Valikko
Ulkomaat

Ranska Turkille: Vallankaappausyritys ei ole tekosyy polkea oikeuksia

Turkki on pidättänyt jo 6 000 vallankaappausyrityksestä epäiltynä ja puhdistanut lähes 3 000 tuomaria ja syyttäjää oikeuslaitoksesta.

Ranskan ulkoministeri varoitti sunnuntaina, ettei Turkin presidentin tule käyttää epäonnistunutta vallankaappausyritystä tekosyynä vastustajien vaientamiseen.

”Haluamme Turkin noudattavan kunnolla oikeusvaltioperiaatetta”, sanoi ulkoministeri Jean-Marc Ayrault uutistoimisto AFP:n mukaan. Hän puhui Ranskan television haastattelussa ja varoitti Turkin hallitusta armeijaan ja viranomaisiin kohdistuvista puhdistuksista.

Turkin viranomaiset kertoivat aikaisemmin sunnuntaina ottaneensa kiinni jo 6 000 ihmistä epäiltyinä osallisuudesta vallankaappaukseen.

Maailman johtajat ovat tuominneet vallankaappausyrityksen ja samaan hengenvetoon kehottaneet Turkkia noudattamaan laillisuusperiaatetta tilanteen jälkihoidossa. Turkin oikeusministeri Bekir Bozdag sanoi AFP:n mukaan sunnuntaina, että puhdistusoperaatio jatkuu ja pidätyksiä tulee vielä lisää.

Asiantuntijoiden mukaan epäonnistunut vallankaappaus antoi presidentti Recep Tayyip Erdoğanille tilaisuuden lujittaa valtaansa entisestään.

”Tämä kapina oli Jumalan lahja, sillä se antaa syyn puhdistaa armeijamme”, Erdoğan itse kommentoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Turkki syyttää kapinan järjestelyistä maanpaossa elävää uskonnollista johtajaa Fethullah Gülenia. Hallituksen mukaan Gülenin seuraajat ovat soluttautuneet virastoihin, oikeuslaitokseen ja armeijaan, ja luoneet niiden sisään ”rinnakkaisen hallinnon”, jota Turkki yrittää kitkeä.

Kiinni otettujen joukossa on korkea-arvoisia upseereita ja virkamiehiä, ja puhdistukset ovat ulottuneet myös oikeuslaitokseen. Noin 3 000 syyttäjää ja tuomaria on jo siirretty syrjään, Reuters kertoi.

Lisäksi Turkki sulki ilmatilansa sotilaslennoilta lauantaina, mikä on estänyt muun muassa Yhdysvaltojen ilmaiskut ja tiedustelulennot terroristijärjestö Isisiä vastaan. Sunnuntaina iltapäivällä Yhdysvaltojen puolustusministeriö tosin ilmoitti, että iskut Yhdysvaltojen käyttämä lentotukikohdasta Isisiä vastaan jatkuvat jälleen.

Ayraultin mukaan viime päivien tapahtumat ovat horjuttaneet luottamusta Turkkiin osana Isisin vastaista kansainvälistä rintamaa.

Turkki on lupautunut mukaan Yhdysvaltojen johtamaan liittoumaan, jonka tavoitteena on tuhota Syyriassa ja Irakissa laajoja alueita hallussaan pitävä terroristijärjestö. Turkki aloitti ilmaiskut Isisiä vastaan vasta viime kesänä, ja sen pommitukset ovat kohdistuneet suurelta osin maan kurdivähemmistön asejoukkoihin.

Turkki on myös korjannut hitaasti tilannetta Syyrian vastaisella rajalla, jonka yli ääri-islamistit vuosien ajan kulkivat melko vaivatta.

Perjantain vallankaappausyrityksessä kuoli hallituslähteiden mukaan 161 siviiliä ja sotilasta, ja armeija kertoi tappaneensa ainakin sata kapinallista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkin vallankaappausyritys
  • Turkki
  • Ranska

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    6. 6

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    7. 7

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    8. 8

      Kristilliset piilottivat neljä ehdokasta vaalimainoksistaan Helsingissä: yksi kirjoitti ”matuvyörystä” ja juutalaisten tekemästä kansanmurhasta

    9. 9

      Republikaanit lykkäsivät Obamacare-äänestystä – Trump uhkailee pitävänsä Obamacaren voimassa, ellei homma etene

    10. 10

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää