Ulkomaat

Tätä miestä Erdoğan syyttää Turkin vallankaappausyrityksestä

Yhdysvalloissa asuva imaami Fethullah Gülen kieltää osallisuutensa perjantaiyön tapahtumiin. Juopa hänen ja Edoganin välillä ulottuu jo vuosien taakse.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja pääministeri Binali Yildirim ovat syyttäneet perjantaina alkaneesta vallankaappausyrityksestä vaurasta muslimisaarnaaja Fethullah Güleniä.

Yhdysvalloissa omaehtoisessa maanpaossa asuva Gülen on kieltänyt osallisuutensa vallankaappausyritykseen ja tuominnut armeijan toimet.

Hänen ja Erdoganin välinen juopa ulottuu kuitenkin vuosien taakse.

75-vuotias Gülen on presidentti Erdoganin entinen liittolainen, nykyinen arvostelija – ja Erdoganin mukaan pahin vihollinen.

Gülen ja hänen johtajamansa Hizmet-liike on perustanut yksityiskouluja Turkkiin ja esimerkiksi entisiin neuvostoliittomaihin. Lisäksi Gülen on rahoittanut ajatushautomoja ja medioita Keniasta Kazakstaniin, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Hizmetillä ei ole muodollista johtoa tai näkyvää organisaatiorakennetta. Liike kannattaa maltillisen islamin oppeihin perustuvaa ihmisten välistä harmoniaa, koulutusta ja kovaa työtä.

Hizmet-liike sanoi lauantaina tiedotteessa kannattavansa demokratiaa ja rauhaa sekä vastustavansa kaikkia sotilaallisia väliintuloja Turkin sisäpolitiikkaan, kertoi uutistoimisto AFP.

Saarnaaja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1999, kun häntä epäiltiin islamistisesta salaliitosta. Maata ei silloin vielä johtanut islamiin juureutuva AKP-puolue, eikä uskonnollisuus ollut vallalla maassa. Gülen kiisti väitteet.

Hizmet-liike ja Erdoganin puolue AKP olivat pitkään samoilla linjoilla. Gülenin ja Erdoganin välit kuitenkin alkoivat kiristyä muutama vuosi sitten valtakamppailun myötä.

Erdogania alkoi epäilyttää Gülenin kannattajien saama vaikutusvalta turkkilaisessa mediassa, poliisissa ja oikeusjärjestelmässä. Kiista kärjistyi vuonna 2013, kun oikeusviranomaiset, joiden uskottiin kannattavan Gülenia, nostivat korruptiosyytteet Erdoganin lähipiiriä kohtaan. Syytettyjen joukossa oli myös presidentin poika.

Erdogan sulki Hizmet-liikkeen ylläpitämiä kouluja, erotti satoja poliiseja ja sulki lehtiä, joiden uskottiin kannattavan Gülenia.

Viime keväänä HS kertoi, että Erdogan pitää Gülenia maan suurimpana uhkana, jopa yli terroristijärjestö Isisin.

Gülen on pitänyt matalaa profiilia julkisuudessa, mutta hänellä on paljon vaikutusvaltaa Turkissa ja ulkomailla sekä eri arvioiden mukaan miljoonia seuraajia.

Viimeisten kahden vuoden aikana yli 1­800 ihmistä on pidätetty osana Turkin hallinnon Gülenin kannattajiin kohdistuvaa ratsiaa, kertoo AFP.

Harvinaisessa BBC:lle antamassaan haastattelussa vuonna 2014 Gülen asettautui vastustamaan Turkin johtoa, vaikka kielsikin vaikutusvaltansa maan hallitukseen.

”Ihmisten tulisi äänestää niitä, jotka kunnioittavat demokratiaa, lainmukaisuutta ja jotka tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Kehotus äänestää jotain puoluetta olisi loukkaus kansalaisten älykkyyttä kohtaan”, Gülen totesi tuolloin BBC:lle.

Gülenin kriitikot ovat kuitenkin tuoneet esiin videon, joka tuli julkisuuteen vuonna 1999, kertoo brittilehti Guardian. Siinä Gülen kehottaa kannattajiaan soluttautumaan järjestelmään kenenkään huomaamatta ja odottamaan, kunnes he ovat saaneet puolelleen Turkin koko valtajärjestelmän. Gülen on sanonut, että nauhoitusta on muunneltu.

Turkin sotilasjohto: Yli sata vallankaappaukseen osallistunutta tapettu – tämä tiedetään Turkin tilanteesta juuri nyt

Presidentti Niinistö: ”On hätkähdyttävää, että aivan EU:n kynnyksellä yritetään sotilasvallankaappausta”

Ulkoministeriö kehottaa välttämään Turkkiin matkustamista – Finnair jatkaa lentoja

Suomalainen Marleena Kuusinen vietti yön Istanbulin lentokentällä: ”Armeijan koneet lensivät matalalla”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – poliisi vaatii häntä ja neljää muuta marokkolaismiestä vangittaviksi

    2. 2

      Sukellusvenemies sanoo kadonneen ruotsalaistoimittajan kuolleen onnettomuudessa ja ”haudanneensa hänet mereen”, kertoo Tanskan poliisi

    3. 3

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    4. 4

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    5. 5

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    6. 6

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    7. 7

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    8. 8

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    9. 9

      Jätevedet ovat väestön pissanäytteitä – niistä löytyy huumeita, lääkkeitä, alkoholia ja jopa Viagraa

    10. 10

      Auto ajoi päin bussipysäkkejä Marseillessa – Poliisin mukaan kuljettajan motiiveista ei ole toistaiseksi tietoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    8. 8

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää