Valikko
Ulkomaat

Silminnäkijä CNN:lle: ”Ampuja tähtäsi ruokaileviin lapsiin”

Tekijäksi epäilty oli paikalla olleiden mukaan myös solvannut ulkomaalaisia ja todennut itse olevansa saksalainen

Kauppakeskus Olympiassa Münchenissä ihmisiä ampunut mies tähtäsi McDonald’ sin pikaruokaravintolassa syömässä olleisiin lapsiin, kertoo uutiskanava CNN:n haastattelema silminnäkijä.

Lauretta-niminen nainen kertoo poikansa olleen ravintolan wc-tiloissa juuri, kun ampujaksi epäilty latasi siellä asettaan.

Seuraavaksi silminnäkijä kuuli useita laukauksia. Hänen mukaansa ampuja tähtäsi erityisesti lapsiin.

”Lapset istuivat syömässä. He eivät voineet paeta.”

Lauretta kertoo CNN:lle kuulleensa, kuinka ampuja oli samaan aikaan lausunut arabian kielellä ”Allahu Akbar”, mikä tarkoittaa ”Jumala on suuri”.

”Tiedän tämän, koska olen itse muslimi. Kun kuulin tämän, aloin itkeä.”

Toinen silminnäkijä, Huseyin Bayri, kuuli CNN:n mukaan ampujan aluksi haukkuneen paikalla olleita likaisiksi ulkomaalaisiksi ja todenneen olevansa itse saksalainen.

Kauppakeskuksen eräässä myymälässä työskentelevä Lynn Stein kertoi CNN:lle kuulleensa useita laukauksia.

”Ihmiset olivat sekaisin, ja he juoksivat ja huusivat.”

Ostoksilla olleet ihmiset joutuivat ampumisen jälkeisenä varotoimena odottamaan kauppakeskuksen vastapäätä Lidlissä yli neljä tuntia. Eräs Süddeutsche Zeitungin haastattelema mies kertoo ihmisten juosseen tapahtumahetkellä ostoksiensa kanssa ja kertoneen samalla ampumisesta.

”Se ei ollut pilaa, sen pystyi näkemään heidän kasvoiltaan”, mies sanoo.

Lidlissä lukittuina olleet ihmiset pääsivät neljän tunnin jälkeen ulos, kun raskaasti aseistautunut poliisi vapautti heidät.

CNN:n mukaan Olympia-kauppakeskus on perjantai-iltaisin yksi suosituimmista ostospaikoista Münchenissä.

Tuoreet uutiset ampumavälikohtauksesta löytyvät täältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Münchenin ostoskeskusisku
  • München
  • Saksa
  • Ampumiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

    8. 8

      IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

    9. 9

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää