Valikko
Ulkomaat

Etelä-Sudan rauhoittui tulitaukoon ainakin hetkeksi – mutta on epäselvää, ovatko joukot enää johtajien hallinnassa

Etelä-Sudan otti viikonloppuna askeleen kohti toista sisällissotaa. YK:n tietojen mukaan ainakin 36 000 siviiliä etsii suojaa maan pääkaupungissa Jubassa.

Sekä Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir että varapresidentti Riek Machar vaativat tulitaukoa maan pääkaupungissa Jubassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tulitaukoa vaadittiin taisteluihin, jotka puhkesivat Jubassa viikonloppuna presidentille ja varapresidentille uskollisten joukkojen välillä. Niissä on kuollut jo ainakin yli 270 ihmisiä, ja sisällissodan on pelätty alkavan Etelä-Sudanissa uudelleen.

Tulitauon pysyvyydestä on ollut vaikea esittää arvioita, mutta uutistoimisto AFP:n mukaan tiistai alkoi Jubassa rauhallisesti.

Silminnäkijähavaintojen mukaan taivaalla ei lentänyt helikoptereita eikä kaduilla näkynyt tankkeja tai sotilaita. Paikalliset ihmiset myös uskaltautuivat ulos kodeistaan.

Siviilien tilanne Jubassa on hälyttävä, vaikka heitä on entistä enemmän ulos uskaltautunutkin. YK:n tietojen mukaan ainakin 36 000 siviiliä etsii suojaa YK:n hoivista ja kaupungin muista osista. Monet siviilit ovat loukussa kirkoissa ja kouluissa vailla pääsyä veteen ja viemäröintiin.

YK:n pakolaisjärjestö on kehottanut Etelä-Sudanin naapurivaltioita pitämään rajansa avoimena ihmisille, jotka etsivät suojapaikkaa.

Tulitaukoa Etelä-Sudaniin vaatineet presidentti Kiir ja varapresidentti Machar puhuivat presidentin tiedottajan Ateny Wek Atenyn mukaan maanantaina puhelimessa ja sopivat yhteistyöstä.

Kaikki Kiirin alaisuudessa toimivat komentajat on Atenyn mukaan velvoitettu ”lopettamaan joukkojensa vihamielisyydet”.

Machar on vastannut vaatimalla joukoiltaan yhtä lailla tulitaukoa.

On kuitenkin epäselvää, missä määrin presidentille ja varapresidentille uskolliset joukot ovat enää johtohahmojensa hallinnassa. Toistaiseksi ei ole varmuutta myöskään siitä, ovatko väkivaltaisuudet kaupungissa lakanneet.

Kirkon ulkomaanavun Itä-Afrikan aluetta edustava Mika Jokivuori arvioi maanantaina HS:lle, että konflikti on saattanut riistäytyä maan johtajien käsistä.

Presidenttien vaatimukset tulitauosta tulivat sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto kehotti sunnuntaina molempia osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet välittömästi. Taistelut yltyivät kuitenkin vain muutama tunti YK:n kehotuksesta.

Turvallisuusneuvosto vaati, että Kiirin ja Macharin on tehtävä kaikkensa joukkojensa hillitsemiseksi ja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Neuvosto pyysi alueelle myös lisää rauhanturvaajia.

Etelä-Sudan luisui kohti toista sisällissotaa viikonloppuna, kun presidentti Kiirin ja varapresidentti Macharin kannattajat ottivat yhteen pääkaupunki Jubassa. Ne taistelivat keskenään myös maan sisällissodassa vuosina 2013–2015. Konfliktin jakolinjan on ajateltu kulkevan pitkälti kahden etnisen ryhmän, dinkojen ja nuerejen, välillä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Etelä-Sudan
  • sota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    3. 3

      Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    10. 10

      Valko-Venäjällä kansan mitta täyttyi ”parasiittilakiin”, joka sakotti ihmisiä työttömyydestä – Minskiin suunnitteilla tänään suurmarssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    6. 6

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua
    3. Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla
    4. Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon
    5. Jeri Sopasen elämäntarina on kuin seikkailuromaanista: Taisteli diktaattoria vastaan Kuubassa, päätyi maailmanympärimatkalle Audrey Hepburnin kanssa, teki kansainvälisesti palkitun elokuvauran – mutta jäi Suomessa täysin tuntemattomaksi
    6. Tunti sitten
    7. Puolueet haluavat tarjota jotain jokaiselle mutta erojakin löytyy – Katso HS:n hakukoneella, mitä puolueet sinulle lupaavat
    8. Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä
    9. Valko-Venäjällä kansan mitta täyttyi ”parasiittilakiin”, joka sakotti ihmisiä työttömyydestä – Minskiin suunnitteilla tänään suurmarssi
    10. Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”
    11. Afganistanin ”Idolsin” finaaliin pääsi ensimmäistä kertaa nainen – ”Se osoittaa, että ihmisten ajattelu on muuttunut”
    12. USA:n oikeiston bluffi paljastui
    13. Näytä lisää