Valikko
Ulkomaat

Solar Impulse lähti viimeiselle etapilleen – lentokone on kohta kiertänyt maapallon pelkällä aurinkovoimalla

Solar Impulse aloitti pitkän matkansa vuoden 2015 maaliskuussa.

Pelkällä aurinkoenergialla maapalloa lähes puolentoista vuoden ajan kiertänyt Solar Impulse 2 -lentokone on jo lähellä lopullista päämääräänsä, kun se varhain sunnuntaina lähti Egyptin Kairosta kohti Arabiemiirikuntien pääkaupunkia Abu Dhabia, kertoo uutistoimisto Reuters.

Solar Impulse 2 aloitti pitkän matkansa vuoden 2015 maaliskuussa samasta kaupungista, jonne sen pitäisi laskeutua kierroksensa päätteeksi alkuviikon aikana. Viimeisen etapin lennon arvioidaan kestävän 48–72 tuntia.

Matkansa aikana kone on tehnyt useita välilaskuja.

Sveitsiläisten Andre Borschbergin ja Bertrand Piccardin vuoron perään ohjaama yksipaikkainen Solar Impulse 2 olisi ensimmäinen lentokone, joka on kiertänyt maapallon pelkällä aurinkovoimalla. Ennätysyrityksen tarkoituksena onkin osoittaa puhtaan polttoaineen käyttökelpoisuus.

”Vaikka lentomme päättyy Abu Dhabiin, projekti jatkuu”, Piccard totesi Reutersille muutama päivä ennen lähtöä.

Solar Impulse 2:n siivissä on 17 000 aurinkopaneelia, joiden avulla se varastoi päiväsaikaan kerätyn aurinkoenergian myös yöllä käytettäväksi.

Hiilikuidusta rakennetun koneen siipiväli vastaa Boeing 747:n mittoja, ja se painaa henkilöauton verran. Solar Impulse 2 voi nousta 8 500 metriin. Sen matkanopeus on 55–100 kilometriä tunnissa.

”Tämä projekti edistää puhtaan energian teknologian kehittämistä eri puolilla maailmaa. Solar Impulsen ansiosta on muodostunut kansainvälinen yhteisö”, Piccard sanoi Reutersille.

”Aloin unelmoida tästä hankkeesta 17 vuotta sitten, kun päätin kuumailmapallolentoni Egyptiin, josta siis nyt lähden tälle lennolle.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Aurinkoenergia
  • Ilmailu
  • Ennätykset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Ampuma­välikohtaus Israelin suurlähetystössä Jordaniassa – Yksi kuollut ja yksi haavoittunut vakavasti

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    8. 8

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    9. 9

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    10. 10

      Päihtyneitä kuljettajia liikkuu juuri nyt maanteillä muuta vuotta enemmän – katso, moniko rattijuoppo on jäänyt kiinni kotikunnassasi tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää