Valikko
Ulkomaat

Suomalainen Münchenissä: Kaupunki täyttyi poliiseista, kansalaiset avasivat ovensa hätää kärsiville

Kuusi vuotta Baijerissa asunut Mirkka Rissa kehuu virkavallan toimintaa Münchenin kauppakeskusiskussa. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa pyörivät perusteettomat huhut ruokkivat hänen mukaansa turhaa paniikkia.

Mirkka Rissa oli Münchenissä muutaman raitiovaunupysäkin päässä kauppakeskus Olympiasta, kun vaunu pysähtyi ja kuljettaja käski kaikki ulos poliisioperaation vuoksi. Siinä kaikki tieto, mitä matkustajille pystyttiin antamaan.

”Paniikki kuulsi kuskin äänestä”, Rissa kuvaa.

Hän jatkoi matkaa kävellen lukuisten muiden joukossa. Kaikki selailivat puhelimiaan lisätiedon toivossa. Rissakin yritti päästä paikallislehden sivustolle, mutta se oli kaatunut.

Vähän matkan päässä useita ihmisiä oli ammuttu, ja maassa epäiltiin terrori-iskua. Rissalle se selvisi vasta kotona.

Rissa on asunut Münchenissä perheensä kanssa kuusi vuotta. Hänen kotinsa sijaitsee muutaman kilometrin päässä perjantai-illan tragedian tapahtumapaikasta. Kauppakeskus Olympia on hänelle arkipäiväinen ostospaikka.

Kun Rissa pääsi kotiin, poliisioperaatio oli täydessä vauhdissa.

”Katselimme ikkunasta kuinka helikopterit pörräsivät. Ja poliisiautojen määrä oli valtava”, hän kertoo.

Operaatioon otti osaa 2 300 poliisia, joista osa tuli apuun Itävallasta asti.

Ampumistapaus pani Münchenin sekaisin. Ihmisiä kehotettiin välttämään julkisia tiloja ja hakeutumaan sisälle. Julkiset kulkuvälineet seisoivat aamuyhteen asti.

”Se tyhjensi kaupungin täysin”, Rissa kuvaa ampumistapausta.

Kaupunkilaiset riensivät auttamaan niitä, jotka jäivät vaille kyytiä kotiin. Rissa kertoo, että ihmiset avasivat asuntojensa ovia vieraille. Sosiaalisessa mediassa majapaikoista ilmoitettiin aihetunnisteella #opendoors.

Myös moskeijat pysyivät auki läpi yön.

Vielä lauantainakin München oli Rissan mukaan tavallista hiljaisempi.

Elämä alkaa kuitenkin hiljalleen palata kaupungin kaduille. Helpotusta lisää tieto siitä, ettei kyseessä ilmeisesti ollut terrori-isku.

Rissa kehuu poliisin toimintaa kriisitilanteessa. Hänen mukaansa virkavalta esiintyi julkisuudessa rauhoittavasti ja tehokkaasti. Poliisi tiedotti tapahtumien kulusta monen kanavan kautta ja useilla kielillä.

Kansalaisten käytös sosiaalisessa mediassa sen sijaan saa Rissalta risuja. Monenlaiset huhut herättivät paniikkia internetissä, puhetta oli useista ampumatapauksista ja räjähteistäkin. Edes poliisi ei pystynyt hillitsemään huhumyllyä ennen kuin tilanne oli lopullisesti ohi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Münchenin ostoskeskusisku
  • Saksa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    6. 6

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Rkp:n Anna-Maja Henriksson kiersi Helsingissä kuusi lääkäriä sairaan tyttärensä kanssa: ”Se oli painajainen”

    9. 9

      Gerbiili peräaukossa ja muita syitä, miksi mielipiteet eivät muutu, vaikka faktat muuttuvat

    10. 10

      Sebastian Vettel voitti F1-kauden avauksen Australiassa – Bottas kolmas, Räikkönen neljäs

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää