Ulkomaat

Obama arvosteli Puolan hanketta uudistaa perustuslakituomioistuinta

Lakimuutoksen myötä perustuslakituomioistuimen mahdollisuus arvioida uutta lainsäädäntöä vähenee.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvosteli perjantaina Puolan hallituksen ajamaa oikeuslaitoksen uudistusta, jonka EU-komissio on sanonut aiheuttavan ”systemaattisen uhan” Puolan oikeusvaltiolle.

Obama kommentoi asiaa tavattuaan Puolan presidentin Andrzej Dudan Varsovassa. Obama on kaupungissa osallistuakseen sotilasliitto Naton huippukokoukseen.

Obama sanoi Puolan jo ottaneen huomioon joitakin Yhdysvaltain ja EU:n esittämiä ongelmakohtia uudistuksessa, mutta enemmän pitäisi vielä tehdä.

”Ilmaisin presidentti Dudalle huolemme tietyistä toimista ja Puolan perustuslakituomioistuimeen liittyvästä umpikujasta”, Obama sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Vakuutin meidän kunnioittavan Puolan itsemääräämisoikeutta ja tiedostan parlamentin käsittelevän lainsäädäntöä, mutta tehtävää on vielä”, Obama lisäsi.

EU ja Yhdysvallat ovat arvostelleet Puolan hallitusta suunnitelmasta uudistaa perustuslakituomioistuinta ja sitä määrittelevää lainsäädäntöä. Lakimuutoksen myötä perustuslakituomioistuimen mahdollisuus arvioida uutta lainsäädäntöä vähenee.

Hallitus on myös vaihtanut tuomioistuimen tuomareita.

Arvostelijoiden mukaan hallitus yrittää saada oikeuslaitosta hallintaansa, minkä hallitus kiistää.

EU on jo puuttunut asiaan niin kutsutun oikeusvaltiomekanismin avulla.

Perjantaina alkanut Naton huippukokous on tuonut koolle keskeisten Nato-maiden ja kumppanimaiden johtajia. Yksi keskeinen keskustelunaihe on ollut suhde Venäjään.

Esimerkiksi Ranskan presidentti Francois Hollande kommentoi ennen kokousta, että Venäjää on pidettävä kumppanina eikä uhkana, vaikka maa onkin esimerkiksi Ukrainan sodan yhteydessä syyllistynyt lännen tuomitsemaan voimankäyttöön.

Varsovaan saapunut Hollande sanoi AFP:n mukaan, ettei ole Naton tehtävä kertoa, millaiset suhteet Euroopan ja Venäjän välillä pitäisi olla.

”Ranskalle Venäjä ei ole vastustaja eikä uhka”, Hollande kertoi.

Reutersin mukaan Hollande, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat puhelimessa Ukrainan tilanteen ratkaisemispyrkimyksistä vain hetkeä ennen huippukokouksen alkua.

Kokouksen isäntämaan Puolan ulkoministeri Witold Waszczykowski puolestaan kommentoi ennen huippukokousta, että käytännöllinen yhteistyö Venäjän kanssa on toiveajattelua niin kauan kuin Venäjä jatkaa ”tunkeutumista” naapurimaihinsa.

Myös Suomesta huippukokoukseen osallistuu korkean tason edustajia, vaikka maa ei ole Naton jäsen. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina mukana Nato-maiden johtajien ja EU:n johdon yhteisellä työillallisella. Lauantaina hän osallistuu Afganistan-kokoukseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Naton huippukokous
  • Puola
  • EU

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    3. 3

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    4. 4

      Helsingillä on kymmeniä rapistuvia arvohuviloita, joita ei saada järkevään käyttöön – Villingin mökkivaltaus kertoo kaupungin hitaudesta

    5. 5

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomisen kieltävää lakia

    6. 6

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    9. 9

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    10. 10

      Venäjä-pakotteet Trumpin pöydälle – Yhdysvaltain senaatti hyväksyi lakipaketin lähes yksimielisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    9. 9

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    10. 10

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää