Ulkomaat

Jo lähes 300 kuollut Etelä-Sudanissa, uusi sota uhkaa – YK vaatii osapuolia hillitsemään joukkojaan

Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on luisumassa jälleen sotatilaan alle vuosi rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsee jyrkästi Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa leimahtaneet taistelut ja kehottaa taistelevia osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet välittömästi.

Turvallisuusneuvosto vaati sunnuntaina antamassaan lausunnossa, että presidentti Salva Kiirin ja varapresidentti Riek Macharin on tehtävä kaikkensa joukkojensa hillitsemiseksi. Ainakin 272 ihmistä on uutistoimisto Reutersin mukaan kuollut väkivaltaisuuksissa, jotka leimahtivat myöhään torstaina ja yltyivät jälleen sunnuntaina.

Turvallisuusneuvosto sanoo olevansa erityisen järkyttynyt siitä, että Jubassa on hyökätty myös YK:n asemapaikkoihin, neuvoston nettisivuilla kerrotaan. Sadat ihmiset hakivat taisteluiden puhjettua suojaa YK:n rauhanturvaoperaation UNMISS:n tukikohdasta, joka myös joutui tulituksen kohteeksi.

”Neuvoston jäsenet tuomitsivat jyrkimmin kaikki hyökkäykset ja kiihotuksen siviilejä ja Yhdisteneitä kansakuntia vastaan”, neuvoston puheenjohtaja, Japanin lähettiläs Koro Bessho sanoi. Hän osoitti surunvalittelunsa iskuissa kuolleiden ja haavoittuneiden ruandalaisten ja kiinalaisten rauhanturvaajien perheille.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui sunnuntaina kolme tuntia kestäneeseen hätäkokoukseen sen jälkeen kun alkoi näyttää siltä, että nuori Etelä-Sudanin valtio olisi luisumassa uudelleen sisällissotaan. Vasta vuoden verran rauhasta nauttinut Etelä-Sudan täytti lauantaina viisi vuotta.

Taistelut leimahtivat Reutersin mukaan torstaina, kun presidentti Kiirille uskolliset joukot pysäyttivät varapresidentti Macharin kannattajien autoja ja vaativat saada tarkastaa ne. Välikohtaus johti tulitaisteluun.

Ammuskelu jatkui jälleen perjantaina, kun Kiir ja Riek tapasivat toisensa väkivaltaisuuksien liennyttämiseksi presidentinpalatsissa. Sen aloittivat tiettävästi miesten omat henkivartijat.

Kumpikaan johtaja ei Reutersin mukaan tiennyt, mistä syystä taistelut heidän joukkojensa välillä alkoivat. Uutistoimistojen mukaan tämän viikon taistelut ovat ensimmäiset armeijan ja entisten kapinallisten välillä pääkaupungissa sitten huhtikuun.

AFP:n mukaan sekä presidentti että varapresidentti kuvailivat väkivaltaisuuksia ”valitettaviksi”.

Taistelut ilmeisesti hiljenivät lauantaina, mutta yltyivät jälleen sunnuntaina vaatien tiettävästi kymmenien siviilien hengen. Taisteluja käytiin eri puolilla Jubaa.

Sunnuntaina iltapäivällä presidentille uskolliset joukot myös hyökkäsivät varapresidentin kotiin, kertoi uutistoimisto Reuters. Varapresidentti Machar ei kuitenkaan ollut Reutersin mukaan parhaillaan maassa.

Macharin sotilasedustaja William Gatjiath sanoi BBC:lle, ettei presidentti Kiir ”ole vakavissaan” vuonna 2015 solmitun rauhansopimuksen suhteen.

Gatjiathin mukaan ”satoja” varapresidentin sotilaita kuoli sunnuntain aikana, ja että joukot ovat lähestyneet Etelä-Sudanin pääkaupunkia Jubaa eri suunnista.

YK:n turvallisuusneuvosto ilmaisi sunnuntaina olevansa valmis laajentamaan UNMISS-rauhanturvaoperaatiota.

”Turvallisuusneuvoston jäsenet rohkaisivat alueen valtioita valmistautumaan lisäjoukkojen toimittamiseen siinä tapauksessa, että neuvosto niin päättää”, neuvoston puheenjohtaja Koro Bessho sanoi.

Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi AFP:n mukaan olevansa uusista taisteluista ”šokissa ja kauhuissaan”.

”Tätä järjetöntä väkivaltaa ei voi hyväksyä. Se voi tuhota sen kehityksen, mitä olemme jo saaneet rauhanoperaatiossa aikaan”, Ban sanoi tiedotteessa.

Ban kehotti Etelä-Sudanin johtajia ryhtymään ”päättäväisiin toimenpiteisiin” ja vetämään joukkonsa pois taisteluista, jotta Juba saadaan turvallisesti hallintaan.

Ban vaati johtajia myös estämään väkivallan leviämisen pääkaupungista Etelä-Sudanin muihin osiin ja takaamaan siviilien sekä YK:n edustajien turvallisuuden.

Sudanin sisällissota alkoi vuonna 2013, kun presidentti Kiir syytti varapresidenttiään Macharia vallankaappausyrityksestä ja syrjäytti tämän. Puhjenneessa sodassa kuoli satojatuhansia ihmisiä ja monet joutuivat jättämään kotinsa.

Kiir ja hallituksen joukot kuuluvat pääasiassa maan suurimpaan etniseen ryhmään dinkoihin, Machar ja kapinalliset suurimpaan vähemmistöön nuereihin.

Vuonna 2015 nuori valtio ja sen infrastruktuuri olivat niin huonossa jamassa, että YK:n turvaneuvoston puututtua asiaan Kiir ja Machar allekirjoittivat saman vuoden elokuussa rauhansopimuksen. Kumpikaan ei tuolloin ollut tyytyväinen sopimuksen muotoiluun.

Useat maat, muiden muassa Suomi, ovat kehottaneet kansalaisiaan välttämään matkustamista levottomaan Etelä-Sudaniin. Suomen ulkoministeriö ohjeistaa Etelä-Sudanissa olevia poistumaan maasta välittömästi.

Japani ilmoitti maanantaina evakuoivansa avustustyöntekijänsä Etelä-Sudanista, ja sotilaskuljetuslentokone auttaa myös muita japanilaisia lähtemään maasta, uutistoimisto Reuters kertoi.

Etelä-Sudanissa toimiva YK:n rauhanturvaoperaatio tiedotti Twitterissä sunnuntaina iltapäivällä, että taistelut jatkuvat ja korosti, että eteläsudanilaiset ansaitsevat rauhan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sodat
  • Etelä-Sudan
  • Laura Halminen
  • Afrikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    4. 4

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    5. 5

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    6. 6

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    9. 9

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    10. 10

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää