Valikko
Ulkomaat

Yksiraiteiset rataosuudet ovat yleisiä myös Suomessa – Trafin mukaan Italian junaliikenne on yhtä turvallista kuin muualla Euroopassa

Turvajärjestelmien pitäisi estää, etteivät junat pääse samalle rataosuudelle, sanoo Trafin raideliikennejohtaja Yrjö Mäkelä.

Kahden paikallisjunan törmäys Etelä-Italiassa Apulian maakunnassa tapahtui yksiraiteisella rataosuudella. Liikenteen turvallisuusviraston Trafin raideliikennejohtajan Yrjö Mäkelän mukaan yksiraiteiset osuudet ovat yleisiä myös Suomessa.

”Se ei ole mitenkään tavatonta, että junat liikkuvat vastakkaisiin suuntiin. Suomessa rataverkosta noin 90 prosenttia on yksiraiteista, eli meillä on pitkiä pätkiä, joita ajetaan vuoron perään kahteen suuntaan”, hän sanoo.

Mäkelän mukaan juna-aikataulut on laadittava niin, että junat voivat ohittaa toisensa turvallisesti. Turvajärjestelmien pitäisi estää, etteivät vastakkaisiin suuntiin kulkevat junat joudu samalle rataosuudelle.

”Junien kohtaamiset ovat paikoissa, joissa ne mahtuvat ohittamaan toisensa. Siinä on asema, vaihteet tai sivuraiteet”, Mäkelä kuvailee.

Mäkelä luonnehtii Italiaa perinteiseksi rautatiemaaksi. Hänen mukaansa maan raideliikenne on vilkasta.

”En pysty sanomaan, että turvallisuustaso olisi siellä huonompi tai muulla tavalla erilainen muuhun Eurooppaan verrattuna.”

Mäkelä korostaa, ettei tunne onnettomuuspaikan turvajärjestelmää yksityiskohtaisesti.

”Pelastustoimien päätyttyä tutkitaan varmasti, johtuiko onnettomuus teknisistä seikoista, junankuljettajasta, liikenteenohjauksesta vai oliko siihen useampi syy”, hän arvioi.

Lue tästä uutisseuranta Italian junaturmasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Junaonnettomuudet
  • onnettomuus
  • Italia
  • Trafi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Belgian poliisi pidätti miehen, jonka epäillään yrittäneen ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    9. 9

      Yritykset lopettavat Youtube-mainonnan kyseenalaisten videoiden takia: Google pyysi anteeksi, mutta boikotti laajenee

    10. 10

      Ylen hallituksen puheenjohtaja: Jääskeläisen irtisanominen olisi ”aivan outo ratkaisu” – arvioi kohun vähentävän painostusyrityksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    10. 10

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää