Valikko
Ulkomaat    |   Kolumni

Kymmenettuhannet britit marssivat EU:n puolesta – runsas viikko liian myöhään

Itkevät ja halailevat mielenosoittajat vastustivat brexitiä Lontoossa.

Lontoo

Että tämäkin piti nähdä: britit marssivat Euroopan unionin puolesta.

Lauantaina parlamenttitalon edustalle Lontoossa kokoontui noin 30 000–40 000 mielenosoittajaa, joille tuleva EU-ero eli brexit on ollut henkilökohtainen järkytys.

”Rakastan EU:ta”, luki yhdessä kyltissä.

”Olemme eurooppalaisia”, kertoi toinen.

”(Boris) Johnson ja (Michael) Gove, olette valehtelijoita ja petkuttajia, sopimattomia tehtäviinne”, syytti kolmas.

Mielenosoittajista osa itki, osa halaili. Osa oli pukeutunut siniseen ja keltaiseen – mikä oli suomalaisen sivustakatsojan kannalta hieman hämmentävää. Mitä ihmettä Ruotsilla on brexitin kanssa tekemistä? Ah, ai niin, sininen ja keltainen viittaavat tietysti EU:n lippuun.

Ikinä en olisi uskonut näkeväni brittejä pukeutuneena EU:n lipun väreihin ja huutavan julkisella paikalla kaipuutaan Euroopan unioniin. Tunnelmassa oli jotain hyvin epäbrittimäistä.

Kansanäänestyksen tulos on kuitenkin ollut järkytys monelle. Pettymys näkyy etenkin Lontoossa, joka on suurinta osaa muuta maata EU-myönteisempi paikka.

Lauantain mielenosoituksessa oli tunnelma katossa, mutta mieli maassa. Ihmiset purkivat turhautumistaan.

Silti teki mieli mennä sanomaan, että mitä te nyt siinä enää parutte. Olisitte näyttäneet EU-kantanne aiemmin ja marssineet jäsenyyden puolesta ennen kansanäänestystä. Olisitte panneet brexit-leirin tiukoille valheista ja puolitotuuksista. Olisitte kampanjoineet jäsenyyden puolesta kovemmin. Olisitte kertoneet tutuille ja vieraille EU:n hyvistä puolista.

Kaikki tiesivät jo etukäteen, että kansanäänestyksestä oli tulossa hyvin tiukka. Brexit-leiri voitti, koska EU-eron kannattajat olivat asialleen omistautuneempia kuin EU-jäsenyyden puoltajat.

EU-eron kannattajat tajusivat jalkautua ennen kansanäänestystä.

Lontoon marssijoiden joukossa oli paljon nuoria ja opiskelijoita. Oli myös lapsiperheitä, keski-ikäisiä pariskuntia, ylipäätänsä koulutettua keskiluokkaa. Se näkyi myös plakaateissa ja banderolleissa, joissa kukkivat sanaleikit ja viittaukset eurooppalaiseen historiaan, kulttuuriin ja jopa kulinarismiin.

Mutta vaikka Lontoossa marssittiin ja itkettiin, löytyy Britanniasta myös hyvin suuri määrä heitä, jotka ovat kansanäänestystulokseen tyytyväisiä.

Pian heillä on tyytyväisyyteen entistäkin suurempi syy. Britannian seuraava pääministeri tulee aloittamaan maan irrottamisen EU:sta.

”Brexit tarkoittaa brexitiä”, vakuutti sisäministeri Theresa May sanoi torstaina. Hän on ykkösehdokas uudeksi pääministeriksi.

Jos ja kun brexit tarkoittaa brexitiä, eivät lontoolaisten marssit enää auta. Into löytyi liian myöhään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Britannia
  • Brexit
  • Britannia ja EU
  • Euroopan unioni
  • Lontoo
  • Annamari Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    4. 4

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    9. 9

      Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

    10. 10

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää