Ulkomaat

Nato laajenee Euroopassa ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen – HS:n reportaasi Montenegrosta

Montenegro pitää venäläisistä ja venäläiset Montenegrosta. Nyt Balkanin rantavaltiosta on tulossa Naton jäsen.

Työhuoneen seinällä roikkuu kommunistijohtaja Titon valokuva. Mutta kun montenegrolainen loistohotellin johtaja avaa suunsa, puheessa vilisevät länsimaiset tähdet.

Žarko Radulović näyttää sohvaa, jolla Hollywood-tähti Angelina Jolie istui, kun tämä vieraili puolisonsa Brad Pittin kanssa Radulovićin johtamassa hotellissa rantakaupungissa Budvassa.

”Pitt on uskomattoman mukava kaveri – juttelimme puoli tuntia!”

Hotellinjohtaja on onnellinen. Ei vain tähtivieraistaan, vaan siitä, että piskuista Montenegroa ollaan hänen mukaansa palauttamassa maailmankartalle. Tällä kertaa osaksi ­hänen ihailemiaan länsimaita.

Syy siihen on länsiliittouma Nato.

Montenegro on tekemässä sen, mitä mikään maa ei ole tehnyt sen jälkeen, kun Venäjä palautti etupiiriajattelun voimakeinoin Eurooppaan.

620 000 asukkaan Montenegro on ensimmäinen Euroopan maa, joka on kutsuttu Naton jäseneksi Ukrainan sodan syttymisen jälkeen. Viimeksi vuonna 2009 liittyivät Montenegron rajanaapurit Kroatia ja Albania, jotka nekin olivat saaneet kutsun ­jäseneksi jo ennen Georgian sotaa.

Venäjä on sotatoimillaan onnistunut hiljentämään puheet Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyydestä. Montenegron jäsenyydellä Nato voi osoittaa, ettei Venäjä ole lopullisesti pystynyt estämään liittouman laajentumista.

Radulovićille jäsenyys tarkoittaa Montenegron kunnianpalautusta.

Viimeksi hän tunsi samanlaista ­ylpeyttä, kun Montenegro oli osa Jugoslaviaa ja maata johti autoritaarisesti Radulovićin ihailema Tito.

Radulović oli silloin nuori merimies Jugoslavian legendaarisessa laivayhtiössä Jugooceanijassa ja kiersi ympäri maailmaa. Jugoslavian pitkäaikainen hallitsija tunnettiin kaikkialla, Radulović sanoo.

Siksi kuva roikkuu yhä seinällä, vaikka nuoresta merimiehestä on tullut harmaantunut loistohotellin johtaja.

Titon kuolemasta 1980 alkoi hajaannus. Lopulta Jugoslavia kaatui verisiin hajoamissotiin. Montenegroa ei Radulovićin mukaan tunnettu enää missään.

Hän uskoo Naton muuttavan tämän. ”Nyt meidät nähdään jälleen osana maailmanyhteisöä.”

Nato-kysymys on herättänyt Montenegrossa samantapaista keskustelua kuin Suomessa on käyty jo vuosia. On pohdittu kansanäänestyksen hyötyjä ja haittoja, keskusteltu Venäjän mahdollisista reaktioista ja mietitty, miten jäsenyys vaikuttaa Montenegron asemaan Euroopassa.

Pelko Venäjän reaktioista ei ole Montenegrossa kuitenkaan vahvin syy vastustaa Natoa.

Muutaman tunnin päässä Budvasta Montenegron vuoristoisessa sisämaassa sijaitsee pieni Murinon serbikylä. Keskellä kylänraittia on kyltti, jossa lukee ”Naton uhrien aukio”.

Vuonna 1999 Nato pommitti aukion viereistä siltaa osana rajan takana olevan Kosovon pommituksia, joita se perusteli ­albaaniväestön suojelemisella. Silta sijaitsee tiellä Kosovoon.

Iskussa kuoli kuusi ihmistä, joista kolme oli lapsia.

13-vuotias Miroslav Knezević oli sillalla pelaamassa koripalloa, kun Naton sotilaskone pudotti sillalle pommin. Miroslav kuoli välittömästi.

”En voi ikinä unohtaa, en ikinä antaa anteeksi”, Miroslavin isä Mirko Knezević sanoo ja puhkeaa itkuun.

Murinossa Nato-jäsenyyttä ei pidetä kunnianpalautuksena vaan nöyryytyksenä.

Mirko Knezević näyttää pilakuvaa, joka esittää Natoa. Kuvassa rauhankyyhkyn suussa on rauhaa merkitsevä oliivipuun oksa, mutta siipien alle on piilotettu pommeja.

”Kaikki maat, jotka liittyvät Natoon, liittyvät osaksi tätä terroria.” Haavat eivät ole parantuneet, vaan arpeutuneet katkeruudeksi.

Kyläläiset vaativat Nato-jäsenyydestä kansanäänestystä, sillä he uskovat kansan enemmistön olevan heidän tavoin jäsenyyttä vastaan. Kesäkuussa julkaistun mielipidemittausten mukaan äänestys voisi olla täpärä. Nato-jäsenyyden kannattajia ja vastustajia on suurin piirtein yhtä paljon.

Montenegro näyttää kuitenkin etenevän kohti jäsenyyttä.

Kutsu puolustusliitto Naton jäseneksi tuli viime joulukuussa. Nyt vuorossa on jäsenyyden ratifiointikierros eri jäsenmaiden parlamenteissa.

Viimeisenä jäsenyyden ratifioi Montenegro, mutta todennäköisesti vasta lokakuun parlamenttivaalien jälkeen. Näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, että Venäjä-mielinen oppositio nousisi johtoasemaan tai saisi läpi kansanäänestysvaatimuksensa.

Venäjä on jo ärjäissyt Montenegron Nato-jäsenyyttä vastaan. Nato ei laajene Montenegrossa sen rajoille, mutta nyt länsiliittouman jäseneksi tulee Venäjälle kulttuurisesti ja historiallisesti läheinen Balkanin maa.

Suurin osa montenegrolaisista on venäläisten tavoin ortodokseja, ja maan kieli on venäjän sukulaiskieli.

Budvan rantakadulla on kuin Sotšin rantakohteissa: musiikki soi ravintoloissa kilpaa ja turisteille myydään venäjänkielisiä kiertoajeluita.

Moskovalaiset Roman Ivanov ja Georgi Kurbakov ovat tulleet Budvaan lomalle tuhansien muiden venäläisten tavoin. ­

Kurbakovin rusketus on niin syvä, että rintaan tatuoitu vaimon kuva tuskin enää erottuu.

Venäläiset pitävät Montenegrosta, koska montenegrolaiset pitävät venäläisistä. Venäläisturistit tuntevat harvassa maassa olevansa yhtä tervetulleita.

”Lisäksi tänne pääsee ilman viisumia”, Roman Ivanov perustelee Montenegron suosiota.

Montenegrossa asuvien venäjänkielisten järjestöä johtava Aleksandr Hrgian sanoo, että ainakaan toistaiseksi mikään ei ole muuttunut montenegrolaisten ja venäläisten suhteissa ­Nato-pyrkimyksestä huolimatta.

”Meidän väkemme tuntee olonsa täällä mukavaksi.”

Hänen tietojensa mukaan Montenegrossa asuu pysyvästi 10 000–15 000 venäläistä. Väliaikaisia asukkaita on moninkertaisesti. Venäläiset omistavat Montenegrossa kymmeniä­tuhansia asuntoja.

Jos Venäjä haluaisi rangaista Montenegroa Nato-jäsenyydestä, kohde olisi ilmiselvä. Talous on riippuvainen turismista ja kolmannes Montenegron matkailijoista tulee Venäjältä. Venäjä laittoi viime vuonna Turkin matkailun polvilleen, kun se kielsi pakettimatkat maahan venäläishävittäjän alasampumisen jälkeen.

Hotellinjohtaja Radulović haluaa tehdä selväksi, ettei liittyminen Natoon ole hyökkäys Venäjää vastaan.

”Me pidämme venäläisistä. Kaksi entistä vaimoani ovat Venäjältä.”

Radulović haluaa Montenegron Natoon, koska hänelle länsiliittouma edustaa vakautta, demokratian vahvistamista ja historian oikealle puolelle pääsemistä. Länsisuuntaus on ollut tavoite Montenegron koko kymmenenvuotisen itsenäisyyden ajan.

Askelmerkit ovat samat kuin osassa itäistä Keski-Euroopaa kylmän sodan jälkeen. Ensin Natoon, sitten Euroopan unioniin.

”Natossa ovat mukana kaikki maailman merkittävimmät val­tiot”, Radulović sanoo.

Montenegron myötä Nato-pöytään astuu mies, joka on ollut vallassa lähes tauotta yli 25 vuoden ajan. Milo Djukanović on toiminut useita kausia pääministerinä ja presidenttinä. Demokratiakehitys on hänen kaudellaan ollut heikkoa.

Moskovalaisturisteja ei haittaa pätkääkään, että Montenegrosta on tulossa Naton jäsen. Kurbakov sitä paitsi uskoo Moskovan ja lännen välisen kylmän kauden olevan kohta ohi.

”Yhdysvalloissa nousee kohta Trump presidentiksi. He solmivat Putinin kanssa rauhan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nato
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • Balkan
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    3. 3

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    6. 6

      Lukiokirjojen hinnat puolittuivat – uusi tulokas sekoittaa vanhojen kustantajien pakkaa

    7. 7

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    8. 8

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    9. 9

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Temppeliaukion kirkolle rakennetaan pysyvät esteet terrori-iskun varalle – Kirkkoherra: ”Ovesta voi ajaa suoraan sisään ja raamit kaulassa alttarille saakka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    7. 7

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää