Valikko
Ulkomaat

Turkin presidentti Reutersille: Poikkeustilaa voidaan pidentää

Presidentti Erdoğan sanoo, että Turkin tiedustelussa on ollut aukkoja, mutta vallankaappausyrityksen jälkeen ollaan valppaampia.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että keskiviikkona julistettua poikkeustilaa voidaan pidentää. Erdoğan puhui uutistoimistolle torstai-iltana palatsissaan Ankarassa.

Turkkiin julistettiin kolmen kuukauden poikkeustila viime viikonlopun epäonnistuneen vallankaappausyrityksen seurauksena. Erdoğan sanoo Reutersille, että poikkeustilan jatkamiselle ole mitään estettä, vaan sitä voidaan Ranskan tapaan pidentää esimerkiksi uusilla kolmella kuukaudella.

”Poikkeustila ei ole ulkonaliikkumiskielto. Ihmiset kulkevat edelleen kadulla hoitamassa omia asioitaan ja jatkamassa päivittäistä elämäänsä”, Erdoğan sanoo.

Ranskassa poikkeustila tuli voimaan marraskuun terrori-iskujen jälkeen, minkä jälkeen sitä on jatkettu kaksi kertaa. Taustalla on maahan kohdistuva terroriuhka.

Uusi vallankaappausyritys olisi Erdoğanin mielestä mahdollinen, mutta ei helppo, koska viranomaiset ovat hänen mukaansa nyt tarkkaavaisempia.

”On selvää, että tiedustelussamme oli merkittäviä aukkoja ja puutteita. Ei ole järkeä yrittää piilotella tai kiistää sitä”, hän sanoo Reutersille.

Maan armeijan rakennetta aiotaan Erdoğanin mukaan järjestellä uudelleen lyhyen ajan sisällä. Presidentti ei avannut tarkemmin, millaisia muutoksia on suunnitteilla, mutta hänen mukaansa armeija saa ”uutta verta”.

Turkkiin julistettu poikkeustila antaa presidentille valtuuksia säätää lakeja parlamentin ohi ja tarvittaessa rajoittaa kansalaisten oikeuksia.

Reutersin haastattelussa Erdoğan antoi ymmärtää, että yksi poikkeustilan tavoitteista on imaami Fethullah Gülenin kannattajien nujertaminen Turkissa. Turkki syyttää vallankaappausyrityksestä Yhdysvalloissa asuvaa Gülenia, joka on itse kiistänyt syytökset.

Erdoğanin mukaan Gülenin perustamaa liikettä tullaan kohtelemaan ”taas yhtenä separatistisena terroristijärjestönä”.

Erdoğan on korostanut, että Turkki säilyy vallankaappausyrityksen jälkeenkin demokraattisena valtiona. Muun muassa yliopistoihin ja oikeuslaitokseen kohdistuneet toimet ovat kuitenkin herättäneet länsimaissa huolta. Torstaina Turkki ilmoitti, että Euroopan ihmisoikeussopimusta voidaan jättää noudattamatta poikkeustilan vuoksi.

Turkissa on aiemmin tällä viikolla pantu toimeen laajoja puhdistuksia. Kymmeniätuhansia ihmisiä, muun muassa sotilaita, poliiseja, tuomareita, opettajia ja virkamiehiä, on pidätetty, erotettu tehtävistään tai asetettu tutkinnan kohteeksi.

Muun muassa EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini ja laajentumiskomissaari Johannes Hahn ovat kehottaneet Turkkia kunnioittamaan lakia ja ihmisoikeuksia. Esimerkiksi viikonloppuna julkisuudessa mainittu kuolemanrangaistuksen palauttaminen perustuslakiin olisi Mogherinin mukaan este Turkin jäsenyydelle unionissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkin kaappausyritys
  • Turkki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    8. 8

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    9. 9

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    10. 10

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää