Valikko
Ulkomaat

Britannia uusii ohjussukellusveneensä, päätös maksaa kymmeniä miljardeja

Maanantaina tehtyä uusimispäätöstä perusteltiin sillä, että ydinaseilla ylläpidetään Britannian statusta maailmanvaltana.

Britannian parlamentti hyväksyi myöhään maanantaina Trident-ydinohjuksia kantavien sukellusveneiden uusimisen, kertoo uutistoimisto Reuters. Päätös maksaa noin 37 miljardia euroa, ja se hyväksyttiin äänin 472–117.

Ohjussukellusveneet täytyy uusia 2030-lukuun mennessä. Ydinaseet on varastoitu Skotlantiin.

Hallituspuolue konservatiivit on tukenut päätöstä vahvasti, ja Britannian tuore pääministeri Theresa May puhui parlamentille ohjusjärjestelmän uusimisen puolesta ennen äänestystä. Pääoppositiopuolue Labour on sen sijaan jakautunut asian suhteen. Sen johtaja Jeremy Corbyn puhuu ydinaseettoman maailman puolesta. Myös Skotlannin kansallispuolue SNP vastustaa sukellusveneiden uusimista.

Parlamentin keskustelussa maanantaina sukellusveneiden uusimista puolustettiin sillä, että ydinaseet auttavat Britanniaa säilyttämään statuksensa maailmanvaltana. Vastustajat puolestaan sanovat, että rahalle löytyisi parempaakin käyttöä nykypäivänä. Ydinaseista ole hyötyä taistelussa terroristeja vastaan.

Parlamentti päätti sukellusveneiden uusimisesta periaatetasolla jo vuonna 2007.

Skotlannissa päätös on tuonut uutta pontta itsenäisyysvaatimuksille, kertoo The Guardian -lehti. Skotlannin 59 kansanedustajasta 58 äänesti sukellusveneiden uusimista vastaan. Skotlannin ainoa konservatiiviedustaja puolsi päätöstä. Kansallispuolue on varoittanut, että uusi kansanäänestys on päätöksen jälkeen jälleen askeleen lähempänä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ydinaseet
  • Britannia
  • Skotlanti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    2. 2

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    3. 3

      Kommentti: USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    7. 7

      Suomalainen Jeri Sopanen taisteli Kuuban vallankumouksessa, seilasi Jacques Cousteaun kanssa ja teki kansainvälisesti palkitun elokuvauran – kotimaassaan hän jäi täysin tuntemattomaksi

    8. 8

      Selfieiden käsittelystä on tullut valtava bisnes – ja samalla aitous etääntyy arjestamme nopeammin kuin koskaan

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää