Valikko
Ulkomaat

Suomelta Irakille 10 miljoonaa euroa lisäapua – kohteena Isisiltä vapautetut alueet

Ulkoministeriön mukaan tuki käytetään terroristijärjestöltä vapautettujen alueiden jälleenrakennukseen, humanitääriseen apuun ja miinanraivaukseen.

Suomi myöntää Irakille 10 miljoonaa euroa lisätukea.

Ulkoministeriön mukaan tuki käytetään terroristijärjestö Isisiltä vapautettujen alueiden jälleenrakennukseen, humanitääriseen apuun ja miinanraivaukseen. Tuki jakautuu usealle vuodelle.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Irakissa tarvitaan konfliktinjälkeistä vakauttamista.

”Tällä tuella Suomi vaikuttaa siihen, että koteihinsa palaavilla irakilaisilla on mahdollisuus rakentaa tulevaisuuttaan siellä. Katkeruuden ja väkivallan kierteeltä on vietävä pohja”, Mykkänen sanoo ulkoministeriön tiedotteessa.

Suomen kymmenestä miljoonasta eurosta kolme miljoonaa osoitetaan vapautettujen alueiden vakauttamiseen ja jälleenrakennukseen. Tuki kanavoidaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n alaisen vakauttamisrahaston kautta.

Kaksi miljoonaa euroa osoitetaan humanitääriseen apuun. Lisäksi Suomi antaa viisi miljoonaa euroa miinanraivaukseen Irakissa ja Syyriassa.

Suomi tekee apulupauksen tänään Washingtonissa, jossa Irakin avunantajamaat kokoontuvat Isisin vastaisen koalition ministerikokouksen yhteydessä.

Terroristijärjestö Isis on menettänyt viimeisen puolentoista vuoden aikana isoja alueita. Kesäkuussa se menetti tärkeän Fallujan kaupungin Irakin joukoille.

Kunnian takaisinvaltauksesta sai Irakin armeija, mutta olennainen rooli taisteluissa on ollut myös Iranin tukemilla shiialaisilla aseryhmillä.

Niiden on raportoitu kiduttaneen ja tappaneen sunneihin kuuluvia siviilejä valtauksen jälkeen kostoksi. Fallujan valtauksen jälkeen satojen sunnimiesten raportoitiin kadonneen.

Shiialaisten aseryhmien rooli sodassa on herättänyt arvostelua ja huolta uskonryhmien välisten jännitteiden kärjistymisestä entisestään. Käytännössä Irakin armeija ei Yhdysvaltain ilmatuesta ja koulutuksesta huolimatta edelleenkään pysty valtaamaan kaupunkeja Isisiltä ilman niitä.

Ulkoasiainsihteeri Jussi Nummelin Suomen ulkoministeriöstä sanoo, että kansallisen sovinnon rakentaminen ja paikallisen rauhantyön tukeminen on osa jälleenrakennusta.

”Paikallisen sovinnon tukeminen on ollut voimakkaasti esillä Irakin vakauttamisrahastossa”, Nummelin sanoo.

”Irakissa on yli kolme miljoonaa kotiseudultaan lähtenyttä ihmistä, ja eri aseelliset ryhmät pyrkivät vaikuttamaan siihen, mihin he voivat palata.”

Käytännössä siis aseryhmät pyrkivät hyödyntämään konfliktia vaikuttaakseen siihen, missä määrin alueella asuu sunneja ja shiioja.

Tuhon aste Isisiltä vallatuilla alueilla vaihtelee. Joidenkin kaupunkien infrastruktuurista yli puolet on tuhoutunut.

Siihen, että elämä voi palautua kunnolla normaaliksi, menee kauan aikaa. Nummelinin mukaan puhutaan vähintään kymmenestä vuodesta.

Ensivaiheessa on raivattava miinat, palautettava sähköt ja vesi, siivottavat rauniot, sitten korjattava koulut ja sairaalat. Lisäksi työllisyysohjelmien kautta yritetään järjestää toimeentuloa ihmisille.

”Sotilaallisista konflikteista on opittu se, että jos välitöntä vakauttamista ei tehdä, rauhan hyödyt jäävät pieneksi. Se on otollista maaperää ääriryhmien rekrytoimiselle”, Nummelin sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Irak
  • Terrorismi
  • Isis
  • Kehitysapu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    9. 9

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa elämäkerrallisen elokuvan J.R.R. Tolkienista

    10. 10

      Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    10. 10

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää