Valikko
Ulkomaat

Ruotsiin kaavaillaan mittavaa alueuudistusta – kuusi suuraluetta 21 nykyisen läänin sijaan

Samaan aikaan kun Suomi suunnittelee sote-uudistustaan, on myös Ruotsissa käynnissä alueuudistus.

Tukholma

Samaan aikaan kun Suomi suunnittelee sote-uudistustaan, on myös Ruotsissa käynnissä laaja alueuudistus, jonka myötä terveyden- ja sairaanhoidon vastuita on määrä järjestellä uudelleen.

Uudistuksen myötä maahan rakennettaisiin kuusi uutta suuraluetta nykyisten 21 läänin, alueen ja maakäräjäkunnan sijaan. Hallituksen asettama selvitysryhmä esitteli torstaina väliraporttinsa asiasta.

Taustalla on, että Ruotsin väestö on keskittynyt voimakkaasti suurkaupunkien läheisyyteen, ja nykyisin noin puolet Ruotsin väestöstä asuu kolmen vahvan läänin alueella.

Toinen puoli väestöstä on hajautunut 18 pieneen lääniin. Palveluiden saatavuus ei ole nykyisellään tasa-arvoista maan eri osissa, selvitysryhmä katsoo.

”Pienillä lääneillä on vaikeaa selviytyä tehtävistään, ja sillä tavoin nykyinen läänijako on vanhentunut”, sanoi puheenjohtaja Barbro Holmberg tiedotustilaisuudessa Tukholmassa.

Läänien alueilla toimivat maakäräjäkunnat vastaavat nykyisin tietyistä yhteiskunnan tehtävistä, esimerkiksi terveydenhuollosta ja joukkoliikenteestä. Tuleville suuralueille odotetaan kanavoitavan nykyistä enemmän vastuuta myös alueellisesta talouskehityksestä.

Alueuudistusta on työstetty viime vuodesta alkaen, ja ensimmäisiä ehdotuksia kuultiin tämän vuoden maaliskuussa. Valmis ehdotus aluejaosta on määrä jättää ensi syksynä. Uudistuksen olisi määrä tulla voimaan vuonna 2023.

Kolmella alueista olisi selvitystyön mukaan mahdollista aloittaa jo vuosina 2018–2019. Näin olisi muun muassa Pohjois-Ruotsissa, missä viisi pohjoisinta lääniä liitettäisiin yhteen yhdeksi noin 900 000 asukkaan Norlannin lääniksi.

Valtiotieteiden professori Anders Lidström Umeån yliopistosta on tutkinut mahdollisia suuralueita erityisesti Pohjois-Ruotsissa. Hän näkee uudistuksessa myönteisiä puolia.

”Näin saisimme käyttöömme enemmän tulivoimaa ja voimakkaamman äänen suhteessa Tukholmaan ja Brysseliin”, Lidström sanoo.

Hän uskoo, ettei uudistus laajemmin katsottuna vaikuttaisin niinkään esimerkiksi paikallisiin terveyskeskuspalveluihin. Sen sijaan alueelliset sairaalat erikoistuisivat enemmän, ja asiakkaiden matka tiettyihin operaatioihin saattaisi pidentyä. Vastuu rahoituksesta ja verotusoikeus olisi uusilla suuralueilla, johon valittaisiin alueellinen edustus.

Ruotsin läänijako on suurilta osin satoja vuosia vanha. Poliittisesti sen muuttaminen ei ole läpihuutoasia.

Uudistusta vastustavan Hallandin alueen tilaamaan ja Sifon toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan 43 prosenttia kansalaisista vastusti uudistusta ja 28 prosenttia kannatti sitä.

Ruotsissa yritettiin vastaavaa uudistusta viimeksi 2008–2010 porvarihallituksen aikana, mutta se ei edennyt. Nykyinen punavihreä hallitus kuitenkin päätti lähteä ajamaan sitä uudelleen. Esimerkiksi pääoppositiopuolue maltillisessa kokoomuksessa suuralueisiin on suhtauduttu epäillen.

Uusien alueiden luomiseen tarvitaan valtiopäivien enemmistö.

”On vielä epäselvää, löytyykö sellaista. Vastahakoisten alueiden kohdalla sellaista voi olla vaikea löytää”, Lidström sanoo.

21 lääniä tiivistyisi kuuteen

  Ruotsi on nykyisin jaettu 21 lääniin ja 21 alueeseen/maakäräjäkuntaan. Nyt kaavaillut uudistuksen myötä Ruotsissa olisi vastaisuudessa kuusi suuraluetta näiden sijaan.

  Maakäräjäkunnat ovat Ruotsin läänien alueella toimivia aluehallinnon elimiä. Ne vastaavat muun muassa terveyden ja sairaanhoidosta ja joukkoliikenteestä. Alueilla on maakäräjäkuntien tehtävien lisäksi enemmän vastuuta esimerkiksi aluekehityksestä. Ne muistuttavat nyt suunniteltavia suuralueita.

  Läänien alueilla toimivat myös lääninhallinnot, jotka ovat hallituksen alaisia valtiollisia elimiä. Niiden tarkoituksena on valvoa hallituksen politiikan toteutumista aluetasolla ja hoitaa yhteyksiä aluehallintoon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Ruotsin politiikka
  • Elina Kervinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Trump vie maailman askeleen kohti ympäristö­katastrofia – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Huomenna hänet silvotaan – suomalaiskuvaaja todisti ympärileikkausta Keniassa

    10. 10

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    8. 8

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    9. 9

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    10. 10

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää