Valikko
Ulkomaat

Amerikkalaismediat: Transsukupuoliset voivat pian palvella avoimesti USA:n armeijassa

Tällä hetkellä Pentagonin säännöt sallivat avoimesti transsukupuolisten sotilaiden erottamisen. Puolustusministeri Ashton Carter on jo aiemmin antanut tukensa muutokselle.

Yhdysvaltain armeijassa transsukupuoliset sotilaat ovat saamassa odotetun luvan kertoa julkisesti sukupuoli-identiteetistään. Tällä hetkellä Pentagonin säännöt sallivat transsukupuolisten sotilaiden erottamisen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä USA Today, jonka puolustusministeriölähteiden mukaan linjausta oltaisiin muuttamassa jo ensi viikolla. Myös New York Times kertoo lähteisiinsä vedoten, että Pentagon aikoo tiedottaa uudesta linjauksestaan heinäkuussa.

Pentagonin lehdistösihteeri Peter Cook ei ole vahvistanut mediatietoja, mutta hän kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan, että aiheesta aiotaan tehdä pian päätös.

Yksi USA Today:n lähteistä kertoo, että uusi käytäntö johtaisi muutoksiin muun muassa rekrytointia, majoitusta ja univormuja koskevissa käytännöissä.

Transsukupuolisten sotilaiden aseman muutos on ollut työn alla jo yli vuoden ajan. Puolustusministeri Ashton Carter on antanut tukensa muutokselle ja kuvaillut nykyistä käytäntöä vanhanaikaiseksi. Carter kertoi viime vuonna USA Today:n mukaan, että linjaus muutetaan, ellei muutoksen todeta vaikuttavan negatiivisesti armeijan valmiuteen tai tehokkuuteen.

Sittemmin amerikkalainen RAND Corporation -ajatushautomo on tehnyt puolustusministeriölle selvityksen asiasta. Sen mukaan muutoksen aiheuttamat kulut jäisivät varsin pieniksi eikä sillä olisi merkittävää vaikutusta armeijan valmiuteen, New York Times kertoo.

Puolustusministeriön tilaamassa selvityksessä arvioidaan, että Yhdysvaltain armeijan aktiivisessa palveluksessa on vajaat 2 500 transsukupuolista sotilasta, joista sukupuolenkorjaukseen pyrkii vuosittain arviolta 65 henkilöä.

Myös homo- ja lesbosotilaat olivat Yhdysvaltain armeijassa erottamisuhan alla vuoteen 2011 asti. Silloin kumottiin niin sanottu “don’t ask, don’t tell” -politiikka, jonka mukaan homoseksuaalisuudestaan ei saanut kertoa julkisesti, mutta sotilailta ei myöskään saanut kysyä asiasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain armeija
  • Transsukupuolisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Klas Mattson asuu perheensä kanssa ulkosaaristossa yhdeksän muun vakituisen asukkaan kanssa, eikä kaipaa sinne mitään

    6. 6

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    7. 7

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    8. 8

      Hittinikkari Tiina Vainikainen, 27, sanoittaa ja säveltää Nikke Ankaralle ja Arttu Lindemanille – kun oma biisi meni Spotifyn ykköseksi, hän oli ”niin onnellinen, että se oli jo liikaa”

    9. 9

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

    10. 10

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    10. 10

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää