Ulkomaat

Raportti: Poliisi tappanut tuhansia Riossa, usein teloitustyyliin – ja tahti kiihtyy olympialaisten alla

Poliisi on tappanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 8 000 ihmistä Rio de Janeiron osavaltiossa, kertoo Human Rights Watchin uusi raportti.

Rio de Janeiro valmistautuu Brasilian olympialaisiin massiivisten turvajärjestelyjen saattamana. Se ei kuitenkaan ole tehnyt tarpeeksi puuttuakseen poliisin itsensä tekemiin tappoihin, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tuore raportti.

Poliisi on tappanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 8 000 ihmistä Rio de Janeiron osavaltiossa. Viime vuonna poliisit tappoivat ainakin 645 ihmistä.

Aiemmin poliisien tapot vähentyivät monta vuotta: vuonna 2007 niitä oli 1 300 mutta vuonna 2013 enää 400. Sen jälkeen määrä on jälleen noussut hälyttävästi.

Rion kaupungissa viime vuonna kaikkiaan viidennes kaikista tapoista oli poliisin tekemiä. Kolme neljäsosaa uhreista oli mustia nuoria miehiä.

Human Rights Watch haastatteli raporttia varten yli 30:ta poliisia. Lisäksi järjestö haastatteli viranomaisia, uhrien perheitä ja tutkijoita sekä analysoi ruumiinavausraportteja ja muita tapauksiin liittyviä dokumentteja.

Yksi poliisi kertoi epäiltyjen rikollisten tappamisen olevan rutiininomaista hänen yksikössään. ”Rikollisten tappaminen oli osa esimiesteni vaatimaa hyvää suoritusta”, hän sanoi.

Poliisi kuvaili olleensa mukana operaatiossa, jossa hänen kollegansa teloitti maassa makaavan epäillyn huumekauppiaan. Hän sanoi pelänneensä, että hänet tapettaisiin, jos hän kertoisi asiasta muille. ”Hyviä poliiseja pelottaa”, hän sanoi.

Toinen haastateltu poliisi kertoi tilanteesta, jossa poliisit olivat tehneet väijytyksen epäilemilleen rikollisjengiläisille. He ampuivat toisia poliiseja paenneet jengiläiset ja asettivat kuolleiden uhrien käteen aseet hämäykseksi. Sama poliisi kertoi osallistuneensa kidutukseen, sieppaukseen ja ottaneensa rikollisilta säännöllisesti lahjuksia.

Lähes kaikissa kuolemantapauksissa poliisi raportoi ampuneensa itsepuolustuksena tulitaistelussa rikollisia vastaan. Vaikka se pitää todennäköisesti paikkansa osassa tapauksista, Human Rights Watchin selvityksen mukaan merkittävä osa uhreista on todellisuudessa kuollut poliisin teloittamana.

Useissa tapauksissa uhrien vammat osoittavat, että heitä oli ammuttu lähietäisyydeltä eli alle puolen metrin päästä. Se on epätavallista tulitaistelussa. Ruumiinavausraportit osoittivat myös, että monia oli ammuttu takaraivoon tai niskaan.

Poliisi peittelee rikoksia rutiininomaisesti häivyttääkseen todisteita. Tyypillinen keino on kuljettaa uhri sairaalaan. Käytännössä poliisi voi ”pelastusyrityksen” varjolla sotkea rikospaikan todisteita ja samalla näyttää yrittäneensä auttaa uhria. Muissa kuin kuolemantapauksissa poliisi yleensä soittaa pelastushenkilökunnan paikalle.

Joskus poliisi asettaa uhrin käteen jälkikäteen aseen tai taskuun huumeita todisteeksi rikollisesta toiminnasta.

Brasiliassa poliisin tehtävät on jaettu siten, että katupartioinnista vastaa polícia militar ja rikostutkinnasta polícia civil. Valtaosa tapoista on polícia militarin tekemiä. Nimensä mukaisesti se on sotilasorganisaatio.

Human Rights Watchin raportissa haastatellut poliisit pitivät väkivallan syynä organisaation ”taistelukulttuuria” ja korruptoituneisuutta.

Poliisin työ Riossa voi olla erittäin vaarallista. Usein poliisilla on vastassaan raskaasti aseistautuneita rikollisia. Vuosittain Riossa tapetaan kymmeniä poliiseja. Monet poliisit ovat itse kotoisin pienituloisilta, väkivallasta kärsiviltä alueilta.

Kesäkuussa poliisit osoittivat mieltään Rion kansainvälisellä lentokentällä. He pitelivät tuloaulassa kylttejä, joissa luki ”Tervetuloa helvettiin”. He vaativat lisää palkkaa ja parempia työehtoja.

Poliisin omat veriteot tekevät silti raportin mukaan työstä vielä vaarallisempaa.

Haastateltujen poliisien mukaan yksi syy siihen on, että rikolliset antautuvat vähemmän todennäköisesti rauhallisesti, jos he uskovat tulevansa sen jälkeen tapetuksi. Poliisin väkivalta ruokkii myös virkavallan vastaista ilmapiiriä ja saattaa yllyttää rikollisia ampumaan poliisin aina kun mahdollista.

Monet poliisit kertoivat esimerkiksi välttävänsä julkista liikennettä ja poliisin henkilökortin kantamista vapaalla ollessaan. Useat tutkimukset ovat osoittaneet Rion poliisien kärsivän korkeasta stressitasosta.

Uhrien tavoin myös Rion poliiseista monet ovat mustia. Se ei kuitenkaan välttämättä poista syrjintää ja ennakkoluuloja, joita mustiin nuoriin miehiin usein Brasiliassa kohdistuu. Heidät nähdään helposti uhkana.

”Poliisi tappaa vain sellaisissa paikoissa, joissa yhteiskunta sen hyväksyy, eli faveloissa”, sanoi eläkkeelle jäänyt poliisikomentaja raportin mukaan. Favelat ovat pienituloisia, usein ilman viranomaislupia syntyneitä asuinalueita.

Raportissa todetaan myös Rion viranomaisten tehneen erinäisiä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä poliisiväkivaltaa ja tehostaa sen tutkintaa. Yritykset näyttävät kuitenkin valuvan hiekkaan, koska väkivallan keskeiseen syyhyn eli rankaisemattomuuteen ei ole kyetty puuttumaan. Vain harvoissa tapauksissa poliisit joutuvat vastaamaan teoistaan oikeudessa.

Jotkut poliisit ovat varoittaneet, että yritykset estää poliisien väkivaltaa vaikeuttavat virkavallan työtä ja johtaa rikollisuuden lisääntymiseen. Saattaa kuitenkin käydä juuri päinvastoin, mitä kuvastaa São Gonçalon tapaus.

Se on Rion osavaltion toiseksi suurin kaupunki, jossa tuomari, rikostutkijat ja syyttäjä alkoivat yhteistyössä tehostamaan poliisiväkivallan vastaisia toimia. He nostivat syytteet yhteensä 107 poliisia kohtaan vuosina 2001–2008.

Human Rights Watchin raportin mukaan poliisien tekemät tapot vähenivät sen jälkeen 70 prosenttia. Kiinnostavaa kyllä, samaan aikaan myös ryöstöjen ja henkirikosten määrä kaupungissa väheni.

Hyvä kehitys katkesi, kun syytteiden kohteena olleet poliisit murhasivat tuomarin. Sen jälkeen poliisien tekemien tappojen määrä alkoi jälleen lisääntyä, ja nyt se on kaupungissa suurempi kuin ennen vuotta 2001.

Rio de Janeiron kesäolympialaiset pidetään 5.–21. elokuuta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    4. 4

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    5. 5

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      Saudi-Arabiassa historiallinen käänne: Naiset saavat luvan ajaa autoa – ”Suuri askel oikeaan suuntaan”

    8. 8

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    9. 9

      Maria Silvast asuu Suomen vaarallisimmassa korttelissa – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    10. 10

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    5. 5

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää