Valikko
Ulkomaat

Paavo Väyrynen: Suomenkin harkittava eroa EU:sta

Oman puolueensa perustanut Väyrynen uskoo, että kansanäänestykset ja EU-erot saavat jatkoa.

Bryssel

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan myös Suomen tulee harkita eroamista Euroopan unionista. Hän arvelee, että Britannian ero unionista voi johtaa samanlaiseen kehityskulkuun monissa muissa EU-maissa.

”Jos Tanska ja Ruotsi eroavat unionista, Suomen tulisi tehdä samoin. Jos Ruotsi ja Suomi palaavat Norjan ja Islannin rinnalle Euroopan talousalueeseen (ETA) ja jos Tanskakin liittyy siihen, voimme muodostaa sen puitteisiin Pohjolan yhteisön”, visioi pitkään keskustassa vaikuttanut Väyrynen, joka on perustanut uuden Kansalaispuolueen.

Väyrynen kirjoittaa perjantaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa, että tyytymättömyys on nyt hyvin laajaa Euroopassa. Hän arvelee, että Britannian esimerkkiä seurataan ensin todennäköisimmin Hollannissa ja Tanskassa.

Väyrysen mukaan ruotsalaiset liittyivät EU:hun, koska heitä johdettiin harhaan Suomen aikeilla. Hänen mukaansa kansan enemmistö Ruotsissa vastusti EU-jäsenyyttä sekä ennen että jälkeen vuonna 1994 järjestettyä täpärää kansanäänestystä.

Itse kansanäänestyksessä ruotsalaisista 52,3 prosenttia valitsi EU-jäsenyyden. Ruotsista tuli Suomen tavoin unionin jäsen 1. tammikuuta 1995.

Väyrysen mukaan EU:ta vastustetaan jäsenmaissa useista eri syistä. Hänen mukaansa Länsi-Euroopan maista Tanskan ja Hollannin lisäksi Italiassa ja Ranskassa mielialat ovat tänään hyvin samankaltaisia kuin Britanniassa.

Itäisissä EU-maissa taas on ”tyytymättömyyttä siihen, että unioni on puuttunut niiden sisäisiin asioihin ennen muuta ihmisoikeuksien ja demokratian nimissä”.

Väyrysen mukaan Britannian kansanäänestyksen opetus on, että yhdentyminen ei ole yhdensuuntainen ja peruuttamaton prosessi. Suomen pitää nyt ymmärtää erota yhteisvaluutta eurosta.

“Suomen osalta kiireellisin tehtävä on erota euroalueesta. On varmaa, että federalistit käyttävät brittien EU-eroa perusteena viedä syventyvää yhdentymistä eteenpäin ja nimenomaan euroalueella”, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen on tehnyt kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan kansanäänestystä eurojäsenyyden jatkosta. Kansalaisaloite sai yli 50 000 allekirjoitusta, joten se on edennyt eduskunnan tarkasteltavaksi.

Euroopan unioniin kuuluu 28 jäsenmaata ja euroalueeseen 19 maata. Britannia on ensimmäinen unionista lähtevä maa.

HS:n hetki hetkeltä -seurannan Brexitistä voi lukea tämän linkin takaa ja HS:n kaikki Brexit-jutut niiden omalta aihesivulta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brexit
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    3. 3

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    9. 9

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    10. 10

      ”Itseoppineet suomalaistutkijat” haukkuvat hallituksen perustulokokeilun New York Timesissa: ”Lähinnä julkisuustemppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    4. 4

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää