Valikko
Ulkomaat

Venäjä kiristää ääritoiminnan vastaisia lakeja, verkkoyhtiöt varpaillaan

Venäjä kiristää useita terrorismin ja ääritoiminnan vastaisia lakeja. Nyt myös yksityishenkilöitä voidaan rangaista terrorismin hyväksyvästä verkkokirjoittelusta.

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma hyväksyi perjantaina uusia tiukennuksia useisiin terrorisminvastaisiin lakeihin. Se tiukentaa entisestään rangaistuksia ääritoiminnaksi tulkittavaa liikehdintää vastaan.

Hyväksytyt muutokset koskevat jopa kymmeniä Venäjän eri lakeja.

Lakien mukaan rikosoikeudellisen täysvastuun alaikäraja laskee joidenkin rikosten osalta kuudestatoista neljääntoista vuoteen. Tämä koskee esimerkiksi terroristisen koulutuksen saamista sekä kokonaan uutta lakia, joka tekee rikoksen ilmoittamatta jättämisestä rikoksen.

Yksi muista uusista laeista kriminalisoi levottomuuksiin houkuttelemisen, värväämisen tai osallistamisen muilla tavoin. Lain rikkomisesta seuraa vähintään viiden ja korkeintaan kymmenen vuoden vankeustuomio, kertoo oppositiomielinen Meduza-verkkolehti.

Myös yksityisten ihmisten verkkokommenteista voidaan nyt rangaista ankarasti. Lakimuutoksella jo aiemmin joukkotiedotusvälineitä koskenut terrorismin hyväksyvä sisällön julkaiseminen ulotetaan nyt koskemaan myös yksityishenkilöitä.

Käytännössä Venäjällä on tuomittu verkkokirjoittelijoita vankeuteen jo aiemmin. Esimerkiksi BBC kertoi talvella tveriläismiehestä, joka tuomittiin vankeuteen vuonna 2014 säädetyn lain turvin. Laki kriminalisoi vuonna 2014 internet-kommentit, joilla voidaan heikentää Venäjän alueellista yhtenäisyyttä.

Myös yksityisyyden suojaa pyritään kaventamaan. Teleoperaattorit velvoitetaan säilyttämään asiakkaiden puhelu- ja viestitiedot kolmen vuoden ajan, ja postilaitokset vastaavat itse kustannuksineen päivineen siitä, ettei postitse kulje laitonta aineistoa kuten rahaa tai aseita.

Jokainen Venäjällä toimiva palveluntarjoaja joka salaa viestiliikennettä, velvoitetaan sakon uhalla auttamaan viranomaisia salauksen purkamisessa. Käytännössä salauksen purkaminen voi osoittautua useille yrityksille kynnyskysymykseksi: esimerkiksi teknologiajätti Apple käyttää iPhone-puhelinten sisällöissä salausta, jota se ei pysty purkamaan itse.

Käytännössä vajaa puolet koko maailman kaikesta internet-liikenteestä on tällä hetkellä salattua.

Viestipalvelu Telegramin perustaja, Venäjältä pois muuttanut Pavel Durov kiirehti linjaamaan ettei hänen perustamansa palvelu luovuta salausavaimia.

”Telegram ei luovuta salausavaimia kolmansille osapuolille, mukaan lukien viranomaiset. Joissain maissa käyttöön otettavat lait eivät vaikuta tähän”, Durov sanoi venäläiselle Izvestija-lehdelle.

Viime helmikuussa Telegram kertoi, että sillä on sata miljoonaa kuukausittain aktiivista käyttäjää.

Paitsi Venäjän oppositio, jossa lakeja epäillään käytettävän itseään vastaan, myös Venäjän suuret verkkopalveluntarjoajat kuten Yandex ja sähköpostiyhtiö Mail.ru ovat pettyneitä uudistuksiin.

Mail.ru:n johtaja Vladimir Gabrielyan kirjoittaa uutissivusto RBK:lla, että lakien kustannukset muodostuvat liian korkeiksi, lakien toteutus on mahdotonta, venäläisten teknologiayhtiöiden kilpailukyky kärsii eivätkä lait edes auta terrorismin torjunnassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjän lait
  • Venäjä
  • Internet
  • Terrorismi
  • Laura Halminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    9. 9

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    10. 10

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    7. 7

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    10. 10

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä
    3. Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi
    4. ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat
    5. Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen
    6. Tunti sitten
    7. Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”
    8. Viisi loukkaantui ulosajossa Tammelassa – pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden matkustajan autosta
    9. 2 tuntia sitten
    10. Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole
    11. Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”
    12. Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille
    13. Mikä vikunja on? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    14. Näytä lisää