Valikko
Ulkomaat

Asiantuntija: Brexit-keulakuva Boris Johnson pelattiin ulos pääministerikilvasta, luovuttaminen tuskin oli oma idea

Johnsonin luovuttaminen tarkoittaa todennäköisesti helpompia neuvotteluja Britannian EU-erosta, Mikko Kuisma sanoo.

Boris Johnsonin ilmoitus vetäytyä Britannian pääministerikilvasta tuskin oli hänen oma ajatuksensa, sanoo politiikan yliopistolehtori Mikko Kuisma Oxford Brookes -yliopistosta.

Todennäköisesti ilmoitusta edelsivät tiukat keskustelut sekä Johnsonin että konservatiivipuolueen sisäpiirissä. Johnson ei sopinut puolueen tiukkaan strategiseen linjaan ja hänet pelattiin valinnasta ulos, Kuisma uskoo.

Konservatiivipuolue siis päätti, että se tarvitsee johtoonsa jonkun muun, eikä asettunut tukemaan Johnsonia. Samalla Johnsonille varmasti tehtiin muita myönnytyksiä, Kuisma sanoo. Yksi tukensa vetäneistä oli oikeusministeri Michael Gove, joka samalla ilmoittautui itse pyrkivänsä pääministeriksi.

”Olin Johnsonin ilmoituksesta ällikällä lyöty. Moni näki Johnsonin lähteneen brexit-leiriin omien valtasuunnitelmiensa takia. Hänen aikansa olisi ollut nyt.”

Konservatiivipuolueen poliittinen peli sai kierroksia myös Twitterissä, jossa Johnsonin lähtöä verrattiin alkujaan Britanniassa 1990-luvulla tehtyyn tv-sarjaan House of Cardsiin. Viittauksia oli niin usein, että ”House of Cards” nousi Twitterin trending-listalle Britanniassa. Alkuperäisessä sarjassa fiktiivinen konservatiivipuolueen jäsen pelaa häikäilemättömästi itsensä puolueen johtajaksi ja samalla maan pääministeriksi.

Johnsonin ilmoitus tuli monille muillekin yllätyksenä. Esimerkiksi BBC kertoi tänään varmana tietona, että Johnson lähtee ehdolle pääministeriksi.

”Keskusteltuani kollegoideni kanssa ja ottaen huomioon parlamentin tilanteen olen päätynyt siihen, ettei tuo henkilö voi olla minä”, Johnson sanoi puheessaan torstaina iltapäivällä ja viittasi pääministerin tehtävään.

Puheessaan Johnson painotti, että puolue tarvitsee nyt kokoavan voiman. Koko Britannian poliittinen kenttä on ollut sekaisin sen jälkeen, kun maa äänesti viime viikolla eroavansa Euroopan unionista. Äänestyksen jälkeen nykyinen pääministeri, konservatiivien David Cameron, ilmoitti eroavansa.

”Molemmat puolueet ovat nyt pahasti hajaantuneita, joten parhaiten voimansa kokoava puolue voi tehdä tässä tilanteessa hyvää poliittista pääomaa”, Kuisma sanoo.

Samalla konservatiivipuolueessa myös varmasti mietitään, pystyykö parlamentti toimimaan vai vaatiiko tilanne uudet vaalit. Mahdollisimman tasaiseen siirtymään konservatiivipuolue tarvitsee jonkun, joka voi jatkaa työtä ja koota hallituksen. Johnsonilla ei olisi juurikaan ollut vaadittavaa kabinettikokemusta, Kuisma sanoo.

Yksi syy Johnsonin lähdölle saattaa olla myös hänen turhan läpinäkyvä valtapelinsä, Kuisma sanoo. Brexit-leiri ei välttämättä ollut vakuuttunut siitä, että Johnson seisoisi sataprosenttisesti Britannian EU-eron takana.

Kamppailu Britannian johtajuudesta käydään nyt käytännössä oikeusministeri Michael Goven sekä Cameronin liittolaisen, sisäministeri Theresa Mayn välillä. Britannian EU-eroa ajanut Gove ilmoitti tänään pyrkivänsä konservatiivipuolueen johtoon ja sitä myötä siis myös pääministeriksi.

Kuisman mukaan kukaan kolmesta vaihtoehdosta ei ole järin pidetty, mutta heistä vähiten inhottu on May.

”Uskoisin, että voittoa pelataan nyt Maylle. Naispääministerin myötä puolue voisi saada uutta posiviista ilmettä.”

Mitä Johnsonin ilmoitus tarkoittaa Britannian EU-eron kannalta?

Kelloja tuskin käännetään taaksepäin, sanoo Kuisma. Brexit eli Britannian EU-ero toteutuu, mutta esimerkiksi May aiheuttaisi Britannian ja Euroopan unionin virkamiehille vähemmän päänsärkyä. Neuvotteluissa on Johnsonin luovuttamisen jälkeen yksi arvaamattomuustekijä vähemmän.

”Tuskin kovin montaa hankalampaa neuvottelukumppania olisi ollut kuin Johnson, hän ei ole diplomatian mestari. Vaihtoehdot eivät ole fantastisia, mutta varmasti realistisuuden suhteen helpompia.”

Johnson muun muassa kirjoitti aikaisemmin tällä viikolla, että Britannia voisi säilyttää pääsyn EU:n yhtenäismarkkinoille noudattamatta EU:n sääntöjä. EU-diplomaatit tyrmäsivät Johnsonin väitteet.

Johnsonin lähtöön vaikuttaa myös Britannian kansanäänestyksen seurausten rajuus. Kuisman mukaan seuraukset ovat alkaneet nyt realisoitua molemmissa puolueissa.

”Britannian brexit-krapula on kestänyt jo monta päivää. Nyt puolueissa on alettu miettiä, miten lähdön haitat voitaisiin minimoida. Talouden ja poliikan eliitin päämääränä on kuitenkin vakaus ja tilanteen tasaantuminen”, Kuisma uskoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Britannia
  • Brexit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    7. 7

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    8. 8

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää