Ulkomaat

Bangladeshissa taas aseellinen hyökkäys – ainakin neljä kuoli, useita haavoittui

Militantit räjäyttivät suuressa rukoustapahtumassa pommeja ja riehuivat myös veitsin ja ampuma-asein.

Bangladeshin aseelliset välikohtaukset ovat jatkuneet torstaina rukoustapahtumassa uusin kuolonuhrein. Asiasta kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Militantit kohdistivat hyökkäyksensä Bangladeshin suurimpaan ramadanin loppumista juhlivaan tapahtumaan Kishoreganjin kaupungissa. Rukoustapahtumaan maan luoteisosassa oli kerääntynyt arvioiden mukaan 250 000–300 000 ihmistä.

Miltitantit olivat varustautuneet ainakin pienin pommein, viidakkoveitsin ja ampuma-asein. Bangladeshin poliisi vastasi hyökkäykseen ampumalla.

Paikallisen poliisin mukaan hyökkääjät ampuivat tämän jälkeen takaisin ja heittivät lisää pommeja.

Bangladeshin poliisi kertoi AFP:lle, että iskuissa kuoli ainakin neljä ihmistä: kaksi poliisia, hyökkääjä ja sivullinen nainen.

Iskuissa haavoittui myös ainakin 12 ihmistä. Vähintään yhdeksän heistä oli poliiseja, jotka olivat kriittisessä tilassa. Haavoittuneet poliisit vietiin sotilaalliseen sairaalaan Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan.

Kaksi hyökkääjää saatiin pidätettyä. Toista heistä oli ammuttu haavoittavasti.

Hyökkääjät olivat paikallisten viranomaisten mukaan noin parikymppisiä. Hyökkääjiä epäillään islamisteiksi, jotka haluavat horjuttaa hallitusta ja saada muslimivaltioon islamistisen järjestyksen.

Bangladeshin informaatioministerin Hasanul Haq Inun mukaan iskun kohteena oli poliittisten motiivien takia rukoustapahtumassa partioinut poliisisaattue.

”Tämä on täysin poliittinen isku. He haluavat kaataa hallituksen”, Inu sanoi CNN:lle.

Vasta viime perjantaina nuoret terroristit tappoivat 20 pankkivankia ja kaksi poliisia hyökkäyksessä kahvilaravintolaan Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa.

Hyökkääjien on kerrottu opiskelleen maineikkaissa kouluissa ja kasvaneen varakkaissa perheissä.

Bangladeshissa on ollut viime aikoina useita ääri-islamistien tekemiä murhia. Uhrit ovat olleet maallisia arvoja kannattaneita ulkomaalaisia, blogien kirjoittajia, seksuaalivähemmistöjen ja uskonnollisten vähemmistöjen edustajia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Bangladesh

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Joukkotappelu Helsingin Kaivopihalla, vartija pysäytti tilanteen kaasulla – taustalla ehkä riita jalkapallosta

    4. 4

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    5. 5

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    6. 6

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    7. 7

      Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Olli Mustonen johti vakuuttavasti oman sonaattinsa
    3. Sata vuotta sitten taisteltiin verisesti myös 8 tunnin työajasta
    4. Työläisromaani uudistui: Ossi Nymanin debyytiromaanissa työtön ei enää edes halua duunia
    5. Kulttuuritoimitus suosittelee: Riku Korhosen keskiluokkakuvaus, Mälkkiä verkossa sekä suuri näyttelijä
    6. Joukkotappelu Helsingin Kaivopihalla, vartija pysäytti tilanteen kaasulla – taustalla ehkä riita jalkapallosta
    7. Suomalainen merikapteeni nai eteläafrikkalaisen seikkailijattaren 82 vuotta sitten ja ajoi sitten laivansa karille Englannin kanaalissa – uusi kirja kertoo romanttisen, traagisen tarinan
    8. Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis
    9. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja perui NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon – Pelaajat antoivat takaisin: ”Vierailu oli kunnia, ennen kuin sinä ilmestyit”
    10. Tunti sitten
    11. Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa nykyään kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan
    12. Vain elämää -sarjan kapellimestari Leri Leskinen alkoi meditoida löytääkseen mielenrauhan – ”On hyvä, ettei lähde artistien tunnemyrskyyn ihan koko ajan”
    13. Näytä lisää