyt – ja siitä hän kiittää Suomen armeijaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    10. 10

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää