Valikko
Ulkomaat

Turkki väläytteli kuolemanrangaistusta – voivatko kumousta yrittäneet joutua jopa teloitettaviksi?

Tuhansia pidätettyjä odottaa todennäköisesti kova kohtelu, mutta kuolemanrangaistuksen käyttöönotto johtaisi kansainväliseen välirikkoon.

Jo noin 7 500 ihmistä on pidätetty Turkin vallankaappausyritystä seuranneissa puhdistuksissa kolmen päivän aikana, ilmoitti Turkin hallitus maanantaina.

Samaan aikaan presidentti Recep Tayyip Erdoğan väläytti lausunnossaan mahdollisuutta ottaa kuolemanrangaistus uudelleen käyttöön Turkissa. Voiko pidätettyjä siis pahimmassa tapauksessa odottaa teloittaminen?

Asiantuntijoiden mukaan itse lakimuutos on mahdollinen – mutta teloitustuomioita tuskin voitaisiin antaa nyt kumousyrityksestä pidätetyille.

”En olisi yllättänyt, jos Turkki ottaa kuolemanrangaistuksen taas käyttöön. Jos Erdoğan niin päättää, hän pystyy sen tekemään. Hän joutuu punnitsemaan hyötyjä siihen vahinkoon, mitä seuraisi kansainvälisissä suhteissa”, arvioi arvostettu Turkki-tutkija Svante E. Cornell, joka johtaa Institute for Security & Development -tutkimuslaitosta.

EU:n ulkoministeri Federica Mogherini varoitti maanantaina jyrkästi, että ”mistään maasta ei voi tulla EU:n jäsen, jos se ottaa käyttöön kuolemanrangaistuksen”. Turkin EU-jäsenyys on yhä virallisesti vireillä, vaikka asia ei ole edennyt muutamaan vuoteen.

Myös Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry vaati, että vallankaappausyrityksen jälkiselvittely Turkissa on tehtävä lakia kunnioittaen.

Kuolemanrangaistuksen käyttöönotto Turkissa ei kävisi helposti, sillä se vaatisi perustuslain muutosta. Parlamentin vahvin ryhmä on Erdoğanin islamistinen AK-puolue. Osa oppositiosta, kuten kurdeja tukeva oppositiopuolue HDP, kuitenkin ilmoitti maanantaina vastustavansa kaikkia parlamenttiin tuotavia ehdotuksia kuolemanrangaistuksesta.

Puolueen edustaja myös korosti oikeusperiaatetta, jonka mukaan uutta lakia ei voi jälkikäteen soveltaa aiemmin tehtyihin rikoksiin. Toisin sanoen nyt pidätettyjä ei voitaisi tuomita kuolemaan – ainakaan, jos oikeuskäsittely tehdään laillisen järjestyksen perusteella.

Turkki poisti kuolemanrangaistuksen laeistaan vuonna 2004, mikä oli ehtona EU-neuvotteluille. Sitä ennen lakia ei sovellettu 20 vuoteen.

Edellinen lakiin perustunut teloitus Turkissa tehtiin vuonna 1984. Turkki on kuolemanrangaistuksen kieltävän Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sitä valvovan Euroopan neuvoston jäsen.

Perjantain vallankaappausyrityksen jälkeen pidätetyt ovat valtaosin asevoimien sotilaita ja oikeuslaitoksen virkailijoita.

Presidentti Erdoğan on sanonut puhdistavansa valtiokoneiston ”viruksesta”. Hän syyttää kumousyrityksestä Yhdysvalloissa elävän islamistisaarnaaja Fethullah Gülenin kannattajia, joita on toiminut paljon hallinnon eri elimissä.

Vaikka kuolemanrangaistuksia ei tulisi, kumousyrityksestä epäiltyjä odottanee kova kohtelu.

”On odotettavissa pitkiä vankeustuomioita, ehkä kidutusta. Erdoğan tulee vastaamaan voimalla. Siitä tulee rumaa”, sanoo tutkija Cornell.

Turkin pidätyksistä on levinnyt kuvia, joissa alusvaatteisilleen riisuttuja sotilaita on pidetty käsiraudoissa täyteen ahdetussa hallissa.

Turkin pääministeri Binali Yildirim kertoi maanantaina, että pidätettyihin kuuluu yli 6 000 sotilaan lisäksi 755 tuomaria ja syyttäjää sekä sata poliisia. Oikeuslaitoksesta ja poliisista on myös irtisanottu tuhansia ihmisiä. Tämä vaikuttaa myös tuleviin oikeuskäsittelyihin.

”Mitä mahdollisuuksia edes on taata pidätetyille oikeudenmukainen kohtelu, kun näin paljon oikeuslaitoksen toimijoita on pidätetty”, sanoo ihmisoikeustyön johtaja Pia Puu Oksanen ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen-osastosta.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Turkin huonontunutta oikeustilannetta viime vuosina, kun Erdoğan on keskittänyt valtaa itselleen. Moitteita on annettu muun muassa sananvapauden rajoittamisesta, poliittisten aktivistien vainosta, epäreiluista oikeudenkäynneistä sekä kidutuksesta ja julmuuksista kurdivähemmistön aseellisia järjestöjä ja siviileitä vastaan.

”Pelko on nyt, että nämä loukkaukset moninkertaistuvat ja syvenevät”, Amnestyn Pia Puu Oksanen sanoo.

Myös EU on arvostellut Erdoğanin hallintoa. Samaan aikaan se on kuitenkin tarvinnut Turkkia kumppanina muun muassa Syyrian sodassa, terrorisminvastaisessa taistelussa ja siirtolaisuuden hallinnassa.

”EU:n kritiikki on viime vuodet ollut hampaatonta. On suljettu silmät Turkin todelliselta ihmisoikeustilanteelta”, Pia Puu Oksanen sanoo.

Turkin vallankaappausyritys johti joukkopuhdistuksiin

 Ryhmä asevoimien sotilaita yritti perjantaina ja lauantaina kaapata vallan Turkissa.

 Kumoukselliset yrittivät syrjäyttää presidentti Recep Tayyip Erdoğan, jota arvostelivat syyttävät itsevaltaisista otteista.

 Turkin hallituksen mukaan yli sata vallankumousjuoneen osallistunutta on tapettu. Väkivaltaisuuksissa on lisäksi kuollut 145 siviiliä, 60 poliisia ja kolme sotilasta.

 Hallitus sanoo pidättäneensä 7 543 ihmistä perjantaista alkaen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • EU ja Turkki
  • Turkin vallankaappausyritys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa ihmisistä ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    5. 5

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    8. 8

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää