Valikko
Ulkomaat    |   Kommentti

Ranska ehti jo huokaista helpotuksesta

Ranska pelkäsi iskua jalkapallon EM-kisoihin, mutta se ei toteutunut. Isku kansallisjuhlapäivänä heti kisojen jälkeen oli liikaa, kirjoittaa HS:n ulkomaanuutisten tuottaja Petja Pelli.

Torstaina Ranska vietti kansallispäiväänsä riemukkaissa merkeissä.

Ranska oli päässyt järjestämissään jalkapallon EM-kisoissa finaaliin asti, ja paljon pelätty terrori-isku kisakatsomoihin oli onnistuttu välttämään.

Ne olivat olleet urheilun ja ihmisten juhlat. Kisoista puhuttiin hymyissä suin myös Ranskan Helsingin-suurlähetystössä Kaivopuistossa, jonne suuri joukko Suomessa asuvia ranskalaisia ja Ranskan ystäviä oli kokoontunut juhlapäivää kunnioittamaan. Maljoja nostettiin, Ranskan liput liehuivat ja juustotarjottimen antimet hupenivat huimaavaa vauhtia. Portugalin voittokin annettiin anteeksi.

Tunnelmaa paransi entisestään se, että marraskuun terrori-iskuista asti jatkuneen poikkeustilan loppu alkoi häämöttää. Presidentti François Hollande oli kansallispäivän puheessaan todennut, että heinäkuun lopussa poikkeustila olisi vihdoin päättynyt, vaikka terrorivalmius pidetäänkin korkealla.

”Emme olisi muuten enää tasavalta”, hän totesi.

Sitten mies ajaa rekalla väkijoukkoon Nizzassa ja ainakin 84 ihmistä kuolee, joukossa paljon lapsia.

Ei kai taas, ei voi olla totta. Ne olivat omat ensimmäiset ajatukseni ja niin ajatteli taatusti myös moni ranskalainen. Tämä on jo liikaa, yksinkertaisesti liikaa.

Ranska on nyt puolentoista vuoden sisään kokenut kolme kansallisen mittaluokan järkytystä: Charlie Hebdon isku, Pariisin iskut ja nyt Nizzan verilöyly. Molempien aiempien iskujen jälkeen haastattelin Pariisissa lukuisia ranskalaisia. Charlie Hebdo oli järkyttävä, koska se oli valtaosalle ranskalaisista ensimmäinen heidän kokemansa terrori-isku. Voiko näin tapahtua keskellä Pariisia?

Pariisin marraskuisten iskujen jälkeen ihmisten mielissä taas oli etenkin se, että tällä kertaa isku kohdistui kehen tahansa, ei yksinomaan fanaatikkoja suututtaneeseen satiirilehteen. Uhrit olivat elämää rakastavia tavallisia ihmisiä, jotka olivat saapuneet viettämään iltaa stadionille, katukahviloihin ja konserttiin.

Nizzan isku oli samaa viheliäistä laatua: uhriksi olisi voinut päätyä kuka tahansa. Tällä kertaa iskijä vielä valitsi kohteen, jossa suurella todennäköisyydellä oli myös paljon lapsia: kansallispäivän ilotulistusta katseleva väkijoukko.

Isku on juuri tapahtunut, ja tiedot ovat vielä vajavaisia. Kuitenkin presidentti Hollandekin veti jo tietyt johtopäätökset: Teon terroriluonnetta ei voi kiistää, hän sanoi. Hän totesi myös, että Ranska jatkaa taisteluaan terroristeja vastaan Syyriassa ja Irakissa. Väkijoukkoon ajaneesta autosta löytyi tunisialaistaustaisen ranskalaisen miehen henkilöpaperit.

Iskun tekotapa viittaa islamistiseen äärijärjestöön Isisiin tai ainakin sen ihannointiin. Isisin tiedottaja Abu Mohammed al-Adnani julisti jo vuonna 2014 vastenmielisessä ääniviestissään, että Isisin kannattajien pitäisi tappaa Isisiä vastaan taistelevien länsimaiden asukkaita millä tahansa keksimällään keinolla. ”Jos ette voi räjäyttää pommia tai ampua luotia, keksikää muuta… ajakaa heidän yli autollanne”, hän kehotti.

Nyt ollaan tässä. Ranska ja ranskalaiset tulevat tietenkin selviämään tästäkin iskusta. Pariisissa aiempien iskujen jälkeen oli vaikuttavaa huomata, kuinka suurin joukoin ranskalaiset kokoontuivat Pariisin keskustaan osoittamaan, että he eivät halua antaa pelolle valtaa. Bataclan-konserttisalin läheiset katukahviloiden terassit olivat täynnä ihmisiä jo iskua seuranneena päivänä.

Toipuminen tulee kuitenkin olemaan entistä hankalampaa. Poikkeustilaa jatketaan jälleen kolmella kuukaudella. Poliisit ja sotilaat tulevat näkymään aukioilla ja rautatieasemilla, kuka tietää vielä kuinka kauan.

Jälleen kerran Ranska joutuu myös kysymään itseltään, miksi joistakin sen asukkaista kasvaa terroristeja. Miten joku voi elää Ranskassa niin täysin eri todellisuudessa, että polun päässä odottaa tällainen teko? Ratsioita tullaan tekemään lähiöihin ja tiedustelua yritetään jälleen kerran parantaa.

Tällaisessa tilanteessa on vaikea sanoa mitään, joten sanon vain näin: Voimia Ranska ja ranskalaiset. Suomi ja muu Eurooppa ovat teidän tukenanne.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nizzan terrori-isku
  • Terrorismi
  • Ranska

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    5. 5

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    6. 6

      JSN joutui median oman poikkeuksellisen arvostelun kohteeksi, jäsenten taustojakin repostellaan – Mitä siitä pitäisi ajatella?

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    6. 6

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    7. 7

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää