Valikko
Ulkomaat

Pääministeri Cameron eroaa lokakuuhun mennessä – kuka nousee seuraajaksi?

Kansansuosikki Boris Johnson sai niskaansa buuakset ja kirosanaryöpyn poistuessaan perjantaina kotoaan.

Lontoo

Britannian pääministeri David Cameron astui julkisuuteen perjantaiaamuna ja ilmoitti eroavansa viimeistään lokakuun alussa.

Lokakuussa järjestetään konservatiivipuolueen puoluekokous, jossa areena kuuluu jo uudelle pääministerille.

Aiemmin Cameron oli sanonut, että hän ei aio erota, vaikka häviäisikin EU-kansanäänestyksen.

Cameron ei asettanut tarkkaa aikataulua sille, milloin ja miten johtajanvaihdos tapahtuu. Hän lupasi tehdä kaikkensa Britannian tilanteen vakauttamiseksi ennen uuden johtajan valintaa.

”Rakastan tätä maata, ja minulla on ollut suuri kunnia palvella sitä”, hän sanoi lyhyessä puheessaan virka-asuntonsa edessä.

Cameron sanoi myös, että virallisten EU-eroneuvottelujen käynnistämisestä päättäminen kuuluu uudelle pääministerille. Brittihallituksen virallisesta ilmoituksesta EU:n neuvostolle alkaa kulua kahden vuoden kriittinen neuvotteluaika.

Siitä on nyt vain hieman reilu vuosi, kun Cameronin konservatiivipuolue voitti kaikkien yllätykseksi parlamenttivaalit. Voittoisa Cameron pääsi muodostamaan enemmistöhallitusta hallittuaan sitä ennen yhden parlamenttikauden liberaalidemokraattien kanssa.

EU-kansanäänestyksen häviäminen teki Cameronin jatkon pääministerinä kuitenkin mahdottomaksi.

Cameronin ilmoituksesta seuraa konservatiivipuolueen johtajakisan välitön vilkastuminen. Konservatiivipuolueen kansanedustajat valitsevat kaksi kärkiehdokasta, joista lopullisen valinnan tekevät puolueen jäsenet.

Vahvoilla on ollut Lontoon entinen pormestari Boris Johnson, joka kuuluu myös voittoisan Brexit-leirin johtohahmoihin. Johnson on ollut myös vedonlyöntiyhtiöiden mukaan todennäköisin perintöprinssi.

Perjantaina Johnson joutui kuitenkin kansalaisten buuaamaksi ja nimittelemäksi poistuttuaan poliisisaattuessa kotoaan. Vihainen väkijoukko tallentui paikalla olleisiin runsaslukuisiin televisiokameroihin.

Johnsonilla on ollut tunnettu karismastaan ja kansansuosiostaan. Hänen lähtönsä Brexit-leirin johtoon toi EU-eron paljon uusia kannattajia.

Paljon on silti niitäkin, jotka epäilevät hänen kykyjään pääministerinä. Johnsonin on sanottu ajattelevan lähinnä omaa etuaan ja tulevaisuuttaan.

Sisäministeri Theresa May puolestaan on onnistunut vaikean ministerisalkkunsa kanssa erinomaisesti. May voisi olla varteenotettava vaihtoehto, mutta hän tuki Cameronia EU-jäsenyyden jatkon suhteen.

May on vedonlyöjien kakkossuosikki Johnsonin jälkeen.

EU-jäsenyyden puolesta kampanjoi myös valtiovarainministeri George Osborne, jolla on aiemmin katsottu olevan mahdollisuuksia Cameronin seuraajaksi. Nyt hänen tähtensä on laskussa.

Johnsonin lailla EU-eroa kannatti oikeusministeri Michael Gove, jonka tähden jotkut voivat arvioida olevan nyt nousussa. Häntä ei pidetä erityisen karismaattisena, mutta vedonlyöjiä hän miellyttää.

Onnistuneet esiintymiset TV:n vaaliväittelyissä nostivat esiin mahdolliseksi uudeksi pääministeriksi myös apulaisenergiaministeri Andrea Leadsomin, joka ajoi EU-eroa.

Mahdollista on myös se, että uusi pääministeri tulee suosikkilistan ulkopuolelta. Konservatiivipuolueelle on ollut tyypillistä, että eniten esillä ollut nimi nousee harvoin puolueen johtoon.

David Cameron nousi pääministeriksi 2010 ja konservatiivipuolueen johtoon 2005.

HS:n hetki hetkeltä seuranta Brexitistä on luettavissa täältä. Yhteenveto EU-ero-uutisista on tämän linkin takana. Laaja artikkeli EU-eron etenemisestä ja vaikutuksista löytyy täältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Britannia
  • Britannia ja EU
  • Brexit
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      Seksi kannattaa sijoituksena, lupaa Väestöliitto – ”Ehkä kaikkea ei pitäisi yrittää mitata rahassa”, vastaa ekonomisti

    8. 8

      Willehardt Gröhn, 18, rakentaa näyttäviä pyöriä, koska haluaa jotain, mitä muilla ei ole – pyöräbuumin villitsemissä kaupungeissa pyörä on muotiasuste

    9. 9

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    10. 10

      Maahanmuutto kuumentaa tunteita Uuden-Seelannin parlamenttivaalien alla – Suomalainen Inkeri Räinä, 25, odottaa pikkukylässä päätöstä viisumista, joka antaisi hänelle mahdollisuuden jäädä pysyvästi saarivaltioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    8. 8

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    9. 9

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    10. 10

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pyöristä tunnettu Helkama polki satavuotiaaksi sotien ja lamojen läpi – nyt emo­yhtiöitä johtaa neljännen sukupolven Helkama ja Jopon sisar
    3. Yle: Näyttelijä ja tanssija Fred Negendanck on kuollut
    4. Pitseria syttyi tuleen Raahessa – pelastuslaitos evakuoi kerrostalon asukkaat
    5. Seksi kannattaa sijoituksena, lupaa Väestöliitto – ”Ehkä kaikkea ei pitäisi yrittää mitata rahassa”, vastaa ekonomisti
    6. Tunti sitten
    7. Maahanmuutto kuumentaa tunteita Uuden-Seelannin parlamenttivaalien alla – Suomalainen Inkeri Räinä, 25, odottaa pikkukylässä päätöstä viisumista, joka antaisi hänelle mahdollisuuden jäädä pysyvästi saarivaltioon
    8. Joensuun keskustasta löytyneen vainajan henkilöllisyys todennäköisesti selvillä – varmistuu oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa ensi viikolla
    9. Poliisi löysi kahdeksan kuollutta rekan kontista Teksasissa – NYT: Kaksi kuolleista lapsia
    10. Isis-taistelijaksi epäilty saksaistyttö voi joutua oikeuteen Saksassa – Viranomaiset vahvistavat, että Irakista löytynyt 16-vuotias on ”Linda W”
    11. ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946
    12. 2 tuntia sitten
    13. Ämpäriin sopii niin marja, oksennus kuin mäntysuopakin, ja nyt suomalaisen ämpäriunelman luojat kertovat, miksi ilmaisia muovisankoja jonotetaan
    14. Näytä lisää