Valikko
Ulkomaat

Valokuva naisen kiinniotosta noussut USA:n mustien mielenosoitusten symboliksi

Kaksi mellakkapoliisia otti kiinni 35-vuotiaan sairaanhoitajan Louisianassa. Tilannetta esittävä valokuva saa nyt huomiota sosiaalisessa mediassa.

Tyynesti paikallaan seisovaa naista ja kahta häntä lähestyvää mellakkapoliisia esittävästä valokuvasta on tullut parissa päivässä Yhdysvaltain mustien ja maan poliisiviranomaisten välisten jännitteiden symboli.


Freelancevalokuvaajan Baton Rougessa Louisianassa lauantaina ottama valokuva on levinnyt sosiaalisessa mediassa ja eri viestimissä.


Valokuva esittää viestimien tietojen mukaan 35-vuotiasta Ieshia L. Evansia, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja. Vuorokauden kiinnioton jälkeen Evans vapautettiin sunnuntaina.


Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan valokuvaa on jo ehditty kutsua ”legendaariseksi”. New York Daily News on verrannut sitä valokuvaan, jossa kiinalaismies seisoi panssarivaunujen edessä vuoden 1989 Tiananmenin mielenosoituksissa Pekingissä.


Valokuvan otti uutistoimisto Reutersille työskennellyt Jonathan Bachman. Bachman kertoi tilanteesta aikakauslehti The Atlanticille ja uutissivusto Buzzfeedille.


Bachmanin mukaan sadasta kahteensataan mielenosoittajaa oli pysäyttänyt liikenteen tiellä, joka kulkee Baton Rougen kaupungin poliisilaitoksen vieritse.


Mellakkapoliisit olivat kokoontuneet riviin siirtääkseen mielenosoittajat tiensivuun. Yksi mielenosoittajista ei totellut siirtymiskehotusta vaan jäi seisomaan ajokaistalle.


”Se kävi nopeasti, mutta näin heti, että hän ei aikonut liikkua mihinkään”, Bachman kertoi The Atlanticille.


Nainen seisoi tyynesti paikoillaan matkapuhelin kädessään, kun kaksi mellakkapoliisia otti hänet kiinni. Bachmanin mukaan nainen ei sanonut mitään, eikä vastustellut. Tilanteessa ei käytetty väkivaltaa.


Mielenosoittajat olivat kokoontuneet protestoidakseen poliisien mustiin amerikkalaisiin kohdistuvaa voimankäyttöä.


Viikko sitten tiistaina poliisi ampui Baton Rougessa Alton Sterling -nimisen mustan miehen. Kun ampuminen tapahtui, kaksi valkoista poliisia oli kaatanut Sterlingin maahan pysäköintialueella.


Naisen kiinniottoa esittänyt valokuva oli Bachmanin ensimmäinen, jonka hän lähetti Reutersin toimitukseen. ”Tiesin, että siitä tulisi tärkeä valokuva”, Bachman sanoi.


Bachmanin mukaan valokuvassa tiivistyi mielenosoituksen rauhallinen ja väkivallaton henki. Myöhemmin viikonlopun aikana mielenosoitukset Baton Rougessa muuttuivat väkivaltaisiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sanoma Pro
Luetuimmat
  1. 1

    Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

  2. 2

    Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

  3. 3

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  6. 6

    Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

  7. 7

    Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

  8. 8

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  9. 9

    Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

  10. 10

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  2. 2

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  3. 3

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

  6. 6

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  7. 7

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  8. 8

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  9. 9

    Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

  10. 10

    Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää