Ulkomaat

Mies roikkui hyökkääjän auton ovessa, terassi tyhjennettiin pikavauhtia – suomalaissilminnäkijä kertoo tavallisten kansalaisten toimista Nizzan iskussa

Terassin tarjoilija sai kehuja ripeästä toiminnastaan Nizzan kuorma-autoiskun aikana, kertoo helsinkiläinen Tita Sirén.

Kun aseistettu mies ajoi kuorma-auton tahallaan keskelle väkijoukkoa Nizzassa, moni oli järkytyksestä huolimatta valmis myös auttamaan muita. Helsinkiläinen Tita Sirén kertoo, kuinka useat hotellityöntekijät ja tavalliset kansalaiset toimivat ripeästi iskun aikana ja jälkeen.

Sirén kertoo istuneensa ennen torstai-illan iskua ystävänsä kanssa Westminster-hotellin terassilla Promenade des Anglais -rantabulevardilla. Tuhannet ihmiset olivat tulleet katsomaan kansallispäivän ilotulitusta, ja terassi oli täynnä väkeä.

Kaikki tapahtui nopeasti. Ensin kuului ihmisten huutoa. Heti sen jälkeen Sirén näki kuorma-auton syöksyvän kadulle muutamien kymmenien metrien päähän ja kaatavan ihmisiä alleen.

Sirén ymmärsi heti, että kyse ei ollut onnettomuudesta. Paikalta oli päästävä äkkiä pois: autohan voisi suunnata terassille tai siinä voisi olla räjähteitä.

Sirén kiinnitti huomiota myös siihen, että joku yritti ilmeisesti päästä sisään liikkuvaan autoon.

”Kuljettajan ovessa roikkui yksi tai kaksi miestä – en pysty sanomaan, koska se tapahtui niin nopeasti. Yksi seisoi astinlaudalla ja yritti repiä ovea auki, mutta ovi oli lukossa”, hän muistelee.

Myös useat muut silminnäkijät ovat kertoneet tiedotusvälineille sivullisista, jotka yrittivät pysäyttää kuorma-auton. Viranomaisvahvistuksia tapahtumista on niukasti. Uutistoimisto AFP on nähnyt yhden paikalla olleen poliisin kirjallisen raportin, jonka mukaan ainakin yksi mieshenkilö yritti kiivetä autoon, ilmeisesti taltuttaakseen kuljettajan. Tuolloin paikalla oli jo poliisipartio, joka raportin mukaan pidätteli miestä. Sama partio ampui kuljettajan kuoliaaksi.

Myös monet ravintoloiden ja hotellien työntekijät toimivat ripeästi ja saattoivat pelastaa henkiä. Sirénin mukaan terassin tarjoilija, pitkälle keski-ikään ehtinyt nainen, alkoi heti avata lisäovia ja ohjata ihmisiä kuuluvalla äänellä sisään hotelliin ja rakennuksen takaosaan.

”Hän oli siinä selkäni takana ja katsoi, että sai koko terassin tyhjäksi. Hän jäi hyvin vastuullisesti tyhjentämään sitä.”

Helsingin Sanomat ei tavoittanut hotellin johtajaa kertomaan tilanteesta tarkemmin. Sirénin mukaan tarjoilija sai kuitenkin kehuja toiminnastaan hotelliin pelastautuneilta ihmisiltä.

”Oli suuresti hänen ansiotaan, että ihmiset tiesivät, mihin suuntaan lähteä ja mitä tehdä. Tuollaisessa tilanteessa moni menee sokkiin eikä tiedä miten toimia”, Sirén pohtii.

Tunnelma oli iskun jälkeen kaoottinen. Poliisi kielsi ihmisiä menemästä ulos, ja moni hotelliin paennut yritti epätoivoisesti saada yhteyttä läheisiinsä.

Hotellille tuli Sirénin mukaan vielä lisää säikähtäneitä, naarmuja ja ruhjeita saaneita ihmisiä. Eräs ruotsalaisnainen kertoi olevansa lääkäri ja auttaneensa loukkaantuneita ennen ambulanssien saapumista. Jotkut tulivat rannalta märissä vaatteissa, ja ihmisille jaettiin muun muassa pyyhkeitä ja kylpytakkeja.

”Lapset olivat tietysti järkyttyneitä, ja heille järjestettiin varavuoteita. Tuli vettä ja pientä syötävää, joka ei kyllä maistunut oikein kenellekään”, Sirén kertoo.

”Hotellin henkilökunta rauhoitteli kaikkia ja toimi kyllä tosi esimerkillisesti.”

Myöhemmin paikalle saapui poliisi, joka tiedotti yön tapahtumista ja ohjasi ihmiset poistumaan. Rantabulevardilta lähteville oli Sirénin mukaan tarjolla ilmaisia taksikyytejä, jollaisella hänkin matkusti yksityiseen majapaikkaansa.

Monet muutkin hotellit avasivat ovensa järkyttyneille ja loukkaantuneille ihmisille. Muun muassa CNN uutisoi aiemmin, että tunnettu loistohotelli Negresco muutettiin kotikutoiseksi sairaalaksi.

Nizzasta tavoitettu Heidi Holopainen kertoi viikonloppuna Helsingin Sanomille, että hän sai ystävineen suojaa asuintalosta iskun ollessa vielä käynnissä.

”Näimme vanhan mummon, paikallisen, joka piti rappukäytävän ovea auki asuintaloon. Juoksimme sinne rappukäytävään ja suoraan ylimpään kerrokseen”, hän kertoi.

Yön aikana monet paikalliset tarjosivat sosiaalisessa mediassa yösijaa tarvitseville. Myös kadonneiden läheisten kuvat levisivät nopeasti; ainakin yhden perheen raportoitiin perjantaina löytäneen kadonneen vauvansa Facebook-viestin avulla. Lapsen perheenjäsen kertoi perjantaina uutistoimisto AFP:lle, että tuntematon nainen oli vienyt vauvan kotiinsa ja tavoittanut perheen Facebookin kautta.

Iskussa kuoli yhteensä 84 ihmistä, ja terveysministeri Marisol Tourainen mukaan suunnilleen saman verran ihmisiä oli vielä sunnuntaina sairaalahoidossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan kuusi ihmistä on kiinniotettuna iskuun liittyen.

Ranskan pääministeri kertoi sunnuntaina julkaistussa lehtiartikkelissa, että epäillyn hyökkääjän motiivi liittyy ääri-islamismiin. Terroristijärjestö Isis on ilmoittanut olevansa iskun takana, mutta epäillyn mahdollisia yhteyksiä järjestöön ei ole vahvistettu.

Kokenut Nizzan-kävijä Tita Sirén oli maanantaina aamupäivällä edelleen kaupungissa. Hän aikoo matkustaa Nizzaan jatkossakin iskusta huolimatta.

”Mutta olihan se totaalinen yllätys ja sokki. Ei käynyt pienessä mielessäkään, että Nizza olisi terrori-iskun kohde”, Sirén sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nizzan terrori-isku
  • Ranska

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    6. 6

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    7. 7

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    8. 8

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    9. 9

      ADN: Alaskalaissenaattori asettui Trumpin ja republikaanien tahtoa vastaan ja nyt siitä voi kärsiä koko osavaltio – sisäministeriöstä soitettu ”huolestuttavia puheluita”

    10. 10

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    5. 5

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää